Raivotar.

Lupaatko, että varmasti loppuu. Milloin? Ei jaksa enää odottaa. Syö viimeisenkin luottamuksen äitinä onnistumiseen. Raivoa ei saa laantumaan kiinnipitämisellä, puhumalla, hellimällä, huomiottajättämisellä tai no viimeisellä ehkä, jos jaksaa kuunnella huutoa 15 min. Usein oma hermo menee ennen kuin poika rauhoittuu. Lisäksi poika arka ja pelokas eli huoneesta poistuminen (itsensä jäähyttäminen) saa pojan vain huutamaan yksinjäämisenpelosta.
Pojan omatahto oli jo 1,5-vuotisneuvolassa sitä luokkaa, että lääkäri erikseen siitä mainitsi. Sen jälkeen tuli pikkuhiljaa ei,ei-kausi, joka laantui välillä, mutta nyt kaikki on taas "ei, ei!" ihan perusasioista kuten vaipanvaihdosta ja nukkumisesta lähtien. (Turha kuvitellakaan, että kuivaksi opeteltais nyt...niin pettynyt tähänkin, kun olin tälle kesälle niin ajatellut.)
Äitini, jolla ei omien sanojensa mukaan ollut meidän kanssa ikinä näin vaikeaa, sanoi kerran, että aivan kuin pojassa olisi kaksi eri persoonaa. Eli ne vastakkaiset: arka, pelokas, ujo ja sitten tämä raivoava kiljukaula. Olemme kuulema sisarusten kanssa olleet helppoja lapsia, hyvä hänelle, ei auta mua.
Oma jaksaminen kohta lopussa, vaikka itsekin ajattelen, että tämä menee ohi. Tänäänkin päikkärit jäi taas vaihteeksi välistä raivoamisen takia, joten tosi paha ilta tiedossa :-/
2kk pikkusisko saa vain sen perushuomion eli pakolliset hoidot. Haluttaisiin niin nauttia tuosta pikku päivänsäteestä, mutta uhmis vie mehut.
Ja kyseessä ei ole minun synnytyksenjälkeinen masennus tai pojan mustasukkaisuus vauvasta, vaikka niin voisi ehkä luulla. Uhmis oli jo kauan ennen vauvan syntymää tätä luokkaa.

Poika 2v5kk kirjoitti:

Lupaatko, että varmasti loppuu. Milloin? Ei jaksa enää odottaa. Syö viimeisenkin luottamuksen äitinä onnistumiseen. Raivoa ei saa laantumaan kiinnipitämisellä, puhumalla, hellimällä, huomiottajättämisellä tai no viimeisellä ehkä, jos jaksaa kuunnella huutoa 15 min. Usein oma hermo menee ennen kuin poika rauhoittuu. Lisäksi poika arka ja pelokas eli huoneesta poistuminen (itsensä jäähyttäminen) saa pojan vain huutamaan yksinjäämisenpelosta.
Pojan omatahto oli jo 1,5-vuotisneuvolassa sitä luokkaa, että lääkäri erikseen siitä mainitsi. Sen jälkeen tuli pikkuhiljaa ei,ei-kausi, joka laantui välillä, mutta nyt kaikki on taas "ei, ei!" ihan perusasioista kuten vaipanvaihdosta ja nukkumisesta lähtien. (Turha kuvitellakaan, että kuivaksi opeteltais nyt...niin pettynyt tähänkin, kun olin tälle kesälle niin ajatellut.)
Äitini, jolla ei omien sanojensa mukaan ollut meidän kanssa ikinä näin vaikeaa, sanoi kerran, että aivan kuin pojassa olisi kaksi eri persoonaa. Eli ne vastakkaiset: arka, pelokas, ujo ja sitten tämä raivoava kiljukaula. Olemme kuulema sisarusten kanssa olleet helppoja lapsia, hyvä hänelle, ei auta mua.
Oma jaksaminen kohta lopussa, vaikka itsekin ajattelen, että tämä menee ohi. Tänäänkin päikkärit jäi taas vaihteeksi välistä raivoamisen takia, joten tosi paha ilta tiedossa :-/
2kk pikkusisko saa vain sen perushuomion eli pakolliset hoidot. Haluttaisiin niin nauttia tuosta pikku päivänsäteestä, mutta uhmis vie mehut.
Ja kyseessä ei ole minun synnytyksenjälkeinen masennus tai pojan mustasukkaisuus vauvasta, vaikka niin voisi ehkä luulla. Uhmis oli jo kauan ennen vauvan syntymää tätä luokkaa.

jaksamista ja rauhallista aikuista otetta. Taitaapa olla poika pikkusesta mustis...En oikein noista jäähyistä välitä. Miten se muka kasvattaa noin pientä. Tiedän mulla omalla tytöllä hirveä uhmis, mutta luonteeltaan hiukan arka ja pohtiva. Uhmaiän tarkoitus on irrottautua äidistä hiljalleen, mutta jos hän jää ihan yksin niin....pelottaahan se. Mieheni kanssa aikoinaan tehtiin selväksi pelisäännöt miten tytön kanssa missäkin tilanteessa toimitaan - ettei vedätä. Jonkun aikaa jaksoi yrittää, loppui kun ei annettu periksi. Tiedän v...ttaa välillä niin, että tekis mieli mennä äksänä lattialle. Mulla on nyt 9v. fiksu likka, joka ottaa toiset huomioon. Ei ois uskonu sillo. Jos oisin antanut periksi, niin siitä ois tullu varmaan kauhea vedättäjä...Mutta hellyydenkipeä tytteli ollut aina, raivotessaakin. Puhu tunteista ääneen, opeta niitä. Kun löytää niille sanat niin helpompi itseään ilmaista.