Ryhdyin etsimään lisää kokemusperäistä tietoa läheiseni vuoksi, jolle on tehty hiljattain sääriamputaatio ja jolla on monia muita vaivoja. Aikani surffailtuani eksyin ensimmäistä kertaa myös tälle palstalle.
Täytyy sanoa, että olen todella hämmästynyt näistä muutamista lukemistani viesteistä!
En ole itse koskaan osannut erotella ihmisiä vammaisiin tai vammattomiin. Minulle kaikki ovat vain ihmisiä. Joku tarvitsee apuvälineekseen silmälasit, joku toinen taas pyörätuolin ja monta avustajaa. So?? He ovat ihmisiä joka tapauksessa!
Joku voisi kommentoida, että en tiedä mistä puhun. Väärin! Uskallan todellakin väittää tietäväni. Lapseni on vammainen, lapseni isällä on pitkäaikaissairaus ja itsellänikin on sairaus, joka mahdollisesti johtaa pyörätuoliin vuosien kuluesssa. Jo nyt kyynärsauvat ovat tulleet erittäin tutuksi huonoina aikoina.
Olen myös avioeroni jälkeen seurustellut miehen kanssa, jolla on selkäydinvamma tasolla C5. Hän ei koskaan ollut minulle vammainen tai halvaantunut, hän oli minulle ihana viehättävä maskuliininen ja seksikäs uros!
Olen myös työssä hoitoalalla hoitaen ja ohjaten aikuisia ihmisiä, jotka käyttävät pyörätuolia, rollaattoria ym. erilaisia apuvälineitä. He ovat ensisijaisesti ihmisiä, sitten vasta kaikkea muuta!
Elän nykyisin sinkkuna, ilman minkäänlaista miestä. En tiedä tapaanko koskaan miestä, jonka kanssa haluaisin elää pidempään tai jopa loppuelämäni. Sen kuitenkin tiedän, että ei todellakaan ole mitään väliä onko miehellä mahdolllisesti jokin fyysinen vamma vai ei. Jos elämäni mies vaikkapa istuu pyörätuolissa, siinähän sitten istuu! Enemmän minua kiinnostaa se mitä hän on korviensa välissä, se ihminen siinä tuolissa tai sen rollaattorin tai proteesin takana!!
Täytyy sanoa, että olen todella hämmästynyt näistä muutamista lukemistani viesteistä!
En ole itse koskaan osannut erotella ihmisiä vammaisiin tai vammattomiin. Minulle kaikki ovat vain ihmisiä. Joku tarvitsee apuvälineekseen silmälasit, joku toinen taas pyörätuolin ja monta avustajaa. So?? He ovat ihmisiä joka tapauksessa!
Joku voisi kommentoida, että en tiedä mistä puhun. Väärin! Uskallan todellakin väittää tietäväni. Lapseni on vammainen, lapseni isällä on pitkäaikaissairaus ja itsellänikin on sairaus, joka mahdollisesti johtaa pyörätuoliin vuosien kuluesssa. Jo nyt kyynärsauvat ovat tulleet erittäin tutuksi huonoina aikoina.
Olen myös avioeroni jälkeen seurustellut miehen kanssa, jolla on selkäydinvamma tasolla C5. Hän ei koskaan ollut minulle vammainen tai halvaantunut, hän oli minulle ihana viehättävä maskuliininen ja seksikäs uros!
Olen myös työssä hoitoalalla hoitaen ja ohjaten aikuisia ihmisiä, jotka käyttävät pyörätuolia, rollaattoria ym. erilaisia apuvälineitä. He ovat ensisijaisesti ihmisiä, sitten vasta kaikkea muuta!
Elän nykyisin sinkkuna, ilman minkäänlaista miestä. En tiedä tapaanko koskaan miestä, jonka kanssa haluaisin elää pidempään tai jopa loppuelämäni. Sen kuitenkin tiedän, että ei todellakaan ole mitään väliä onko miehellä mahdolllisesti jokin fyysinen vamma vai ei. Jos elämäni mies vaikkapa istuu pyörätuolissa, siinähän sitten istuu! Enemmän minua kiinnostaa se mitä hän on korviensa välissä, se ihminen siinä tuolissa tai sen rollaattorin tai proteesin takana!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sitä kuulee jatkuvasti kuinka vieraat ihmiset sanovat että heille ei merkitse mitään onko vammainen, vai vammaton, ja päläpälä... Mutta usein jo se osoittaa että heillä on ennakko asenne, ja pelko omasta itsestä kuinka suhtautua. Sinulla on se etu että olet elänyt erilaisten ihmisten kanssa. Kaikki sukulaiseni ja perheeni osaavat suhtautua vammaiseen luonnollisesti. Heidän ei tarvitse mainita erikseen että heillä ei ole ennakko asennetta, he osoittavat sen teoillaan.
Minä olen siis itse vaikea vammainen!
Pidän itseäni Invalisoituneena, en sairaana, en vammaisena.
Ihan jo senkin takia kun minulla on diagnoosí niistä leikkauksista joiden tuloksena jouduin pyörätuoliin. Mutta säilytin henkeni ja ne kauheat kivut on pois.
Joudun korjaamaan tätä toisille sillä he pitävät minua sairaana:Sairaus on kuumetta, kurkkukipua, munasarjatulehdusta, päänsärkyä etc. Näin minä sen käsitän.
Koska olen kirjaton karjaton, ei minulla ole auttajaa omasta takaa.
Se olisi ilo ja onni kun pääsisin näistä vaipoista eroon, sillä ne estää sos.kanssa käymisen. Ei ole kivaa kun ympäristö nyrpistä nenäänsä, sillä valun koko ajan.
Minulle ei myöskään voi laittaa kadetredia.
Täällä missä asun kaikki puhuvat vammoistaan, enkä voi kuoroon yhtyä, en myöskään halua olla sanomassa: Hei se on sairaus joka sinulla on tuo MS tai joku muu kirjain yhdistelmä.(joita nyt en muista)
Kirjoitin tämän tuodakseni esille, kuinka monin eri tavoin me yksilönä voimme ajatella ja lokeroida itsemme...Toisista puhumattakaan.