Kaikkeen sitä tottuu

Jopel

Olen käynyt mustikassa niin kuin varmaan monet muutkin meistä sen taidon vielä osaavista.

Kun tulin ensimmäisen, noin kolmentunnin, reissun jälkeen kotiin, koko kroppa oli kipeä ja seuraavana aamuna piti sängyssä kääntyä ensin mahalleen, jotta voin laskeuta lattialle polvilleni ja siitä edelleen voihkien seisomaan.

Nyt muutamien samanlaisten reissujen jälkeen ei tunnu enää missään.
Sanonta ”vanhakin nuortuu” taitaa sittenkin pitää paikkansa.

Eli lisäliikunta parantaa aiheuttamansa lihaskivut. Ainakin joskus.

11

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Seku

      Minä soutelin pitkästä aikaa tässä päivänä muutamana.
      Ei aivan seuraavana, mutta jo sitä seuraavana päivänä olivat olkavarret kipeät.

      Ehkä jo huomenna teen taas soutumatkan, ja olen varma, että kipeytyminen loppuu jatkuvan harjoittelun myötä.

      • Katleija-1

        Nykyihminen voitelee Mobilatilla, kun ei siedä yhtään noinkaan "tervettä" kipua.

      • pilvi*

        Tanssimisen jälkeiset vintille kiipeämiset olivat tällaisia aj, aj, ajjai jai äh, ja rojahdus sänkyyn :D
        Vaan eipä enää, mitä nyt selkälihakset saivat venytysta ruusujen perkaamisesta katorajassa. Eipä nyt tunnu enää missään.

        Nyt lähden ruokailun jälkeen alueen katsastukseen, ihania puutarhoja ihailemaan!
        Saa, sekä kuntoilua, että kauneusvaikutteita. Ja ainahan tapaa jonkun tutunkin:D

      • *Kukkahame*
        pilvi* kirjoitti:

        Metsässä hiljainen ½ tunnin kävely vastaa reipasta tunnin lenkkiä kadulla.
        Niitä marjareissuja pitäis jokaisen harrastaa, tulee ne venytykset ja kumarrukset joita ei tavallisessa kävelyssä tehdä.

        Metsä on moneen hyvä asia, kirkko, kuuntelija, kuulija, musisoija, virikkeiden antaja, valokuvauksellinen ja sieltä sitä raitista ilmaa saa vielä keuhkoihin.

    • capt.cöpenick*

      "Rekenä ja hevosena" - tietää wanhakansa.

      • etsivivä-amadeus

        Sen minäkin huomaan,venyä pitäis,ei vain henkisesti vaan myös fyysiseti.
        Minullakin on oikein venyttelyopas siis kirja,mutta kun tuntuu,että liian kiire moiseen.
        Kuka tämän kiireen oikein on keksinyt??Pitääkö olla aina niin tehokas?
        Vietetään edes yksi kunnon ansaittu kesälomaviiko,eikä tehdä mitään.
        Joskus tuntuu,että töissä oli helpompaa,tai pääsi helpommalla.

      • etsivivä-amadeus kirjoitti:

        Voi kun kaikki kaupasta ostetut liikuntaoppaat ja liikunnan apuvälineet ja miksikäs ei myös kielikurssit, muuttuisivat ostohetkellä taidoksi, kunnoksi ja osaamiseksi, niin kyllä suomenkansa olisi hyväkuntoista ja osaavaa, vaan kun ei.

        Kalliin ostohinnan lisäksi niitä pitää lukea, käyttää ja jopa päntätä niska hiessä ja peppu ja silmät opiskelusta kipeinä.

        Väittivät nuo tavallisesti luotettavat tietolähteet tosin, että joskus sai oikean kirjekurssi tilaamalla insinöörin ja vaikkapa tohtorinkin paperit.
        Liekö tuossa perää?

      • etsivivä-amadeus
        Jopel kirjoitti:

        että pitäis liikkua,kun noi kulumat niin pahat.
        Hän paukautti,että jos joku vielä enemmän liikkuu,kuin minä niin hyvä on.
        Hän ei aina muista,mutta ikiliikuja Hän on .
        Perässä ei aina meinaa pysyä

      • päivi*
        Jopel kirjoitti:

        Voi kun kaikki kaupasta ostetut liikuntaoppaat ja liikunnan apuvälineet ja miksikäs ei myös kielikurssit, muuttuisivat ostohetkellä taidoksi, kunnoksi ja osaamiseksi, niin kyllä suomenkansa olisi hyväkuntoista ja osaavaa, vaan kun ei.

        Kalliin ostohinnan lisäksi niitä pitää lukea, käyttää ja jopa päntätä niska hiessä ja peppu ja silmät opiskelusta kipeinä.

        Väittivät nuo tavallisesti luotettavat tietolähteet tosin, että joskus sai oikean kirjekurssi tilaamalla insinöörin ja vaikkapa tohtorinkin paperit.
        Liekö tuossa perää?

        Joopa joo, sano rengit päissään, kun isäntä töihin hoputti.

        Niin ja ne oppaat ja ohjeet ovat niin vaikeaselkoisia ettei niistä tolkkua saa. Ostin vankan kaksiaskelma portaan JYSK:stä, jopa oli vaikeaa poropeukalon se koota, lisäksi piti saada ruuvit mahdollisimman tiukalle. Onnistuihan se kovan pähkäilyn jälkeen, tietysti peukalonivelet kipeinä.

        Vuosia 20 lesken elämää vietettyä olen oppinut monia käytännön asioita. Ainoastaan uuden suihkun asentamisesta oli tulla vedenpaisumus koska en huomannut sulkea kylmä- ja lämminvesiputkia. Pitihän siihenkin talonmies kutsua varmistamaan ettei vuotoja jää.

        Olen aivan vakuuttunut naisten ja miesten erilaisesta aivorakenteesta. Naisten sykkyräaivot vain vatkaavat tekisinkö niin vai näin ja aina tulos väärinpäin. Miehillä on ns putkiaivot, jos he jotakin pulmaa ratkaisevat tulee heti suora ja oikea oivallus. Voi tuota Luojaa minkä heikkouden naisille on luonut.

        Asiasta toiseen, mitenkä ne miehet jotka haluavat naisiksi muuttua, ilmeisesti hormoonihoito ei muuta putkiaivoja sykkyräaivoiksi, eikä sitä temppua voi operaatiolla tehdä. ILmeisesti heidän aivotoiminta säilyy entisenlaisena.

        Kaikkenahan sitä on totuttava olemaan vaikka aidanvitaksena, tuumaili isomummo
        kun jalkansa teloi.

      • etsivivä-amadeus
        päivi* kirjoitti:

        nauran vieläkin hörötän,vaikka hörökörvat puuttuu.
        Upeaa kerrontaa ja valistusta pöntöistä siis aivoista.
        Minullakin kaksi pönttöä huoneessani,toinen on se uuni.
        Voi kuinka juttu luistaa vaikka ei lunta olekkaan vielä.
        Ihananan kepeä kesäkeli ja jatkuu,kuin pekkalipposen seikkailut

    • Vakinikki

      Äiti muinoin hoki niitä sananpaukauksiaan. Yksi oli tämä: Siinä se vaiva paranee, missä on tullutkin. Tämän ja monen muun sanomansa olen viisaaksi todeksi havainnut. Tietenkin ne silloin ennen puulta ja hölmöltä ja kyllästyttäviltä kuulostivat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      95
      1503
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      399
      905
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      880
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe