Sukupotretti

Pyyhin pölyjä aamupäivällä ja katseeni osui soittopaikakkani seinällä olevaan sukuvalokuvaan.

Siinä istun minä, mieheni oikealla puolellani,isäni toisella,ja takanamme aikuiset lapsemme puolisoineen hymyilevinä.

Sohvan edessä kaikki lastenlapset sekä silloin kaksi lastenlastenlasta. Ryhmä on näyttävä, helmoissani koko jälkipolvi tyttöjä ja poikia-- somina, raikkaina.

Taustalla seinällä, näkyy oman äitini ovaalinmuotoinen valokuva,
rakas muisto sekin, jonka lasin alle laitoin aikanaan ruusun terälehtiä, omasta äitienpäiväruususta.

Olen iloinen, jälkipolvien vuoksi, että tilasin tuon kuvaajan kotiimme.
Samalla oli sukupäivälliset, ja iloinen yhdessäolo kuvastuu kasvoistamme.

Oletteko palstalaiset tulleet ajatelleeksi vastaavaa, koota kaikki yhteen ryhmään, luoda jälkipolville menevää muistoa itsestänne ja puolisostanne?
8202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä minä olen ja myös minulla on kuva sukujuhlasta mutta mieheni puuttuu siitä

hän oli jo silloin kuollut, kookoonnuimme nuorimman poikani kotiin koska siellä oli suurimmat tilat ja myös suurempi piha ,kesä kun oli siellähän olimme suurimman osan ajasta.
On myös toinen potretti viime syksyltä kun yhdellä pojanpojistani oli häät ja halusin että suvun jäsenistä otetaan kuva ja siinäkin on lapset lapsenlapset ja
myös neljättä polvea kuusi lasta , mielestäni ne on arvokkaita ainakin jälkipolville.

Äänestä

Kun kerrot koko ajan mitä teet ja mitä ajattelet, muodostamme kuvan sinusta. Onko sinulle tullut pakkomielle koko ajan raportoida eloasi ja oloasi. Tietokoneruutuko on se, jonka kanssa seurustelet. Kun pyyhit pölyjä, menet saunaan, heräät pihakeinusta ym,ym, sinun on PAKKO hyökätä koneelle ja kertoa se eetteriin säälittävää.

Äänestä
  • sieneen,niitä riittää, kahvia juoda piirakkaan syödä?Harmittaako?

    Äänestä

  • pilvi* kirjoitti:

    sieneen,niitä riittää, kahvia juoda piirakkaan syödä?Harmittaako?

    pitäisikö minunkin!

    Äänestä

  • pilvi* kirjoitti:

    pitäisikö minunkin!

    ainakin minä ,juuri kerroin jossain "linkissä" kuinka olen jo tullut vanhaksi ,kun en jaksa kunnolla normaalia pävällistä tarjota enään läheisilleni.
    Älä välitä PILVI ,kirjoittele sinä vaan ja kun tämä on sinun aloituksesikin ,saat johtaa puheenaiheita mielesi mukaan .Jos joku ei tykkää mitä me sille mahdamme.
    Kummallisia ihmisiä ,aina moittimassa,:-(

    Äänestä

  • Ei kannata sääliä aktiivista kirjoittajaa, joka leppoisaan tapaan kertoo kuulumisiaan.
    Ihmettele pikemminkin niitä, joilla on pakkomielteenä kirjoitella pelkkiä negatiivisia asioita.

    Itse taidan liiankin usein kirjoitella tilanneselostuksia luonnosta.
    Juuri nyt ihmettelen valtavia naakkaparvia, jotka lentelevät edestakaisin, keikkuvat rinnakkain koivujen oksilla ja taas jatkavat matkaa suuntaan tai toiseen.
    Upea mutta hiukan pelottavakin näky.

    Äänestä

  • o1l123o7 kirjoitti:

    Ei kannata sääliä aktiivista kirjoittajaa, joka leppoisaan tapaan kertoo kuulumisiaan.
    Ihmettele pikemminkin niitä, joilla on pakkomielteenä kirjoitella pelkkiä negatiivisia asioita.

    Itse taidan liiankin usein kirjoitella tilanneselostuksia luonnosta.
    Juuri nyt ihmettelen valtavia naakkaparvia, jotka lentelevät edestakaisin, keikkuvat rinnakkain koivujen oksilla ja taas jatkavat matkaa suuntaan tai toiseen.
    Upea mutta hiukan pelottavakin näky.

    Tuntuupa hyvältä,että on selkeästi ajattelevia ihmisiäkin.
    Naakat on jänniä lintuja,Sipoossa ne kuuluivat vanhan kirkon ympäristöön, missä joskus istuin ja soitin urkuja.Vanhassa Pyhän Siegfridin kirlossa, 1400 luvulta.Heippa ja Hyvää yötä sinne. t Pilvi* Kyllä se vielä selkenee tämäkin sekametelisoppa:)

    :D :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pilvi* kirjoitti:

Pyyhin pölyjä aamupäivällä ja katseeni osui soittopaikakkani seinällä olevaan sukuvalokuvaan.

Siinä istun minä, mieheni oikealla puolellani,isäni toisella,ja takanamme aikuiset lapsemme puolisoineen hymyilevinä.

Sohvan edessä kaikki lastenlapset sekä silloin kaksi lastenlastenlasta. Ryhmä on näyttävä, helmoissani koko jälkipolvi tyttöjä ja poikia-- somina, raikkaina.

Taustalla seinällä, näkyy oman äitini ovaalinmuotoinen valokuva,
rakas muisto sekin, jonka lasin alle laitoin aikanaan ruusun terälehtiä, omasta äitienpäiväruususta.

Olen iloinen, jälkipolvien vuoksi, että tilasin tuon kuvaajan kotiimme.
Samalla oli sukupäivälliset, ja iloinen yhdessäolo kuvastuu kasvoistamme.

Oletteko palstalaiset tulleet ajatelleeksi vastaavaa, koota kaikki yhteen ryhmään, luoda jälkipolville menevää muistoa itsestänne ja puolisostanne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu