Narri
Ja niin se tapahtui
Korkeat unelmat jotka taivaisiin ylettyi koskettamaan
Hajosivat sekunneissa joita vuosi valmisteltiin.
Ja niin se tapahtui
Että kuningatteresta tehtiin narri
Kruunu revittiin päästä
Ja orjantappuran hän sai tilalle
neljäntuulen hatun alle kätköihin
Valtikka jota hän oli saanut pitää
Vaihdettiin helistimeen
Vaatteensa kultaiset riekaleiksi leikattiin
Pellava, silkki ja satiini
Jalokivet ja korut
Ryöstettiin.
Ja niin se tapahtui
Sekunneissa siis
Että toisaalla uusi kuningatar kruunattiin
Kruunajaiset kauniit pidettiin ja kauneuttaan ylistettiin.
Kutsuttiinpa myös entinen kuningatar pitoihin iloisiin
Vaan narrina hänet esiteltiin.
Tanssimaan hänet pakotettiin ja viihdyttämään yleisöä ylvästä ja rahvasta.
Maksaakin sai vielä huvista kalliista.
Orjantappura veren pistää virtaamaan
Suolaisia kyyneleitä silmistä vuotamaan
Hänen valtakuntansa vaihtoi omistajaa
Hänen vuoteensa ei ole vapaa
Mutta sydämensä
se ei ole riistaa
Ylpeys se on narrillakin
Hän totesi pidoissa iloisissa
Ja hymynsä sai uuden kohteen
Aivan uudenlaisen hohteen
Hän katsoi kuningasta
ja sai aatteen
En minä kuollut ole
En ruhjottu, enkä tuhottu
Minä olen vielä se miksi minut nimitettiin aikoinaan
Ja tulen ottamaan valtikkani vielä paikoiltaan.
Saat nähdä kuka sitten tanssii tanssiaan
Minun hovissani, minun omassani.
Et sinä houkka tiedä vielä
Mihin narri pystyykään
Alamainen en aio sinulle olla
Tanssia komennosta
Katso siis eteesi ja varo tekojasi
Et tiedä vielä eläväsi
talonpoikaiselämääsi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
mutta mihin unohtui Oikeudenmukaisuus...
Vaatteensa kultaiset riekaleiksi leikattiin
Pellava, silkki ja satiini
Jalokivet ja korut
Ryöstettiin.
miten kävikään Narrin sielulle...ryöstettiinkö se
viihdyttämään yleisöä ja rahvasta?