Olen 19-vuotias ja muuttanut vajaa puoli vuotta sitten kotoa pois, toiseen kaupunkiin. Käyn kuitenkin usein äidin luona, viivyn useampia päiviä. Tulin viime viikolla ja meillä oli kivaa kunnes äiti sai kuulla yhtenä päivänä että isän uusi naisystävä odottaa lasta. Äiti meni ihan sekaisin. Hän ei suostunut koko iltana enää puhumaan mitään edes minulle eikä vastaamaan puhelimeen jos se soi. Hän vain makasi sohvalla tuijottaen kattoon. Vauva taisi sattua häneen mutta en ymmärrä sitä. Tiedän että isän ja äidin avioero oli tosi vaikea äidille ja jouduin huolehtimaan hänestä paljon isoveljeni kanssa. Isän ja äidin avioerosta on nyt kuusi vuotta. Äidillä oli puolitoista vuotta kestänyt suhde työkaveriinsa mutta se meni jostain syystä poikki kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen äitini on takertunut minuun ja veljeeni. Se on uuvuttavaa ja olen yleensä tosi väsynyt kun palaan vierailultani kotiin. Äiti on käynyt psykiatrin luona aina avioerosta lähtien. Hän söi jossain vaiheessa jonkinlaisia lääkkeitä. Mutta tietääkseni ei enää.
Kun heräsin torstai-aamuna, ei äiti ollut asunnossa. Ei viestiä, koti-avaimet pöydällä, samoin auton avaimet. Soitin samana iltana poliisille, he sanoivat vain että pitävät silmällä mutta vielä ei ole järkevää aloittaa etsintöjä. Tähän mennessä hänestä ei ole kuulunut mitään. Mitä ihmettä minä teen? Kännykkä on kotona, lompakostaan hän oli ottanut käteisen ja pankkikortin muttei itse lompakon, passin, ajokortin ja kaiken muun hän oli jättänyt kotiin

Vastaukset 1
Vanhimmat
hänen pahailta ystäviltään, jos niitä on. Toisaalta voit vain odottaa ja toivoa parasta. Rahan ottaminen kertoo että suunnitelma tulla toimeen oli. Ehkäpä hän haluaa rauhassa sulatella uutista vaikka jossain hotellissa. Eikait muuta kuin mielenmalttia!