samaa helvettiä josta luuli päässeensä lopullisesta eroon neljä vuotta sitten. Vanhempani ilmoittivat kuukausi sitten palanneensa takaisin yhteen neljän vuoden erossa olon jälkeen. Minä tyrmistyin, kauhistuin, suutuin. Ei voinut olla totta. Miten he voivat tehdä tämän taas?
Koska olen kotoa pois muuttanut, jotkut voi sanoa ettei minulla ole mitään oikeutta tuntea näin. Mutta tunnen kuitenkin ja koen että minulla on oikeus siihen. Minä itse jouduin kokemaan sitä helvettiä kuusi vuotta. Alkoholia, lyöntiä, tappelua, huutoa, tavaroiden paiskomisesta. Isä sulki minut kahdeksi tunniksi marraskuisena iltana yövaatteisillani parvekkeelle. Painoi kuuman silitysraudan käsivarteeni ja otti sen pois vasta kun aloin huutaa. Vain kaksitoistavuotiaana otin lyönnit ja potkut vastaan suojellakseni juuri syntynyttä pikkusiskoani. Ja kun vanhemmat eivät aamulla herätessäni olleet kotona, jouduin jäädä vahtimaan sisaruksiani. Jäin koulusta pois.
En voinut kutsua kavereita meille, enkä pystynyt luottamaan ihmisiin. Tänäkin päivänä kavahdan väkivaltaa ja alkoholia. Humaltuneet ihmiset pelottavat minua, saavat minut suuttumaan, minut, 20-vuotiaan aikuisen.
Miltä sinusta tuntuisi kun illalla yhdentoista aikaan ovikellosi soi ja oven takana seisoo nyyhkyttävä, 8-vuotias pikkusiskosi jonka poskessa näkyy punainen jälki. Pieni lapsi on kulkenu illalla yksinään viiden kilometrin matkan. Hän pyytää apua.
Joudun elämään nuoruuteni uudestaan ja mikä pahinta, joudun katsomaan kun siskoni elää sen. Miten pikku parka kärsiikään eikä sosiaalitoimisto tee mitään. Uskotaan vanhempien valheita. Minä olen kuulemma sekaisin ja lääkehuuruissa. Kaikki on kuulemma ihan hyvin. Minä olen manipuloinut lapsen uskomaan että vanhempansa ovat pahoja ja he yrittävät vain suojella lasta minulta, omalta siskoltaan. Sanovat pitävänsä silmällä tilannetta. Mutta paskat. Mitä minä loppujen lopuksi voin tehdä? En voi mitenkään pelastaa siskoani...
Koska olen kotoa pois muuttanut, jotkut voi sanoa ettei minulla ole mitään oikeutta tuntea näin. Mutta tunnen kuitenkin ja koen että minulla on oikeus siihen. Minä itse jouduin kokemaan sitä helvettiä kuusi vuotta. Alkoholia, lyöntiä, tappelua, huutoa, tavaroiden paiskomisesta. Isä sulki minut kahdeksi tunniksi marraskuisena iltana yövaatteisillani parvekkeelle. Painoi kuuman silitysraudan käsivarteeni ja otti sen pois vasta kun aloin huutaa. Vain kaksitoistavuotiaana otin lyönnit ja potkut vastaan suojellakseni juuri syntynyttä pikkusiskoani. Ja kun vanhemmat eivät aamulla herätessäni olleet kotona, jouduin jäädä vahtimaan sisaruksiani. Jäin koulusta pois.
En voinut kutsua kavereita meille, enkä pystynyt luottamaan ihmisiin. Tänäkin päivänä kavahdan väkivaltaa ja alkoholia. Humaltuneet ihmiset pelottavat minua, saavat minut suuttumaan, minut, 20-vuotiaan aikuisen.
Miltä sinusta tuntuisi kun illalla yhdentoista aikaan ovikellosi soi ja oven takana seisoo nyyhkyttävä, 8-vuotias pikkusiskosi jonka poskessa näkyy punainen jälki. Pieni lapsi on kulkenu illalla yksinään viiden kilometrin matkan. Hän pyytää apua.
Joudun elämään nuoruuteni uudestaan ja mikä pahinta, joudun katsomaan kun siskoni elää sen. Miten pikku parka kärsiikään eikä sosiaalitoimisto tee mitään. Uskotaan vanhempien valheita. Minä olen kuulemma sekaisin ja lääkehuuruissa. Kaikki on kuulemma ihan hyvin. Minä olen manipuloinut lapsen uskomaan että vanhempansa ovat pahoja ja he yrittävät vain suojella lasta minulta, omalta siskoltaan. Sanovat pitävänsä silmällä tilannetta. Mutta paskat. Mitä minä loppujen lopuksi voin tehdä? En voi mitenkään pelastaa siskoani...
Vastaukset 4
Vanhimmat
...
Kamalaa.. Muuta ei voi sanoo.. Tsemppiä sulle ja siskolles tosi paljon
Tjaa itsellä kun on paljon kokemusta nuoriso- sekä sosiaalialalta kuulostaa kummalta jos sosiaalitoimi ei puutu asioihin. Ota yhteyttä poliisiinkin, parit kuvat jos siskossa on jälkiä ja heti soittoa jos sisko sinun luo ilmestyy. Sitä on vanhempien hankala selittää miksi sisko siellä on eikä "kotona".
no ihq