"— Mutta ei tämä nykyinen työelämä kai kovin houkuttelevalta näytä. Kun kysyin kerran tyttäreltäni, joka oli silloin 8-vuotias, mikä on hänen toiveammattinsa, hän vastasi: eläkeläinen. Perustelutkin tyttö esitti: olisin vapaa niin kuin mummo ja vaari ja voisin aina aamuisin rauhassa miettiä, mitä seuraavaksi tahtoisin tehdä." Tuon kertoi Katriina Järvinen, Luokkaretki (2007) kirjan toinen kirjoittaja.
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2008/2008-05-28/ajankohtaista/Erilaisen_perheen_erilainen_tytto
Eihän tämä tosiaan hassumpi ammatti ole, etenkin jos on terveyttä ja toimeentuloa kohtuullisesti jäljellä - vai mitä?
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2008/2008-05-28/ajankohtaista/Erilaisen_perheen_erilainen_tytto
Eihän tämä tosiaan hassumpi ammatti ole, etenkin jos on terveyttä ja toimeentuloa kohtuullisesti jäljellä - vai mitä?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Parasta aikaa elämässä, ei tarvitse tehdä kuin sen mikä huvittaa! Mennä minne halajaa-
syödä-- kun on nälkä,--- valvoa--- jos ei nukuta ja olla--- vapaa huolista!
Onhan tämä ruvennut menemään, mutta kyllä minulla se ensimmäinen vuosi oli vähän vaikea. Kyllä se vain tuntui siltä, että oikeisiin töihin pitäisi päästä. Mutta kun tuo askel hidastuu, ja muutenkaan ei enää niin iskussa olla, niin sen rupeaa hyväksymään, että tässä vain kotona puuhaillaan.
vuosi tosi helppo. Nautin suunnattomasti, kun ei tarvinnut lähteä töihin ja kolmivuorotyötä tehdä.
Toinen oli vaikea, että tällaistako tämä loppu elämä nyt sitten on. Oli turhauttavaa olla vaan kotona, ei tuntenut itseään enää tarpeelliseksi.
Nyt tämä kolmas vuosi menee jo joten kuten. Olen myös oppinut hyväksymään elämän tällaisena ja nauttimaan vapaudesta ja toimettomanakin olosta.
Enkä kyllä enää töihin menisi, vaikka pyydettäis. No, sitä pelkoa ei taida enää olla.
Ihmisten parissa pitää vain yrittää olla ja osallistua erilaisiin toimintoihin ja vapaaehtoistyöhön niin kauan, kun jaksaa ja huvittaa. Nyt kun tulee syksy, niin alkaa vilkastumaan kaikki tuollainen ja menemistä riittää, joskus liikaakin.
Pääsin tai jouduin eläkkeelle 62 vuotiaana. Pari kolme vuotta haikailin, että kyllä tässä vielä pitäisi jotain uutta aloittaa, en kuitenkaan tehnyt edes mitään yrityksiä uuden työn löytämiseksi.
Mutta nyt, 9 vuotta hoidettuani tätä eläkevaarin virkaa, menee oikein mukavasti. työhaaveet eivät enää ahdistele.
Tosin joskus leikittelen ajatuksella, että olisi oikein kiinnostavaa päästä kokeilemaan, että kuinka sitä vielä pärjäisi entisissä hommissa.
Ensimmäinen vaihe: Työpaikan ja työantajan vaihto vuosien mittaan riittävän usein.
Toinen vaihe: Ajoissa ( 40 v ) vetäytymisen suunnittelu ja valmistelun aloitus.
Kolmas vaihe: Siirtyminen määräaikaisiin tehtäviin ja työ/työttömyys suhteen hivutus työttömyysjaksojen keston suuntaan. Aloitus heti 50v jälkeen.
Neljäs vaihe: Putken pää.
Viides vaihe: Työttömyyseläkkeelle 60v.
Siirtyminen vanhuuseläkkeelle 65:na tapahtui huomaamatta ilman shokkia.
Ihmettelen kiireitään todistelevia eläkeläisiä!
Mistä johtuneekaan tuo tarve?
Itsehän kukin säätää ja päättää!
Meitä on eläkeikäisiä täällä aika iso ikähaarukallinen. Muistan vanhuuseläkkeelle jäädessäni kuusikymppisenä (ammattiin sidottu ikä), kuinka pirteä olin enkä tiennyt mihin kaikkeen sen vapaudenintoni purkaisin. Ohjelmaa oli monena päivänä viikossa.
Koska olin silloin jo yksin, en kokenut kiirettä niin, että olisi pitänyt siitä puhua, sillä menoni olin itse hankkinut vapaaehtoisesti.
Kiire oli silloin, kun viisihenkisen perheen huolsi ja kävi itse kaksivuorotöissä ja varsinkin silloin kun oli opiskelujakso. Nyt ihmettelee, että kuinka kaikki silloin kerkisikään tehdä. No nuorena ehtii ja kykenee.
Mitä ne eläkeläisten kiireet ovat, ei sunkka vaa ite tehtyjä. Tai sitten kiireen tunne johtuu siitä, että on ajatellut tehdä sitä ja tätä ja mennä sinne ja tänne, mutta ei saa aikaiseksi. Nyt kun eläkkeellä on tullut oltua 13 v puhun omasta, enkä muitten kokemuksesta. Minusta on hyvä systeemi se, että yksi tekeminen päivää kohti riittäköön. Ennen pesin kaikki viisi isoa ikunaani samana päivänä, mutta nyt riittää kun pesen yhden per päivä. Jossain vaiheessa kai pesetän ikkunat.
Jos kerran on mahdollista, viisasta on mitoittaa kiireensä voimiensa mukaan. Ei kaikilla ole siihen tietenkään mahdollisuutta. En tarkoita etsivävä-Amadeuksen kaltaisia, joka omaishoitajana ei aina voi laskea jätänkö tuon ja tuon asian huomiseen, vaan se on tehtävä nyt, vaikka väsyttäisikin.
Kaikki pitää tehdä omalla ajalla. Ei voi käydä firman ajalla edes hammaslääkärillä tai kampaajalla.
on muka eläkeläinen? Ei mikään!
Se on olotila, kuten esimerkiksi työtön. Vai onko sekin muka ammatti?
Ammatti on se, jota tehdään palkkatyössä.
hirveää kiirettä,töissä oli aikataulu,eläkkeellä täytyy rynnätä
sinne suntänne,kun luulee,että aika lopuu kesken.
Ja loppuhan se aina,perinnönjakajille sopivasti,että älysi lähteä ajoissa...
mitä niuhotat? Takerrut, joka pikkuseikkaan. Yritä nähdä kokonaisuus, kaikella ystävällisyydellä sanottuna.
Ja hanki itsellesi kivoja harrastuksia ja kokemuksia, niin viihdyt paremmin.
Reaalisoin parhaillaan osan omaisuuttani,metsätilaa,kun ei riitä aikaa.
Minulla niitä harrastuksia on,miten lienee puskajussilla.
Päivät hunningolla ja yöt katuojassa vai ja nettiyhteydet pelaa hekoheko
Sinä niuhota, vaan hae ite edellinen,,,,, ammattiin takertujaa!
Säveltäjät, kuvanveistäjät, kirjailijat ja taidemaalarit, työskentelevät niin kauan kuin luomisintoa riittää, vapaita ovat sidonnaisuuksista ja normeista. Ovatkin ainoa ryhmä joka ei kaipaa statusta!
taiteilija apurahoja anovat ja varmaan saavatkin.
ennen oli 15vuotis apurahakin, ei nykyään. Ja sekin oli vain harvoille tosi ansioituneille, niinkuin kuuluukin.
Elämä voittaa, kun eläke koittaa.
Sinulla kärkeviä ja hyviä kannanottoja.Siis kannat kattoon ja huumoriakin palstalla.
Nyt menen ahvenia narraamaan,miehiin en enää pysty hekokeko
Yrittäjänä kymmeniä vuosia, perhekoko kasvoi 3 muksulla tuosta noin vain omat oli murkkuiässä, mutta uskotteko se kiukuttelu loppui kuin ihme olisi tapahtunut, kun kaikki 5 alkoivat elää ja käydä koulua.
Mulle maistui työnteko entistä paremmalta, ja en uskonut jääväni vapaalle, mutta ylhäältä ohjattiin, suuren leikkauksen jälkeen en kaivannutkaan enää sitä oravanpyörää 67v eläkkeelle, jäin vapaalle ja suorastaan olin sitä mieltä että kuolema odottaa jonkun kulman takana, no ei niin käynyt.
Nautin jokaisesta päivästä koska katson että sain jatkoajan elää omaa elämääni.
Jokaisen euron olen tienannut jonka saan eläkettä, ja hampaat irvessä todella maksan veroja, pitäisin nekin rahat hyvin mielelläni.
Saahan nähdä mitä näyttää mainokseksi...?
Se antaa paljon sisältöä elämään. Matkustamme joskus eri paikkakunnille, ja se vasta onkin virkistävää.
Niin kauan kuin sitä jaksaa. Ystävyys suhteitakin on syntynyt.
Tyttäreni lausahdus. Hän oli kyllä vanhempi. Hän luki juuri ylioppilaskirjoituksiin ja paneutui niihin tosissaan.
Olimme yhdessä lenkillä lukujen välissä ja juoksimme erään vanhusten talon ohi. Pihalla istuskeli ikäihmisiä ilman minkäänlaista kiirettä.
Tyttäreni huokasi raskaasti ja sanoi, että olisinpa eläkeläinen. Minullakin tuossa vaiheessa oli vielä tämä autuus kaukana ja sanoin, että sanoppas muuta.
Minulla toive on toteutunut, mutta tyttärelläni on vielä muutama vuosi kestettävä työelämässä.
Minä olen sanonut nuorille eläkkeelle pääsystä uneksiville, että ajatelkaa olette silloin jo niin vanhoja ja elinaikaa on vähemmän jäljellä kuin nyt. Eläkää tätä päivää, kun olette vielä noin nuoria. Voihan olla ettei se elämä sitten yli 65 vuotiaana olekaan sitä, mistä haaveilette.
Äitini sanoi joskus vanhana, että ihmiselämä on kummallista, sitä aina odottaa että edessä päin on jotain parempaa kuin tähän asti.
Sehän on kuten mustikkametsässä, että tuon mättään takana on vielä runsaammin marjoja, eikä malteta poimia tarkkaan niitä edessä olevia. Lopulta sillä harppomisella ja kiirehtimisellä ei mitään voiteta.
ja nyt on 10 vuotta mennyt kuin siivillä.
Onneksi olin terve jäädessäni ,ja nyt on ,ainakin minunmielestäni kuntoni parempi kun työssäollessa. Jaksaa ainakin enemmän,ja kun saatehdä mitä mieleenjuolahtaa, on se "onnenaikaa" tämä.