Kun olin yksin ja surullinen,
jostain tuli hän tähän.
Muutaman sanan sanoen
huojensi surua vähän.
Paljon ei sanoa tarvitse,
vähän paljoon riittää.
Oikeat sanat, siinä se;
tuskin huomasin kiittää.
Ehkä minäkin hänelle
tarjosin avun kättä.
Piilotetulle surulle -
näkyy se väistämättä.
Yhä hän on tuntematon
minulle monin tavoin.
Ehkäpä siten hyvä on,
mieleni säilyy avoin.
jostain tuli hän tähän.
Muutaman sanan sanoen
huojensi surua vähän.
Paljon ei sanoa tarvitse,
vähän paljoon riittää.
Oikeat sanat, siinä se;
tuskin huomasin kiittää.
Ehkä minäkin hänelle
tarjosin avun kättä.
Piilotetulle surulle -
näkyy se väistämättä.
Yhä hän on tuntematon
minulle monin tavoin.
Ehkäpä siten hyvä on,
mieleni säilyy avoin.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Eikö tulekin hyvä mieli
kun joku lohtua jakaa
On tunne se yhteinen kieli
kun elämä korttejaan sakaa
Ei suruunkaan sanoja tarvita
riittää vaik´ hiljaa vain oisi
Siks´ sanojaan sais moni hallita
ettei murheita toisilleen toisi
Vaik´on tuntematon ja aattelee muita
hyvän mielen se itselle tuottaa
Kun katsellaan metsän huojuvia puita
ne toistensa tukeen voi luottaa
Niin pitäisi olla myös ihmisten kesken
ois monien parempi olla
niin ihmisen nuoren kuin vanhan lesken
ei kukaan meistä oo nolla..
Kiitos kauniista runostasi! Eikä sen ajatuksiinkaan ole paljon lisättävää. Niin se on.
meitä runoihmisiä kun täällä niin on,
mutta sanonpa tähän kuiteskin,
että paljoon riittää runosikin,
joten kiitos sinulle siitä!
Ystävyydellä,
terv. ticole
Mukava kun huomasit ja vastasit. - Eikä sitä, kenen sana tai teko on joskus tullut oikeaan hetkeen, paikkaan, voi koskaan tietää. Ehkä sinä, ehkä joku toinen. Minutkin on joku joskus yllättänyt, muistanut vuosien jälkeen jotain sanomaani ystävällistä, jota en itse muistanut.
Mutta hyvät sanat ja teot muistetaan ja kasvavat satoa siinä kuin pahatkin.
voin sanoa, että ainakin Sinä olet ojentanut
sen auttavan käden minulle lukemattomia
kertoja monen vuoden aikana jo.
Jos joku toinen sen teki Sinulle nyt, on se
vähintäinkin vain oikein.
Kaunis runo ajatukseltaan ja on onni omistaa
kaltaisesi ystävä.
Ilahduttaa kuulla, jos olen voinut jotain antaa, mutta luulenpa että sinä olet antanut minulle ja monille muille paljon enemmän.
Sinä olet ollut palstalla sellainen henkilö - kuten verenluovutuksessa on verityyppi, O -, jota voidaan hätätilassa antaa kaikille. Ja olet varmaan niin tehnytkin, hätäpelastuksia.
Oma veriryhmäni on muuten AB , joten, vaikka luovutan verta, se sopii vain harvoille.
sai hetkeksi sanattomaksi. Jouduin miettimään pitkään miten kommentoisin tätä. En tiedä pystynkö edes ilmaisemaan riittävän selkeästi ajatuksia, joita runosi herätti.
Sait ajattelemaan kaikkia niitä ihmisiä, jotka elämän varrella ovat antaneet osan itsestään ja lohduttaneet elämän murheissa, niin tutut kuin tuntemattomatkin. Miten joskus sanat menettävät merkityksensä ja pelkästään olemalla läsnä tuo lohtua, ja miten muutama sana ihmiseltä samassa elämäntilanteessa saattaa kirkastaa omia ajatuksia tai antaa lohtua suruun. Tuntematon ystävä on joskus se joka näkee asiat riittävän etäältä, ja siksi uudesta näkökulmasta.
Kommenttini jäi mielestäni latteaksi verrattuna kirjoittamasi aiheuttamaan ajatusten virtaan. Kiitos sinulle kuitenkin, että kirjoitit ajatuksesi runoksi ja että sen saimme lukeakin. :)
Ei kommenttisi ollut yhtään lattea, päinvastoin, hyvinkin ajateltu. Samalla on niin, ettei pieneen tilaan ja aikaan saa koskaan mahtumaan kaikkea, mitä mielessä on ollut. Kaikki ilmaisu, missä tahansa muodossa, kirjoitettuna, vaikkapa runona tai muuten tai muun taiteen kautta on aina vain palasia, sirpaleita, heijastusta.
Siihen nähden pystyit sanomaan paljon. Oli ilo lukea se, kiitos!
Kiitos Sinulle herkistä, kauniista runoistasi, Tee !
Sinun runosi ovat monelle lohdutuksen ja ilon kukkasia.
Minäkin kirjoitan taas joskus, kun runoja syntyy.
Luen silloin tällöin palstaa kuitenkin.
Tv: Kerppuli
Kiitos kauniista sanoistasi - sellaiset vasta iloa tuottavatkin! Niin, runot ovat vähän kuin lapset, ne syntyvät, ei tehdä. Väliin on pitkä hedelmätön jakso, sitten niitä tulee, kun on niiden aika.
Anteeksi pitkä viivästys vastauksessa. Olin matkalla ja tietokoneen ulottumattomissa. Uusia ja outoja kukkia sen sijaan näin - ja uusia ääniä. Mikä matka!
Ystävyys on kaksisuuntainen tie...mutta mistä ja miten tie alkaa, sattumaa vai sitä kun avun/tuen tarve on suurin siihen vastataan, minä uskon jälkimmäiseen. Oikea ihminen osaa sanoa oikeat, riittävät sanat, vaikka vaan ne muutamat ja ne tulevat aidosti myötätunnolla. Kiittämisen ja vasta-avun ojentamisen aika on sitten kun oma suru on hälvennyt, sitä ennen ei pysty ja uskon että omalta osaltasi varmasti olet myös näin tehnytkin, ei tällainen runo muuten syntyisi.
Ihminen säilynee toiselle arvoituksena aina, vaikka tuntisi miten kauan tai miten "hyvin" ja siksi avoin mieli tulisikin säilyttää jatkuvasti jokaisessa kohtaamisessa.
Tällaisia ajatuksia tuli tästä kauniista, melankolisesta runostasi, joka on hieno kiitos "tuntemattomalle ystävälle", jonka tielläsi olet kohdannut.
Vastauksesi on niin ajateltu, etten osaisi sitä yhtään parantaa. Ehkä vain yhtyä siihen kokemukseen, että kun itse on surussa, kivussa, ei ole oikeassa tilanteessa muita auttamaan tai neuvomaan. Sellaisen aika voi tulla vasta myöhemmin, kun itse on riittävästi parantunut. Sen jälkeen on ehkä herkempi näkemään.
Tarvita..
Sinä..
´vähän paljoon riittää´
kolahti lujaa..
Kiitos tee..
Otan sanasi vastaan huomionosoituksena, lyhyen sanonnan taiturilta. Itsekin pyrin lyhyyteen, mutta tekstini vain venyy ja jopa turpoaa.
on palsamia haavoille
kun se lausutaan vilpittömästi.
Olet erittäin taitavasti koonnut runosi
joka oli alusta loppuun yhtenäinen paketti,
jossa teksti vie lukijaa.
Kiitos lukuhetkestä.
T: Se vanha JOJO
Kiitos kauniista palautteesta; otan sen niinkuin taitavan runoilijan arvostelu pitää ottaa, kumartaen.