Sirkkako se viulua soitti
perhonen tanssahdella koitti,
sudenkorento liiteli siellä
kukkaisniityllä päivällä.
Minä osani sain,
olin vieraana vain,
niityllä tuolla,
ojanpientareen puolla.
Aattelin tuota,
onko kaikki Luojan luomaa,
vaikko yhteinen ihme,
kun en peltoa kitke.
Annan kasvaa,
kukoistaa omana,
aivan kuin rakkaus,
tunteena ihanana,
mieleni täyttää,
vaikka joskus jäytää.
Koen kaiken tunteena
aina vain uutena,
sillä rakkaus ei ruostu,
se ei sammu milloinkaan.
perhonen tanssahdella koitti,
sudenkorento liiteli siellä
kukkaisniityllä päivällä.
Minä osani sain,
olin vieraana vain,
niityllä tuolla,
ojanpientareen puolla.
Aattelin tuota,
onko kaikki Luojan luomaa,
vaikko yhteinen ihme,
kun en peltoa kitke.
Annan kasvaa,
kukoistaa omana,
aivan kuin rakkaus,
tunteena ihanana,
mieleni täyttää,
vaikka joskus jäytää.
Koen kaiken tunteena
aina vain uutena,
sillä rakkaus ei ruostu,
se ei sammu milloinkaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voe vitsi, kun kiva runo! Kerrassaan tasapainoinen riimittely ja lukijaa hellivä kieli.
Mitään ei voi nostaa, kokonaisuus puhuu alusta loppuun!
Ihana oli lukea tämä näin sunnuntaiaamussa ja tätä aurinkoa - puhaltelen sinnekii
ja aamuista kahvia,,nuuuhhh...kaatelen täällä kuppiin \_/? ja tarjoilen sullekin!
Ja sitten mennään haisteleen metsän puita ja niityn kukkasii, vai mittee! :D
todella ihanaa tekstiä Sinulta,
suloista luonnon kuvaa ja samaan
aikaan rakkauden tunnetta syvää.
Oikea lukunautinto, kiitos.