Opiskelu + doggi

bisoni

Moi!
Olen jo muutaman vuoden ajan tiennyt, että joskus minun on saatava tanskandoggi. Aivan ihana rotu, muuta ei voi sanoa!En kuitenkaan ole sitä voinut vielä saada, koska pikkuveljeni on allerginen. Nyt kuitenkin aloitan viimeisen vuoden lukiossa ja vuoden päästä muutan omaan asuntoon, jolloin tilaisuuteni olisi ehkä tullut. Haluaisin kuitenkin tarjota doggilleni mahdollisimman hyvän kodin ja elämän, ja koska olen hyvin epävarma monesta asiasta, aion nyt pommittaa kysymyksilläni teitä, jotka doggeista tiedätte... :)

Voiko doggia pitää opiskelija-asunnossa? Vai tarvitseeko se omakotitalon?

Muutan todennäköisesti Ruotsiin, ja vietän lomia täällä, joten sopeutuuko se reissaamiseen?

Perheelläni on nyt bichon frisé, mutta isoja koiria meillä ei ole ikinä ollut. Onko doggi sopiva ensimmäiseksi isoksi ja myös ensimmäiseksi omaksi koiraksi?

Kuinka paljon doggi tarvitsee liikuntaa päivässä? Sopiiko opiskelijaelämään? Tykkään kyllä lenkkeilystä, mutta en välttämättä ehtisi arkena mitään monen tunnin lenkkejä tekemään. Pitkät lenkit ovat kyllä kivoja kun on aikaa.

Toivon asiallista opastusta kysymistäni asioista ja siitä, voisinko niiden valossa hankkia doggia vai olisiko parempi vielä odottaa. Olen todella kiitollinen, jos joku viitsii neuvoa minua. :)

4

651

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • td

      Käväisepäs lukemassa doggifoorumia www.tanskandoggi.takaisin.fi, siellä on kattavasti tietoa kaikesta kysymästäsi ja toki voit sitten kysellä lisää mitä jää vielä epäselväksi.

    • eka doggi

      Tanskandoggi takaisin sivuilta varmaan löytyy asiallista kommenttia.. Kyllä oma doggi ainakin vielä viihtyy pienessä kaksiossa.. Sinun kotisi on myös doggisi koti.. pientä tuhoa syntyy joka tapauksessa.. Dogeista löytyy eri luonteen piirteitä kuten mistä tahansa rodusta.. Tunnollinen kasvattaja tulee mielelllään katsomaan minne lapsensa antaa.. Myös neuvoo valinnassa ja haluaa tietää kasvattinsa kehityksestä.. Tuskin sun kannattaa asiaa pitkittää,kunhan varaudut kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan.. Seuraa vähän tota doggi palstaa ja valitse sitten kennel mistä hankit.. Uros vai naaras.. Molemmilla omat murheensa,mutta uros taitaa olla helpompi....

      • bisoni

        Kiitos kummallekin vastauksista. :) Rekisteröidyin tanskandoggi.takaisin-sivustolle ja jatkan tiedonhankintaa siellä.. :)


    • ...

      ..ota huomioon, että ruokkimiseen menee euro jos toinenkin kuussa.
      Eli harkitse tarkkaan onko sinulla varaa tanskandoggiin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      50
      2288
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      702
      1499
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      106
      1178
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      132
      1075
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      89
      963
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      71
      913
    7. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      16
      744
    8. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      117
      715
    9. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      694
    10. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      23
      618
    Aihe