naapurin

Sattui tässä eilen aika huvittavaksi luokiteltu juttu, ainakin naapurin rouvan mielstä. Tunnen hänen miehensä jo vuosien takaa, hänen miehensä tuntee minun sukulaisia ja tunti vanhempani jne. Se mies käy aika paljon meijän puolella pihalla juttelemassa ja läppää heittämässä. Nyt näin mustikka-aikana on ollut puhe, että lähtisimme yhdessä metsään mustikkaan,,kuinkas ollakaan kun eilen kysyin tältä mieheltä, että haluaisiko hän lähteä mukaan metsään(heillä ei ole autoa), niin hänen vaimonsa alkoi sanomaan mulle, että ei ole ikinä hänen miehensä ollut uskoton jne....ja sitten vielä lopuksi sanoi, että kohta sinä varmaan kävelet maha pystyssä..tuli aika v..umainen olotila. Kuinka joku ihminen voi olla noin sairaasti mustasukkainen?Siis minusta toi oli aika sairasta huumoria, koska huumorilla hän sen heitti, mutta silti, on vähän väärillä asioilla huumorin laskemista.

Olen tässä miettinyt, että mitähän sillrouvalle sanoisin, jotain nasevaa haluaisin lohkaista hänelle takaisin, en mitään vittumaista, mutta asiallisesti jotain.

Tämä rouva on 47-vuotias ja hänen miehensä 59v. ja pidän tätä miestä ns. isänä,,mukava mies ja minäkin olen yksinhuoltaja ja aika paljon yksin, niin mukava on heittää läppää tämän miehen kaa, toki olen hänen vaimonsakin kanssa tekemisissä.
3291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

että koettaisit välttää näitä ihmisiä, harmeja saa muutenkin aivan liikaa tässä elämässä. Miksi siis hakea niitä ehdoin tahdoin? Mistä sinä tiedät mitä juttua ne pitää omien seiniensä sisällä? Ties vaikka mies kehuskelisi jo kaataneensa sinut tai muuta vastaavaa? Miehet ne on pikkupoikia koko ikänsä, muista se.

Itse pysyttelisin kaukana ja menisin kyllä metsäänkin jonkun muun kanssa kuin tuollaisten.

Äänestä

"Kuinka joku ihminen voi olla noin sairaasti mustasukkainen? ?Siis minusta toi oli aika sairasta huumoria, koska huumorilla hän sen heitti, "

Tai sitten sinä et vain ymmärrä sinua vanhemman ihmisen ronskia huumoria...
Olsit nasauttanut takaisin samantien..mitä tuollaista märehtimään

Äänestä
  • ihan oikeen sanonu sulle mitäs menet lirkuttelemaan toisten miehille letukka vai marjaan himot ne on apinallakin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rouva_ kirjoitti:

Sattui tässä eilen aika huvittavaksi luokiteltu juttu, ainakin naapurin rouvan mielstä. Tunnen hänen miehensä jo vuosien takaa, hänen miehensä tuntee minun sukulaisia ja tunti vanhempani jne. Se mies käy aika paljon meijän puolella pihalla juttelemassa ja läppää heittämässä. Nyt näin mustikka-aikana on ollut puhe, että lähtisimme yhdessä metsään mustikkaan,,kuinkas ollakaan kun eilen kysyin tältä mieheltä, että haluaisiko hän lähteä mukaan metsään(heillä ei ole autoa), niin hänen vaimonsa alkoi sanomaan mulle, että ei ole ikinä hänen miehensä ollut uskoton jne....ja sitten vielä lopuksi sanoi, että kohta sinä varmaan kävelet maha pystyssä..tuli aika v..umainen olotila. Kuinka joku ihminen voi olla noin sairaasti mustasukkainen?Siis minusta toi oli aika sairasta huumoria, koska huumorilla hän sen heitti, mutta silti, on vähän väärillä asioilla huumorin laskemista.

Olen tässä miettinyt, että mitähän sillrouvalle sanoisin, jotain nasevaa haluaisin lohkaista hänelle takaisin, en mitään vittumaista, mutta asiallisesti jotain.

Tämä rouva on 47-vuotias ja hänen miehensä 59v. ja pidän tätä miestä ns. isänä,,mukava mies ja minäkin olen yksinhuoltaja ja aika paljon yksin, niin mukava on heittää läppää tämän miehen kaa, toki olen hänen vaimonsakin kanssa tekemisissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu