Ihmiset lähettelevät nykyisin kerkeasti kuviaan tiedotusvälineille ja ovat tyytyväisiä kun näkevät sitten kuvansa lehdessä tai ralliradion nettisivuilla. Eivät pöljät tajua, että näin heiltä lypsetään median käyttöön ilmaista materiaalia, joka samalla kilpailee kuvaajina leipäänsä hankkivien kanssa ja pudottaa jopa kuvien hintatasoa, kun ilmaiskuvilla pystytään kiristämään ammattilaisia.
Pitäisi maallikkojenkin muistaa, että kuvat ovat kauppatavaraa eikä hyväntekeväisyyttä.
Pitäisi maallikkojenkin muistaa, että kuvat ovat kauppatavaraa eikä hyväntekeväisyyttä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei ammattikuvaaja välttämättä tiedä missä mutkassa Kimi kaataa autonsa. Ja kuvat saattavat olla hänellä hyvin sommiteltuja ja valotettuja, mutta niissä ei tapahdu mitään. Rallikansa todellinen palvelus tiedotusvälineille. Tai tavallaan niiden käyttäjille. On sitä mikä kiinnostaa.
Eihän siitä ollutkaan kysymys, vaan siitä, että kuvat ovat normaalisti kauppatavaraa, mutta pöljät amatöörit jakelevat kuvansa viekkaille uutisvälineille ilmaiseksi. Luulisisi edes viisikymppisen kelpaavan hyvin sille amatöörillekin.
Ettei vain olis katkera "ammattikuvaaja" tämän purkauksen takana? Jos et ole oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ei kannata syyttää amatöörikuvaajia jotka ovat onnekkaampia. Itsehän olet ammattisi valinnut. Joillekin meistä, jotka eivät työkseen kuvaa vaan tekevät ihan jotain muuta, pelkkä nimi lehdessä riittää
Enpä ole ralleissa pyörinyt vuosikymmeniin. Enkä mene. Ihan yleisellä tasolla otin kantaa. Ei nämä kuvanluovuttajat tajua, että heitä vedetään höplästä. Ei lehdet kuitenkaan halvenna hintojaan sillä perusteella, että ovat alkaneet saada materiaalia ilmaiseksi.
"Joillekin meistä, jotka eivät työkseen kuvaa vaan tekevät ihan jotain muuta, pelkkä nimi lehdessä riittää"
Entäpä jos joku tulee sinun työpaikallesi hommiin sillä kaupalla, että pelkkä kiitos riittää. Mitäs siitä tykkäisit?