Salakuuntelusta

Naapurissani kerrostalossa oikealla, kuuntelivat
puhelujani ja mikrofonista kenttää skanneri-
radiolla. Kiviseinä oli välissä paljastava, joten
sain selville.
Pitäisikö tämmöisissä tapauksissa kansalaisille
antaa esim. poliisin ase, jotta voi käydä
toteuttamassa oikeuden?
Minulla ei noihin 1000-3000 laitteisiin rahaa
ole, mutta halvalla alle satasen moni-
aaltoradiolla tein silloin kyllä vasta-iskun.

sain sillä kuulumaan, mitä kasettia tai radio-
kanavaa ne kuunteli. kerrankin tämä kaveri
toisella puolen säikähti, kun tajusi, että olen
korvakuulokkeet päässä ja monitoroin heitä.

mutta heidän puoleltaan vakoilu oli paljon
ankarampaa.
saatiin mm. todistetusti selville, että
videonauhurini tietovuotivat heidän vanhaan 70-80
luvun televisioon, koska kun kerran lähetin
kortin naapurin postiluukkuun, niin tämä tuli
käymään!

kyselin miten tv näkyy tavallaan rivien välissä,
niin tämä uuno siinä paljasti että he näkevät
mitä videonauhuristani tulee, siis takaisinpäin!

laitoin näes videonauhuriin kanavaksi
lumisadetta, jossa liikkui palkki, niin nämä
luulivat, että heillä vanhan televisionsa takia
näkyy oikeasti sillä tavalla.

sitä ennen ja jälkeen riitaisuus paheni, kun
laitoin videonauhurin nauhoittamaan lumisade-
kanavaa yllättävällä hetkellä ja pyöritin porno-
filmejä ym. äänet seinän läpi oli erittäin
paljastavat mitä on todellisuus.

eihän videonauhureita tai muita radio-osaisia
laitteita kannata omistaa, kun ne tietovuotaa.

vanhoilla televisioilla ja skanneri-radioilla
voi monitoroida ääntä ja kuvaa naapurista tai
kauempaa naapurista, tilanteesta riippunee.

tuo oli ensimmäinen, lievin asia, minkä sain
selville.

muissa asunnoissa myöhemmin selvisi, että ilma,
kentät ottaa kuvaa asunnosta ja vanhalla
televisiolla näkevät toisen asunnon sisälle ja
seuraavat ulkonakin kanavana.

tätä se teettää, kun ei ole eristystä
riittämiin, ns. helpon kuuntelun standardit ja
muutenkin mennään siitä missä aita matalin.

Summa summarum: vanha-tv vakoojia on 90% ja
salakatseluun ja kuunteluun joudut, jos omistat

-gsm
-isdn
-viritinvahvistin
-(nicam)videonauhuri
-uusi televisio
-vanhastakin televisiosta joutuu, ja on
todistettu ihmisten joutuvan, mutta etusijalla he
ovat vakoilemaan

näitä paikkoja, missä näitä on, pitäisi karttaa
kuin ruttoa, ja välttää pitämästä rannekelloa,
mikrosirupankkikorttia tai muita kortteja,
silmälaseissakin on käytetty radio-aktiivisia
aineita, luultavasti edelleenkin, mutta ainakin
rannekelloissa on yhä ja tulee olemaan.

nämä kannettavat mikrosirut ja radioaktiiviset
osat aktivoituu liike-energiasta,
pietsosähköisyydestä.

olihan taannoin iltasanomissa tai iltalehtikö se
oli, että antenniksi aktivoituva mikrosiru on
saatu jo hiustakin ohuemmaksi säikeeksi. sillä
seurattiin hyttystä.

Rankaise vanha-tv vakoojia kertomallani
viritinvahvistin cd yhdistelmällä ja kerro
tuttavillesi edelleen.

viritinvahvistin sopii myös hiljaiseen sotimiseen:

kun olet laittanut sähköjohdon seinään ja t-
haara antennin paikoilleen, pysäytä siihen.
älä kytke kaiuttimia. Jos ne on, ohita ne
ainakin kytkimellä etupaneelista.

sen sijaan kytke cd-soitin lisälaitteeksi rca-
johdoilla.

valitse ohjelmalähde: cd. laita esim. metallica-
load cd pyörimään.

kytke ääni täysille, vähintään kello 13-16
asentoon.

nythän, kun laite on lähinnä korvakuuloke-
asennossa, itselläsi ei mitään kuulu, vaikka
signaali vahvistettu täysille, kun et
kuulokkeitakaan ole kytkenyt.

sen sijaan kuulostele hiljaa ympäristöäsi.
täsmälleen sillä hetkellä, kun laitat volumen
täysille, pitäisi kuulua älähdyksiä läheltä tai
kauempaa naapurustostasi.

onnittelen: paljastit juuri vanha-tv ja skanneri-
radio talouksia. Muuta et tuolla laitteella
voikaan tehdä, kun tuon huomaat.

sinä nimittäin muuten näkyisit käyttösi ajan ja
niin kauan kuin verkkojohto seinässä,
kenttäkuvassa vanha-tv talouksille, ne siis näkee
sinut kuvassa tai teidät.

ilma muuttuu kuvaavaksi, radioaallot ottaa
kuvaa, älä käytä digitaalisia radio-osaisia
laitteita. tämä on totta.

irrota verkosta uloslähtiessäsi, ettet jää
linkkiin, sinua seurataan kanavana ulkonakin
liikkuessasi. paha ongelma, joka laajakin, kun
pahaa-aavistamattomia on jonkun verran. onneksi
minä en enää ole. en ainakaan omasta takaa jää.

ps. viritinvahvistimesta kannattaa irrottaa muut
laitteet, paitsi cd, rankaisun ajaksi, mikä
normaali-eloa tosin, omatunto pysyy hyvänä,

on huomattu, että esim. rca-johdoilla yhdistetty
nicam-video kompressoi tuon "rankaisun".
ääni menee kovaa, mutta se ei "lyö" vanha-tv
vakoojia.

video ei ole puhdas play-ääni laite, joten siinä
on jotain, mikä vaimentaa, mutta tavallaan ei
hiljennä ääntä, kuitenkin ratkaisevalla tavalla,
jos aikoo "rankaista". summa:

stereo-tilainen viritinvahvistin (kerrostalossa
tai kaapeli-omakotitalossa,
kannattaa käyttää t-haara sisä-antennia, joka on
siinä läpinäkyvässä putkessa, kuparijohtoa,
ulko-antenni omakotitalossa, viritin-osa
kannattaa kytkeä ulko-antenniin)

cd-soitin rca-johdoilla kiinni ja ei muuta kuin
täysille, niin oppivat.

minä olen tästä oppinut, että radio-osaisia, tai
digitaalisia tele-osaisia elektroniikkoja pitää
välttää kuin ruttoa, kun ne on niin heppoisia.
uusia laitteita ne ei ulospäin antennoiden
häiritse, mutta vanha-tv ja skanneri-naapureille
etua tästä on. tämän jälkeen haittaa tosin, kun
ihmiset alkaa rankaisemaan normaali-elolla.
3578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olipa ihanaa lukea tämä viesti, olen näes joskus
miettinyt viiraako minulla! Nyt olen rauhallinen,
olen tervejärkinen!!

Äänestä

VOisitko kertoa vielä lisää kokemuksistasi.
Kuunnellaanko sähköpostiasikin? Näetkö minun
kuvan kun nyt kirjoitan sinulle vastausta?

Äänestä
  • Että osaa joidenkin elämä olla vaikeeta. Kato nyt
    äkkiä onko joku kärpänen katossa vahtaamassa sua!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asukas kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu