Onko muita haukuttu?

Entinen asiakas

Olin Soneran etuasikas reilu neljä vuotta, kunnes kesäkuun alussa päätin vaihtaa operaattoria. Ennen siirron toteutumista minulle soitettiin Sonerasta ja tiedusteltiin vaihdon syytä. Mainitttuani, että muut operaattorit tarjoavat edullisemman kuukausimaksun, sain kuulla kunniani, että minun olisi itse pitänyt älytä soittaa Soneraan ja kysyä heiltä edullullisempia vaihtoehtoja. Heiltäkin kuulemma löytyy sellainen liittymä, joka pystyy kilpailemaan kuukausimaksulla valitsemani uuden operaattorin kanssa. Minut yritettiin saamaan perumaan siirtymispäätöseni tiskin alta löytyvällä kuukausimaksulla. Kummeksuttaa, miksi tästä edullisemmasta liittymästä ei kuitenkaan ollut mitään tietoa Soneran silloisilla sivuilla. Olin valintani tehnyt, enkä suostunut Soneran suostutteluihin.

Onneksi älysin sanoa, että on minulla muutakin tekemistä, kuin soitella Soneraan edullisempien kuukausimaksujen perään. Yritin tiedustella, etteivätkö he itse voisi markkinoida asiakkailleen edullisempia vaihtoehtoja. Sain vastukseksi, etteivät he voi ottaa listauksia siitä, mitä liittymiä asiakkailla on.

Oli miten oli. Olen nyt entinen Soneran asiakas samoin kuin poikani. On ennen kuulumatonta, että asiaskasta ruvetaan moittimaan ymmärtämättömäksi.

6

746

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaihtaa kotimaiseen

      Onneksi on KOTIMAISET ja HYVÄT vaihtoehdot: Saunalahti, DNA ja Elisa.

    • Purku uhka

      Alueella / Liitettiin 2 GSM puhelinta DNA, (hinta oli halvempi)

      Sonerasta soiteltiin monta kertaa, ja puhelu katkesi heti kun vastasin.
      Minä en soita tuntemattomaan numeroon takaisin, soittakoot uudestaan jos asia on tärkeä (kolme viimeistä Numeroa oli 100 / SONERALTA oli soitettu)

      Kulta-asikasta Vastatarjous ei enää kiinnostanut pätkääkään vaikka hinta saattoi olla edullinen

      Miksi ei 10 vuotta asiakas saa samaa etua kuin kilpailjan leiriin lähtevä asiakas ?

      Ruotsalaisomistaja menettää asiakkaita RAHASTUS politiikallaan

      AAMEN

      • sitä muillakaan

        Eipä sitä muillakaan operaattoreilla muisteta asiakasta ellet itse käy nettisivulla katsomassa mitä tarjotaan.
        Sonera on ainut operaattori joka tällä hetkellä soittelee asiakkailleen ja tarkistaa liittymiä, sillehän ei mitään mahda jos asiakas ei vastaa tai ei ole kiinnostunut tippaakaan kun soitetaan liittymästään.
        Soneralla on varsin hyvät etuasiakas tarjoukset, saa ilmaista puheaikaa ym.
        Kaikki vaan pitäisi aina tuoda valmiina.

      • veppis
        sitä muillakaan kirjoitti:

        Itselläni on Saunalahden liittymä, johon vaihdoin koska itseänikin alkoi kyllästyttää Soneran ylikalliit hinnat. Enkä varmasti ole vaihtamassa Soneraan, koska saan samat hintaedut jo normaalisti Saunalahdella verrattuna Soneraan, jossa pitää hankkia kaikenmaailman "etuja" saadakseen edes jotakin todellista hyötyä.

        Voi olla, että Sonera on ainoa operaattori, joka soittaa asiakkailleen ja tarkistaa liittymiä (tarkoittaako tämä todellisuudessa, että lätkäistään asiakkaalle joku parinvuoden mittainen määräaikainen "etu"sopimus päälle jotta voi puhua joka toinen sunnuntai euron halvemmalla tms. yhtä hyödyllistä?).

        Omalla kohdallani Saunalahti tiedottaa eduistaan ja tarjouksistaan tekstiviesteillä, joten ei tarvitse työ- tai vapaa-ajalla kuunnella myyntimiesten turhanpäiväistä lörpöttelyä.

        Sonerallahan asiakaspalvelijat työskentelevät nykyään myyntiedustaja-tittelillä, eli varmasti myyntityönsä takia joutuvatkin soittamaan asiakkaita läpi ja yrittää saada heitä ottamaan määräaikaisia sopimuksia, jotta asiakas ei vahingossakaan pääse vaihtamaan edullisempaan operaattoriin.

        Se, että soneralla on "varsin hyvät etuasiakas tarjoukset" ei tarkoita sitä, etteikö muilta operaattoreilta saisi täysin vastaavia ja useimmissa tapauksissa paljon parempia etuja ja tarjouksia.

      • Peliä
        veppis kirjoitti:

        Sillä tavalla meidänkin kanssa pelailtiin, että yhtä etua olisi jatkettu ehdolla, että otamme (jälleen) uuden (maksullisen) lisäpalvelun, jota emme kuitenkaan halunneet. Mitään muuta etua ei tarjottu, annettiin ymmärtää, että sitten ei ole mitään. Vasta kun saivat tietää, että vaihdamme operaattoria, ilmeisesti numeronsiirtopyynnön tultua otettiin yhteyttä, ja tarjottiinkin sitten sanontaasi lainaten "tiskin alta" etua (jollaista ei näkyvissä Soneran sivuilla). Mutta ei sekään ollut lähellekään sitä mitä seuraavalta operaattoriltamme saamme.

      • Peliä
        Peliä kirjoitti:

        ...ja ps. Tuostakin olimme itse ensin yhteydessä. Soneralla pitää asiakkaan itse kysyä miten, joku etu jatkuu tai ei sen päättyessä. Ja tietty itse muistaa koska, jos mistään tiedoista löytää tarkkoja muutospäiviä ym.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      83
      3928
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3297
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      123
      2597
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      207
      1898
    5. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1764
    6. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      95
      1628
    7. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      77
      1610
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      110
      1509
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1281
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1172
    Aihe