Törmäsin erään yhdistyksen tapaamisessa naimisissa olevaan miehen, ei sellaista jossa olisi kipinää, ju-nou, vaan mukavaan juttuseuraan. Olemme jutelleet usein kokoontumisissa, käyty kahvilla ja puhuttu puhelimessa, kavereina, koska hän tarvitsi keskusteluseuraa selvittääkseen omia ajatuksiaan avioliitostaan. Olen tehnyt selväksi, etten ole kiinnostunut hänestä muuta kuin kaverina.
Perjantaina hän kertoi, että hänellä on 1. avioliitostaan aikuinen lapsi, jonka hän jätti taakseen alle kouluikäisenä, kun löysi työnsä kautta naisen ja muutti satojen km:n päähän exästään ja lapsestaan, eikä liiemmälti tapaillut lastaan. Uusi nainen jätti hänet vuoden jälkeen ja sanoi, että hän haluaa lapsen luotettavan miehen kanssa, eikä tämä mies ollut sitä, koska jätti perheensä toisen naisen takia. (Fiksu nainen, sanoisinko.) Jätettynä mies otti lohdukseen ensimmäisen tarjokkaan ja tekaisi kaksi lasta vuoden välein nuorikkonsa kanssa. Nyt kahdeksan vuotinen avioliitto on kuralla ja mies sanoi lähtevänsä niin kauas kuin pippuri kasvaa, ja aloittaa elämänsä tyhjältä pöydältä. Kysyin, aikooko hän tavata lapsiaan, jos muuttaa satojen km:n päähän taas, niin sanoi että onhan kännykät keksitty ja hakee lapsensa vaikka mistä jos he isäänsä tarvitsevat. Joopajoo, ajattelin. Sanoin hänelle, että jos jätät lapset etkä tapaa heitä niin on turha ajatella ainakaan yh-äitiä (koska hän sanoi että hyvin voisi ajatella yh-äitiä seurustelukumppaniksi koska pitää perhe-elämästä ja lapsista paljon) uudeksi tuttavuudeksi, koska kukaan terve yh-äiti ei ota vaivoikseen miestä, joka on hylännyt lapsensa.
Hän taisi suuttua, koska ei ole enää kuulunut mitään ;)
Perjantaina hän kertoi, että hänellä on 1. avioliitostaan aikuinen lapsi, jonka hän jätti taakseen alle kouluikäisenä, kun löysi työnsä kautta naisen ja muutti satojen km:n päähän exästään ja lapsestaan, eikä liiemmälti tapaillut lastaan. Uusi nainen jätti hänet vuoden jälkeen ja sanoi, että hän haluaa lapsen luotettavan miehen kanssa, eikä tämä mies ollut sitä, koska jätti perheensä toisen naisen takia. (Fiksu nainen, sanoisinko.) Jätettynä mies otti lohdukseen ensimmäisen tarjokkaan ja tekaisi kaksi lasta vuoden välein nuorikkonsa kanssa. Nyt kahdeksan vuotinen avioliitto on kuralla ja mies sanoi lähtevänsä niin kauas kuin pippuri kasvaa, ja aloittaa elämänsä tyhjältä pöydältä. Kysyin, aikooko hän tavata lapsiaan, jos muuttaa satojen km:n päähän taas, niin sanoi että onhan kännykät keksitty ja hakee lapsensa vaikka mistä jos he isäänsä tarvitsevat. Joopajoo, ajattelin. Sanoin hänelle, että jos jätät lapset etkä tapaa heitä niin on turha ajatella ainakaan yh-äitiä (koska hän sanoi että hyvin voisi ajatella yh-äitiä seurustelukumppaniksi koska pitää perhe-elämästä ja lapsista paljon) uudeksi tuttavuudeksi, koska kukaan terve yh-äiti ei ota vaivoikseen miestä, joka on hylännyt lapsensa.
Hän taisi suuttua, koska ei ole enää kuulunut mitään ;)
Vastaukset 8
Vanhimmat
ja "lapselliseen" mieheen. Ei mun mielestä kovinkaan fiksu.
Sinkku on vapaa tekemään mitä haluaa, naimisissa oleva on vannonut uskollisuusvalansa. Siinä on pieni ero, ihan pikkuriikkinen, mutta käytännössä järjettömän suuri.
Kauanpa sinkku mietti kun vasta vuoden päästä päätti ettei haluakaan perustaa perhettä miehen kanssa, iahn vaan siksi kun mies oli eronnut ja 'jättänyt lapsen taakseen'. En usko, etkä usko sinäkään tuohon syyhyn.
Parempi kai olla varma - ennen kuin alkaa lapsia tekemään, siitä riittääkö rakkaus ja luottamus, vai...? Voi kai se olla niinkin, että nainen ei ole alunperinkään ollut tosissaan miehen kanssa. Mistä kaikkien aivoituksista tietää. Tuli vaan sellainen olo, että jospa kokototuus paljastui naiselle vasta kun huuma haihtui, jospa hän tuli järkiinsä.
Tarkoittanet että yh-äidit ymmärtävät toisiaan ja toimivat uusissa suhteissa myös siltä pohjalta, aina järkevästi. Kyllä kai se ”sellainen kipinä” ihmisiä ajaa yhteen yrittämään, kaikesta huolimatta.
Miten itse tekisit, lähtisitkö perheilemään miehen kanssa, joka on jo jättänyt kahden liiton lapset taakseen?
Nii, mikäli uudelle naiselleen näistä lapsosista kertoo. Itse en katselisi sellaiseen mieheen päinkään.. kun oman lapsen isäni juurikin tällainen tapaus on. Miten joku on muka vuoden jaksanut ja sitten tajunnut että ei hitto, ei tollasta miestä...
Lapseton sinkkunainen ei onnen huumassaan välttämättä ajattele nenäänsä pidemmälle kun on tottunut elämään omaehtoista ja itsekästä elämää. Minun mielestäni on hyvä, että hän tajusi ajoissa. Muistaakseni ;) vuosi on aika lyhyt ja nopeasti kuluva aika, kun seurustelu on kahden "lapsettoman" iltoihin ja viikonloppuihin painottuvaa laatuaikaa.
Nyt kun ajattelen oikein halkipoikkipinoon ko. miehen ajatuksia, musta tuntuu että hän kulkee epätoivoisesti suhteesta toiseen juuri sen ensihuuman perässä, rakastumisen tunteen takia, joka ei koskaan kehity todelliseksi epäitsekkääksi rakkaudeksi. Kävipä jopa mielessä, etteikö hän vaan olisi kuvitellut että meistä kahdesta olisi tullut jotain kuitenkin, vaikka sanoin etten ole kiinnostunut hänestä... Myönnän kyllä tylyttäneeni aika rankasti, kun valaisin lapsensa jättäneen miehen arvosta uusioparisuhdemarkkinoilla.