kiusaaminen

1. Mitä kannatta tehdä kuin kiusataan 2. Onko teitä kiusattu
4251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vastaan toiseen kysymykseen ensin: minua on kiusattu yläasteen 8. ja 9. luokalla, aikaa tästä useita vuosia. Kiusaaminen oli enimmäkseen henkistä, mutta jonkin verran tönittiin, vietiin tavaroita jne.

Sellaisille, joiden mielestä kiusatut ovat "liian heikkoja elääkseen" tms. p***aa, voin kertoa, että voihan sitä vaikka käydä ampumassa vauvan ja sanoa sitten että se oli liian heikko selviytyäkseen siitä. Kiusaajia on noin 15 ja lisäksi tukijoukot. Itsellä ei ole puolustajia eikä mahdollista fyysiseen puolustautumiseen (olen naispuolinen). Ylivoima on ylivoima, siihen ei liity yksittäisen ihmisen "heikkous".

Mitä kannattaa tehdä? Seuraavat ehdotukset eivät missään nimessä ole lopullisia totuuksia, vaan perustuvat enimmäkseen omiin kokemuksiini. Niistä voi kuitenkin olla joillekin apua.

Usein sanotaan, että älä välitä kiusaamisesta. Tässä on looginen ristiriita: kiusaaminen on sellaista toimintaa, joka vaikuttaa jollain lailla kiusattuun - SIIHEN KUULUU KIUSATUN SUBJEKTIIVINEN KOKEMUS. Tämän takia kiusaamisesta ON HYVIN VAIKEA OLLA VÄLITTÄMÄTTÄ. Voi näytellä, ettei välitä, mutta se ei todennäköisesti onnistu, eikä sen tarvitsekaan onnistua.

Sen sijaan, että näyttelee välinpitämätöntä, PITÄÄ TEHDÄ ASIA NÄKYVÄKSI ja MITÄ AIKAISEMMIN SEN PAREMPI. Kerro vanhemmille tai muulle turvalliselle aikuiselle. Jos se tuntuu vaikealle, kerro ensin sisarukselle tai ystävälle, mikäli sellaisia on. Hän voi olla mukana kertomassa aikuiselle, jos se tuntuu yksin liian vaikealle. Hän voi myös ehkä toimia todistajana, jos joudutaan juupas-eipäs-tilanteeseen kiusaamista selvitettäessä.

TÄMÄ ON TÄRKEÄÄ! Mikäli aikuisen reaktio on "älä välitä", kannattaa kertoa ääneen, että ei voi olla välittämättä siitä, se tekee olon surulliseksi ja pahaksi. Kannattaa miettiä, millaisia tunteita ja ajatuksia kiusaaminen herättää ja kertoa niistä aikuiselle. Silloin aikuinen ymmärtää ottaa kiusaamisen vakavasti.

Kiusatun on tärkeää ymmärtää, että se mitä hän on kokenut, on väärin. Jos sinulla on esimerkiksi pikkusisarus, voit miettiä, miltä sinusta tuntuisi, jos hän joutuisi kiusatuksi. Olisiko hän sinusta jollain tavalla "vääränlainen" tai "huono"? Tuskinpa. Et ole itse yhtään huonompi.

Kiusaaminen on aluksi shokki itselle ("miten on mahdollista, että olen joutunut tällaisen kohteeksi, mitä olen tehnyt väärin?"). Siksi on erittäin tärkeää ymmärtää kiusaamisen olevan lähtöisin KIUSAAJISTA ja heidän VALINNOISTAAN. He ovat valinneet sinun kiusaamisesi, sinä et ole tehnyt valintoja heidän puolestaan. He ovat vastuussa toimintansa muuttamisesta, et sinä.

Äänestä
  • jatkuu edellisestä...

    On tärkeää myös ymmärtää, että vastuu kiusaamisen selvittämisestä kuuluu aikuisille. Sinun ei tarvitse kertoa heille, mitä pitää tehdä. Koululla täytyy olla suunnitelma kiusaamistapausten varalle. Opettajat, rehtori ym. ovat ammattilaisia, joiden kuuluu osata toimia kiusaamistilanteessa. Se voi olla heille vaikeaa, mutta mikäli kiusaamista ei saada loppumaan, on ongelma syvemmällä koulun "kulttuurissa" ja ilmapiirissä. Tämä on kiusatun kannalta erittäin vaikea tilanne ja ainoa ratkaisu saattaa olla koulun vaihtaminen. On kuitenkin mahdollista vaatia esimerkiksi ulkopuolisen henkilön väliintuloa tai tehdä kantelu koulun toiminnasta tai tehdä rikosilmoitus kiusaajista (tällöin on hyvä olla konkreettisia todisteita esim. kunnianloukkauksesta).

    Usein auttaa myös se, että omat vanhemmat ottavat yhteyttä kiusaajien vanhempiin. Mikäli kiusaajien vanhemmat eivät ota asiaa tosissaan, on tukeuduttava entistä tiukemmin kouluun ja sieltä tarjottavaan tukeen.

    Ongelmallinen on myös tilanne, jossa kiusattua itseään syytetään tai pidetään vain "riidan" osapuolena. Tällaisessa tilanteessa kiusattu menee herkästi lukkoon. Siksi kannattaa etukäteen miettiä selvittelytilannetta. On hyvä, jos kiusatulla on joku tukihenkilö mukana selvittelytilanteessa (tosin kiusatun on parasta saada itse kertoa, mitä on tapahtunut). Kokemuksesta voin kertoa, että yksin sellaiseen tilanteeseen joutuminen on henkisesti äärimmäisen raskasta.

    Mikäli kiusaamista ei saada loppumaan, voi olla järkevää vaihtaa koulua tai luokkaa. Tämä ei välttämättä käy helposti, mutta ET VOI TOIPUA KOKEMUKSISTASI, JOS ET PÄÄSE TURVALLISEEN YMPÄRISTÖÖN. Turvallinen ympäristö on sellainen, jossa sinun ei tarvitse pelätä ja jossa saat olla oma itsesi.

    Uuteen kouluun meneminen voi olla vaikeaa. Ei pidä ajatella, että on itse huono ihminen, joka ei sopeudu mihinkään. Toipuminen vaatii aikaa, ja mikäli ympäristö on turvallinen, sopeutuminen alkaa todennäköisesti tapahtua ennemmin tai myöhemmin. Edelleen on tärkeää, että on ihmisiä, jotka tukevat kiusattua jatkuvasti ja riittävästi.

    Tsemppiä kaikille kiusatuille ja heidän läheisilleen! Älkää luovuttako ja jaksakaa luottaa siihen, että jonain päivänä on vielä mahdollista olla onnellinen!!!

    Kiusaamiseen liittyvää kirjallisuutta:

    Tina Holmberg-Kalenius: Elämää koulukiusaamisen jälkeen

    Johanna Nilsson: Älä usko, älä toivo, älä rakasta

    Äänestä

  • nuorempana koulukiusattu kirjoitti:

    jatkuu edellisestä...

    vahvuudesta tarkoittaessaan itseään ja porukoitaan? Heikkoushan pakottaa alistumaan "ryhmäkuriin", sairaaseen sellaiseen. He ovat liittoutuneet niiden kanssa, jotka muuten murskaisivat heidän hennon persoonallisuutensa.

    Äänestä

  • puhuvat niin usein kirjoitti:

    vahvuudesta tarkoittaessaan itseään ja porukoitaan? Heikkoushan pakottaa alistumaan "ryhmäkuriin", sairaaseen sellaiseen. He ovat liittoutuneet niiden kanssa, jotka muuten murskaisivat heidän hennon persoonallisuutensa.

    yhtään missään omillaan. Aina toisten helmoissa ja lahkeissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

000 kirjoitti:

1. Mitä kannatta tehdä kuin kiusataan 2. Onko teitä kiusattu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu