Sitten

Kertokaas jos tiedätte. Eli meillä on 13-viikkoinen appenzellinpaimenkoira, ei sisäsiisti. Nooh, aina kun menemme ulos, koira ei tee tarpeitaan, mutta sitten kun tullaan sisälle niin tekee tarpeensa. Eli vähän väärinpäin. Onko apukeinoja?
5638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meillä on ihan sama juttu. Namia kannattaa olla taskussa, ja kun pentu sattumalta tekee tarpeensa ulos, kiitetään sanomalla hyvä pissa tai hyvä kakka ja annetaan heti nami, siis jo melkein ennen kuin pissa tai kakki on tehty, että pentu osaa yhdistää namin tähän toimenpiteeseen. Sisällä kannattaa myös sanoa hyvä pissa tai hyvä kakka, kun pentu tekee hätänsä paperille. Sitten ulkona, kun haluat sen pissaavan tai kakkaavan, sanot hyvä pissa tai hyvä kakka. Kyllä se pikkuhiljaa alkaa sitten onnistua - ainakin kun tulee hieman lämpimämpää ja pennun kanssa voi olla kauemmin ulkona. Pentu kannattaa viedä ulos heti herättyä ja heti ruokailun jälkeen ennen kuin se ehtii tehdä hätänsä sisälle. Muista, että koskaan ei saa torua, kun pentu tekee pissat tai kakit sisälle ja pissaan tai ulosteeseen pennun pään työntäminen on ehdottomasti kiellettyä. Näin jos tekee, oppii pentu tekemään pissat salaa eikä ainakaan ulos niitä opi tekemään.

Äänestä
  • Vielä piti sanomani, että jotkut rodut oppivat vasta noin vuoden iässä täysin sisäsiistiksi, joten ei tässä vielä mitään kiirettä ole!

    Äänestä

  • Meillä on nyt 3kk ikäinen Bichon. Koira on ulkona aika villi ja pääasiassa laukkaa sinnetänne. Nyt kun se jää nuuskimaan jotain, annamme sen pyöriä kaikessa rauhassa ja etsiä paikkaansa. Kyllä se on joka kerran tehnyt tarpeensa kun on antanut sille tarpeeksi aikaa.

    Äänestä

Meillä 14 vkoa vanha pentu. Vieraisiin paikkoihin (sisälle) ukko ei tee tarpeitaan. Kotiin satunnaisesti paperille (tosin uhmalla joskus sivuun tai matolle).

Rutiinien myötä on opittu siihen, että aamulla lähdetään heti ulos eli koira itse säästelee yön ajalta pissansa ulos. Samalla tavalla päivällä ruokailujen ja leikkimisten jälkeen. Kakit tehdään jo nyt lähestulkoon aina pihalle.

Selvästi koira tottuu määrättyyn rytmiin ja toimii sen mukaisesti. Meilläkin käytetty aina tuota kehumis-metodia ja toimii hyvin.

Eli neuvoni: Heti aamulla herättyä ulos. Heti syötyä ulos. Heti leikin jälkeen ulos. Koiraa seuraamalla näkee kyllä, milloin sillä on hätä. Jos koira pissaa tiuhaan, juota vähemmän vettä.

Äänestä

Vie koira ulos ruokailusta parin tunnin kulutta ja oon niin kauan, että se tekee pissat ja kakat ulso ja herkkuja mukaan! Hoe tosiaan koiralle, kun se tekee pissin että hyvä koiran nimi, tekee pissin tjsp ja sama kun tekee kakin. ja muista palkita koira herkulla. Aina kun koira herää vie se heti ulos. Muista aina kehut. Älä tosiaan työnnä koiran päätä kakkiin tai pissiin jos tekee sisällä. Jos koira tekee sisällä pissin tai kakin väärään paikkaa, kiellä sitä jämäkästi(jos saat itse teosta kiinni) ja koita heti viedä se ulos. Oma koirani oppi tosi nopeesti ulos. oli jo sisä siisti 4kk ikäsenä. Sitä ennen ei tehnyt kyllä vieraisiin paikkihin sisälle mitään, mutta kotia paperille kyllä. Kärsivällisyyttä.Olkaa mahdollisemman paljon ulkona :)Monesti koirani teki yöllä pissin ja kain tiettyyn aikaa paperille, mutta sekin loppu, kun se kasvoi vähän isommaksi ja jaksoi pitää. Koittakaa illalla käydä vähän ennen nukkumaan menoa vielä pissalla ja kakalla ulkona. Koiranpennun vatsa tosiaan toimii niin, että ruasta pari tuntia ja ulos tulee :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sisälle...!!! kirjoitti:

Kertokaas jos tiedätte. Eli meillä on 13-viikkoinen appenzellinpaimenkoira, ei sisäsiisti. Nooh, aina kun menemme ulos, koira ei tee tarpeitaan, mutta sitten kun tullaan sisälle niin tekee tarpeensa. Eli vähän väärinpäin. Onko apukeinoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu