Käyttölinjaisen sakemannin omistajat, mitä harrastatte koirienne kanssa

Eli tähän sellaisten ohjaajien OMAKOHTAISIA kokemuksia, jotka eivät harrasta suojelua käyttissakujensa kanssa. Onko ollut ongelmia kaksiviettisyyden kanssa?
8634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jo kysymys on huono.

Mitä tarkoittaa ongelmia kaksiviettisyyden kanssa?? Ei kai kaksiviettisyys itsessään voi aiheuttaa ongelmia. Ongelmia voi aiheuttaa jos koiralla on hallitsematon saalisvietti, hallitsematon puolustusvietti, koira on hallitsemattoman arka, tai joku muu syy.

Oletetaanko kysymyksessä että kaikki käyttölinjaiset olisivat automaattisesti kaksiviettisiä?

Äänestä
  • Oletan että sinulla on käyttölinjainen saku? Kysymys oli tarkoitettu sellaisille omistajille, jotka tietävät koiriensa olevan kaksiviettisiä, mutta eivät hyödynnä puolustuviettiä. Eli jääkö vietti suosiolla "nukkumaan", vai onko ollut vaikea hallita.
    Tarkennetaan vielä uudemman kerran sekin, että ainoastaan niiden ihmisten vastauksia kaivataan, jotka tietävät omistavansa kaksiviettisen koiran, mutta harrastavat esim tokoa tai hakua. Mitä muuta tahansa paitsi suojelua. Siis omakoitaiseen kokemukseen perustuvaa tietoa kaivataan.

    Äänestä

  • stoi kirjoitti:

    Oletan että sinulla on käyttölinjainen saku? Kysymys oli tarkoitettu sellaisille omistajille, jotka tietävät koiriensa olevan kaksiviettisiä, mutta eivät hyödynnä puolustuviettiä. Eli jääkö vietti suosiolla "nukkumaan", vai onko ollut vaikea hallita.
    Tarkennetaan vielä uudemman kerran sekin, että ainoastaan niiden ihmisten vastauksia kaivataan, jotka tietävät omistavansa kaksiviettisen koiran, mutta harrastavat esim tokoa tai hakua. Mitä muuta tahansa paitsi suojelua. Siis omakoitaiseen kokemukseen perustuvaa tietoa kaivataan.

    Valitettavasti vaan väärällä palstalla. Suurin osa täällä mesoavista ei ole moisista vieteistä kuullutkaan...

    Kysypä samaan vaikka ihan liiton palstalta.

    Äänestä

  • :::::: kirjoitti:

    Valitettavasti vaan väärällä palstalla. Suurin osa täällä mesoavista ei ole moisista vieteistä kuullutkaan...

    Kysypä samaan vaikka ihan liiton palstalta.

    Vinkki :-)

    Äänestä

  • stoi kirjoitti:

    Vinkki :-)

    SPK-foorumille. Siellä asiallista keskustelua harrastajille/harrastajilta.

    Äänestä

  • _matam_ kirjoitti:

    SPK-foorumille. Siellä asiallista keskustelua harrastajille/harrastajilta.

    sieltä löytyikin suoraan vastaavaa kirjoittelua aiheesta. Kiitos vastauksista.

    Äänestä

  • stoi kirjoitti:

    sieltä löytyikin suoraan vastaavaa kirjoittelua aiheesta. Kiitos vastauksista.

    ongelmia kaksiviettisyyden takia. Koskaan puolustuspuolta ei ole vahvistettu. Koira ei puolustanut luonnetsetissä lainkaan. Tiedän että se puolustaa, joskus olen nähnyt koiralla erittäin terävän ilmeen kun joku on käynyt sen häkin luona, ilme muuttui kun tulin itse lähelle. Koira ei puolusta autoa tai asuntoa, ei ilmoita vieraista, puolustaminen on siltä järjestelmällisesti kielletty. Näin siksi kun koiraa koulutetaan pelastuskoiraksi.

    Äänestä

mulla4.5v spu haukkumalla ilmaiseva.Kisaan kolmosta.Palkataan patukalla.Maalimiesten mukaan koskaan ei tule iholle.Haukkuu lähellä(suosittelen korvatulppia).Iloinen vauhdikas veikko,ihmiset on mukavia.
Lisäksi on otettu jälkeä.Ei vahdi autoa.Toivon,että kukaan ei vie mun ystävää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


stoi kirjoitti:

Eli tähän sellaisten ohjaajien OMAKOHTAISIA kokemuksia, jotka eivät harrasta suojelua käyttissakujensa kanssa. Onko ollut ongelmia kaksiviettisyyden kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu