Mitä sinä tekisit?

Hei kaikki - kaipaan mielipiteitä!
Olen 30 v naimisissa ollut nainen. Viimeiset n. 10 vuotta olemme eläneet mieheni kanssa kuin "veli ja sisar". Asiasta on kerran keskusteltu; mieheni sanoi pelkäävänsä, että torjun hänet - siksi ei edes yritä lähestyä. Meillä oli reilut 10 vuotta sitten elämä/kuolema -tilanne perheessä; voi olla että sen asian käsittelemättä jättäminen on ajanut meidät tähän tilanteeseen. Olemme toistemme parhaat kaverit, kävelemme aina käsi kädessä eli tavallaan kaikki on hyvin. Mieheni on maailman kiltein ja kunnollisin. Mutta, mutta: kaipaan läheisyyttä, seksiä, tunnetta olla haluttu eli olla nainen. - Ajauduin nelisen vuotta sitten suhteeseen, josta sain sitä kaikkea. Mies oli eronnut, kultainen ja on sitä edelleen. Suhde päättyi, koska hän kyllästyi "odottamaan" päätöstäni. Täysin ymmärrettävää!
Mitä sinä tekisit tässä tilanteessa?
6186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

..osaasi? Se oli ainakin aiemmin paras ratkaisusi tilanteessa. Ihminen punnitsee jatkamisen ja lähtemisen edut ja haitat vaakakupissa......

Äänestä

parisuhde terapeutin johdolla. Olette varmaan sellaisessa umpinaisessa tilanteessa, josta ette itse osaa avata solmuja?
Ensin kumpikin yksin ja myöhemmin yhdessä, mielestäni ainakin voisi kokeilla, sittenhän sekin polku on tullut käveltyä yhdessä.

Entä jokin viikonloppureisu johonkin ihan uuteen ?

Teillä on vain lukkiintuneet tuntemukset, antakaa osaavan auttaa.
Onnea tulevaan.

Äänestä

tilanne on vaikea, mutta jos miehesi on muuten virkeä ja toimelias, elämäsä kiinni, suosittelisin jatkamaan yhteistä elämää.
Ei seksi elämän tärkein asia ole, on paljon muutakin, lapset ja lapsenlapset, ym.
Me matkusteltiin, ja meillä oli muuten lämmin läheinen suhde, joten yhteiselämä jatkuu , kunnes kuolema meidät erottaa.
Tietenkin jokaisen on itse tehtävä omat ratkaisunsa, mieti tarkkaan, mitä oikeesti elämältä vielä tahdot, ja onko se loppujen lopuksi mahdollista saavuttaa.
Ei vanhempana uudet ihmis - suhteet kestä, eikä välttämättä enään löydä ihmistä, jonka kanssa tahtois elää elämää.
Alempana oli hyvä neuvo, hakeutukaa perhe terapiaan, siitä on paljon apua.

Äänestä

Parisuhdeterapia voi auttaa, jos haluatte antaa auttaa.
Kun meillä oli tiet seinää vasten pystyssä, täydellisesti umpikujassa, ja voimat 0 toleranssilla, ei enää jaksettu kuin itkeä, niin minä lähdin ensin.

Puoliso vastusteli, mutta minä lähdin. Tosin terapeutti sanoi muutaman tapaamiskerran jälkeen, että minun on siellä turha kädyä, sillä hänen näkemyksen mukaan minulla on terve järki tallella ja mies oli sotkeutunut lapsuuden kotoa saamiinsa eväisiin, asenteisiin, periaatteisiin, jotka ikävä kyllä eivät oikeastaan toimineet ollenkaan, vaan vahingoittivat enemmän.

Asia jäi siihen, kunnes puoliso sitten lamaantui lamaantui ja uupui lopullisesti, eikä jaksanut kuin nyyhkiä, että mä en enää jaksa. Tee mitä tahtojasi, hanki mitä apua tahtojasi, kunhan jotain muutosta saa aikaan.

Niinpä tilasin hänelle myös ajan. Hän kävi kolme käyntiä, sitten neljännellä minä aina mukana. Vuosi käytiin siellä ja saatiin kovasti kotitehtäviä ja onnistuttiin.
Niin olin minäkin uupunut miehen juntturamaiseen ja itsepintaiseeen periaatementtaliteettiin, ja viimeisillä voimillani törmäsin mieheen, josta syntyi meille puolenkymmenne vuoden salainen suhde.

Nyt tuosta terapia-ajasta on jo 15 vuotta, ja kun kumpikin nyt olemme eläkkeellä, voi kun on tosi mukavaa kulkea yksissä ja huolehtia kumpikin toisistamme.

Äänestä
  • mielipiteistä - teille kaikille vastanneille. Tuo parisuhdeterapia tulee vastauksissanne esille. Mistä sitä saa, kenen puoleen tulee kääntyä? Mitä kautta sinä hakeuduit terapeutille?
    Ei seksi ole tärkeintä suhteessa, mutta onhan se tärkeä osa sitä. Meillä ollaan todellisessa pattitilanteessa: jos telkkarissa esim. suudellaan, mieheni vaivautuu ja lähtee pois huoneesta. Ja tätä on siis jatkunut jo kymmenen vuoden ajan ja olemme vasta 6-kymppisiä. Syy on varmasti yhtä paljon minun - oli ainakin menneen neljän, salaisessa suhteessa eletyn vuoden aikana. Silloin en enää välittänyt, kosketus ja lämpö tuli toisaalta. En kuitenkaan koe huonoa omaatuntoa niistä vuosista - olihan niitä edeltänyt kuuden vuoden "jääkausi".

    Nyt en tiedä mitä tehdä ja kuinka avata keskustelu. Kerronko esim. suhteestani? En haluaisi loukata miestäni ja tavallaan siirtää taakkaa hänelle. Yritin taas kerran avata keskustelun sanomalla, että meidän pitäisi puhua meidän elämästä - ei lasten eikä lastenlasten elämästä, vaan ihan oikeasti meistä. Hän oli samaa mieltä, mutta asia jäi siihen. Jotenkin on kurjaa ja jopa loukkaavaa olla aina se "veturi".

    Mieleeni on totisesti tullut, että voisin oikeasti asua yksin - asunhan tavallaan yksin nytkin. Menen ja tulen - mieheni ei koskaan kyseenalaista menojani; tuo kulunut neljä vuotta osoitti, ettei hän todellakaan huomaa mitä ympärillä tapahtuu. Onko se mahdollista, sitä minäkin ihmettelen! Vai onko hän vain niin uskomattoman kiltti ja pelkää muutosta - en tiedä!

    On todella helpottavaa keskustella tällä foorumilla asiasta - kiitos vielä kun vastasitte.

    Äänestä

  • Mitä sinä tekisit? kirjoitti:

    mielipiteistä - teille kaikille vastanneille. Tuo parisuhdeterapia tulee vastauksissanne esille. Mistä sitä saa, kenen puoleen tulee kääntyä? Mitä kautta sinä hakeuduit terapeutille?
    Ei seksi ole tärkeintä suhteessa, mutta onhan se tärkeä osa sitä. Meillä ollaan todellisessa pattitilanteessa: jos telkkarissa esim. suudellaan, mieheni vaivautuu ja lähtee pois huoneesta. Ja tätä on siis jatkunut jo kymmenen vuoden ajan ja olemme vasta 6-kymppisiä. Syy on varmasti yhtä paljon minun - oli ainakin menneen neljän, salaisessa suhteessa eletyn vuoden aikana. Silloin en enää välittänyt, kosketus ja lämpö tuli toisaalta. En kuitenkaan koe huonoa omaatuntoa niistä vuosista - olihan niitä edeltänyt kuuden vuoden "jääkausi".

    Nyt en tiedä mitä tehdä ja kuinka avata keskustelu. Kerronko esim. suhteestani? En haluaisi loukata miestäni ja tavallaan siirtää taakkaa hänelle. Yritin taas kerran avata keskustelun sanomalla, että meidän pitäisi puhua meidän elämästä - ei lasten eikä lastenlasten elämästä, vaan ihan oikeasti meistä. Hän oli samaa mieltä, mutta asia jäi siihen. Jotenkin on kurjaa ja jopa loukkaavaa olla aina se "veturi".

    Mieleeni on totisesti tullut, että voisin oikeasti asua yksin - asunhan tavallaan yksin nytkin. Menen ja tulen - mieheni ei koskaan kyseenalaista menojani; tuo kulunut neljä vuotta osoitti, ettei hän todellakaan huomaa mitä ympärillä tapahtuu. Onko se mahdollista, sitä minäkin ihmettelen! Vai onko hän vain niin uskomattoman kiltti ja pelkää muutosta - en tiedä!

    On todella helpottavaa keskustella tällä foorumilla asiasta - kiitos vielä kun vastasitte.

    tunteesta hellyyteen, hän selkeästi siitä ahdistuu.
    Tai oletko aivan varma, ettei miehelläsi ole pitkäaikainen SALA suhde meneillään?
    Selkeästi miestäsi vaivaa joku salaisuus, jota hän varjelee sinulta.
    Voi olla että olette "kasvaneet" erilleen.
    Yksin eläminenkin on hauskaa, siihen kyllä tottuu, eikä enään haluakkaan ketään samaan huushollin "sotkemaan" omia kuvioita.
    Nyt sinulla on uusi murros aika, joudut pohtimaan uutta elämäsi suuntaa.
    Voin sanoa, kyllä kaikki järjestyy, ja elämä jatkuu teillä joko yhdessä tai erillään, luultavasti joudutte erilleen, se on minun näkemys tilenteesta, jonka olet kirjoittanut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toivotontako? kirjoitti:

Hei kaikki - kaipaan mielipiteitä!
Olen 30 v naimisissa ollut nainen. Viimeiset n. 10 vuotta olemme eläneet mieheni kanssa kuin "veli ja sisar". Asiasta on kerran keskusteltu; mieheni sanoi pelkäävänsä, että torjun hänet - siksi ei edes yritä lähestyä. Meillä oli reilut 10 vuotta sitten elämä/kuolema -tilanne perheessä; voi olla että sen asian käsittelemättä jättäminen on ajanut meidät tähän tilanteeseen. Olemme toistemme parhaat kaverit, kävelemme aina käsi kädessä eli tavallaan kaikki on hyvin. Mieheni on maailman kiltein ja kunnollisin. Mutta, mutta: kaipaan läheisyyttä, seksiä, tunnetta olla haluttu eli olla nainen. - Ajauduin nelisen vuotta sitten suhteeseen, josta sain sitä kaikkea. Mies oli eronnut, kultainen ja on sitä edelleen. Suhde päättyi, koska hän kyllästyi "odottamaan" päätöstäni. Täysin ymmärrettävää!
Mitä sinä tekisit tässä tilanteessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu