Tätä aihetta on koluttu joskus aikaisemminkin täällä. Mielestäni oli mielenkiintoinen keskustelu.
Aluksi täytyy sanoa, että konservatiivisuus ei ole yhtä kuin uskonto. Eli se voi olla ihmisessä luonteen tai kasvatuksen myötä.
No asiani on siis tämä.
Tuntuu, että tänä päivänä konservatiivisuus on piirre joka tarvii aluksi peittää tutustuessa uuteen ihmiseen/mahdolliseen kumppaniin. Tällainen ihminen leimataan helposti jäykäksi, kiihkoilijaksi, tiukkikseksi, huumorintajuttomaksi ym. Miksi näin?
Toisaalta taas konservatiiviset arvot omaavaa ihaillaan. Ristiriitaista.
Onko se jotain pelottavaa? Vaikeasti lähestyttävää?

Vastaukset 3
Vanhimmat
liberalistit olivat hyvinkin alakynnessä. Nyt on vain tämä, että kaikki vanhat arvot kerralla romukoppaan. Ikäänkuin niissä ei voisi olla joistakin neliskanttisista ja jäykistä piirteistä huolimatta jotain hyvääkin.
"1.sellainen, joka kannattaa olemassa olevan tilanteen säilyttämistä."
Jos siis käydään läpi useampia keskusteluja tällä palstalla, huomataan, että miltei jokainen keskustelu aina jossain vaiheessa muuttuu riidaksi tai vähintään toisten nimittelyksi.
Siitä vedän johtopäätöksen, että "kyllä, konservatiivisuus on tämän palstan elinehto".
Konservatiivisuus länsimaisessa kulttuurissa on valitettavan usein uskonnollista alkuperää, johtuu siitä että meidän kulttuurimme ei sisällä juuri mitään muuta kuin uskonnollista eettistä taustaa jota vasten henkilökohtaista arvomaailmaamme peilaamme. Jos mukaan mahtuu jotain alkuperäiskansojen kulttuuriperinteitä tai uskomuksia ovat ne suomalaisten osalta lähinnä linjalla sauna - Kalevala.
Konservatiivisuuden vastapainoksi, nimittäin jos haluat löytää jotain uutta, kannattaa panostaa uusliberalismiin. Tällä palstalla aihetta on käsitelty keskusteluissa polyamoriasta tai seksuaalisuuden määritelmästä yleensä. Mitä on olla lesbo? Sehän on todella konservatiivinen käsitys naisrakkaudesta, eikö vaan.
Konservatiivisten ajatusten ihailu tänään lähtee nationalistisesta tarpeesta säilyttää lähipiirin elinmahdollisuudet. Elämme erittäin nopeassa muutoksessa jossa vanha paha globalisaatioviritelmä on muuttumassa pahaksi peikoksi joka vie meiltä elinmahdollisuudet ja naiset, tämä toimii uudessa maailmassa myös seksuaalivähemmistön pelotteena. Katsokaa vaan, ei mene pitkään kun meiltä viedään kauniit naiset ulkomaille ja tilalle tuodaan kauniita naisia ulkomailta. Eikö olekin kauheaa, suomalainen lesbous kuolee melkein ennen syntymäänsä ja meistä tulee eurooppalaisia lesboja. Eläköön sauna ja Kalevala!
PS. Oliko muuten Pohjanakka lesbo? Entä Aino? Vai olivatko he vain patriarkaalisen Kalevala-yhteisön alistamia biseksuaaleja naisihanteita? Missä meidän kulttuuriantropologimme olivat kun Kalevala selitettiin?