Oon nyt 17 vuotias ja haluaisin joskus tulevaisuudessa muuttaa ulkomaille pysyvästi tai edes oleskella siellä pitemmän aikaan. Alaikäisenähän en pääse minnekään, mutta ensi vuonna varmaankin kun 18 täytän. Rahaa on jo säästellyt ja työpaikkaakin parhaillaan etsin, koska ens vuoden tienoilla ajattelin sinne matkaan lähteä. Onko kellään kokemuksia millasta on ollut ensimmäistä kertaa matkustaa yksin ulkomaille, ois kiva kuulla.. :)
Haluisin Ulkomaille..
Tanja_-
3383
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ensimmäinen kerta ulkomailla on varsin mieleenpainuva kokemus. Kannattaa yrittää saada joku kaveri mukaan, reissusta tulee paljon mielekkäämpi. Tosin kyllä ihan mukavia reissuja saa yksinkin väännettyä. Kannattaa kyllä matkailla ennen pysyvää muuttoa.
Matkustelu on ihan hyvä tapa tutustua eri maihin, mutta jos on mahdollisuus niin kannattaa kokeilla vaikka jotain vaihto-ohjelmaa tai esim. AuPair-vuotta. Jos tähtäimessä on pidempiaikainen oleskelu tai pysyvä muutto vieraaseen maahan, niin jollain viikon-kahden matkalla ei saa vielä minkäänlaista järkevää kuvaa maasta. Asuminen, eläminen ja työssäkäynti voi olla aika lailla erilaista kuin mitä reissaajan näkökulmasta pystyy näkemään. Muutettaessa tulee lisäksi eteen kaiken maailman byrokraattiset koukerot ja virastoasioinnit, joissa vaaditaan kyllä joskus melko pitkää pinnaa. EU:n alueella onneksi ei tarvitse huolehtia viisumeista, mutta silti on paljon viranomaisasioita, jotka pitää uudessa maassa hoitaa.
Suosittelisin myös, että hankkii ennen pysyvää muuttoa täältä Suomesta kohtuullisen koulutuksen, monissa muissa maissa se maksaa maltaita, ja mahdollisuudet ulkomaalaiselle voivat olla rajallisemmat. Jos sitten mielii Euroopan ulkopuolelle, niin kannattaa tutkia eri maiden käytännöt tarkkaan. Joihinkin maihin ei ole mahdollisuutta saada työlupaa ellei takana ole vähintään alempi korkeakoulututukinto.
Lisäksi vielä sekin, että kaikissa maissa 18-vuotias ei ole vielä täysi-ikäinen.
En kyllä suosittele yksin lähtemään ulkomaille, kuin korkeintaan seuramatkalla viikoksi-pariksi. Sitä on kokemattomana niin helppo saalis kaikennäköisille rikollisille, hyväksikäyttäjille jne, että huonosti saattaa kovin helposti käydä.
Kaikki on uutta, outoa, vierasta ja pelottavaa...äitiä tulee varmasti pian ikävä! Ei sitä turhaan sanota, että muu maa mustikka, kotimaa mansikka.