En minä tiennyt kun oven avasin ettei sen takana ollut mitään. Ei huonetta, ei käytävää pelkkää tyhjää, kuten avaruus. Äärettömänä ja rajoja vailla. Astuin sisään, hiljaa vedin oven perässäni kiinni, sillä en aikonut palata. Ei ollut mitään mihin palata. Se mistä tulin oli koluttu viimeistä hämärää nurkkaa myöten ja ainut mitä löysin oli kellarin tuoksuinen eletty elämä.
Ensimmäisen askelen otin varoen, kuin herättämästä sitä mikä ikinä tyhjyydessä asuikaan. Olin elänyt kauan ja kuollut usein, mutta vielä tunsin keuhkoissani virtaavan tuoreen tuoksun. Toinen askel ja kolmas, neljättä en enää varonut, astuin täydellä painolla, tömäytin hiukan ja jäin odottamaan. Mitään ei tapahtunut. Käännyin hitaasti ympäri ja tiesin tulleeni oikeaan paikkaan.
Tästä oli hyvä aloittaa tarina. Piirtää väriliiduilla elämänpolku valkeuteen, ampiainen surisemaan kesää ja kissa juoksemaan pakoon perässään säntäävää koiranpentua. Helikopterin ääni kuului kaukaa, pelastushelikopteri etsi kadonnutta. Murhattu lapsi oli, tiesin sen jo, mutten tiennyt kuka sen teki, miksi ja miten. Ne olivat asioita, jotka minun pitäisi selvittää.
Astuin heinikosta tielle, säärissä tuntui vielä nokkosten polte. Aurinko häikäisi, helle teki olosta tuskaisen, lapsen kasvot piirtyivät mieleeni, tummat hiukset, totisen siniset silmät. Ainut kuva jonka äiti oli lapsestaan löytänyt oli otettu edellisenä kouluvuonna. Tyttö ei pitänyt kamerasta, tai kuvaajasta, tai ehkä tällä oli vain huono päivä. Niitä päiviä ettei välitunnilla ollut ainuttakaan kaveria, niitä päiviä kun opettaja seurasi että söi lautasensa tyhjäksi vaikka jokainen suupala sai kurkun kipristelemään. Yritin ymmärtää mitä epäsopivien silmälasien takaisessa mielessä oli tuona aamuna liikkunut.
Ensimmäisen askelen otin varoen, kuin herättämästä sitä mikä ikinä tyhjyydessä asuikaan. Olin elänyt kauan ja kuollut usein, mutta vielä tunsin keuhkoissani virtaavan tuoreen tuoksun. Toinen askel ja kolmas, neljättä en enää varonut, astuin täydellä painolla, tömäytin hiukan ja jäin odottamaan. Mitään ei tapahtunut. Käännyin hitaasti ympäri ja tiesin tulleeni oikeaan paikkaan.
Tästä oli hyvä aloittaa tarina. Piirtää väriliiduilla elämänpolku valkeuteen, ampiainen surisemaan kesää ja kissa juoksemaan pakoon perässään säntäävää koiranpentua. Helikopterin ääni kuului kaukaa, pelastushelikopteri etsi kadonnutta. Murhattu lapsi oli, tiesin sen jo, mutten tiennyt kuka sen teki, miksi ja miten. Ne olivat asioita, jotka minun pitäisi selvittää.
Astuin heinikosta tielle, säärissä tuntui vielä nokkosten polte. Aurinko häikäisi, helle teki olosta tuskaisen, lapsen kasvot piirtyivät mieleeni, tummat hiukset, totisen siniset silmät. Ainut kuva jonka äiti oli lapsestaan löytänyt oli otettu edellisenä kouluvuonna. Tyttö ei pitänyt kamerasta, tai kuvaajasta, tai ehkä tällä oli vain huono päivä. Niitä päiviä ettei välitunnilla ollut ainuttakaan kaveria, niitä päiviä kun opettaja seurasi että söi lautasensa tyhjäksi vaikka jokainen suupala sai kurkun kipristelemään. Yritin ymmärtää mitä epäsopivien silmälasien takaisessa mielessä oli tuona aamuna liikkunut.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Selailin näitä jutskia täällä. Ja kukaan ole tähänkään laittanut yhtikäs mitään. Porukka on vissiin kesälaitumilla aivan auringonpaahtamina jossain Bermudan pläkässä.
No minä laitan kommenttia kun itsekin olen aikonut sitä dekkariani väsätä ties kuinka monta vuotta jo, vaan eihän siitä mitään valmista ole tullut vielä(kään). Vaan eipä ole suutarin lapsilla kenkiäkään, vaimitensenytmeni
...siis kun lukaisin tämän kirjoittamasi pätkän niin sillälailla särähti tuo kohta,
että
kissa
mutta minun mielestäni
kissa ei pakene koiranpentua kylläkään, ei ei ei, joten faktaa fiktioon.
Pätkä sinänsä on kyllä täyttä kerrontaa, joten jatka kirjoittamista, äkkiä tulee se 250 – 400 sivua kun annat mennä irrotellen tai sitten teet niin, että ensin piirrät sen janan ja sirottelet ne käännekohdat siihen ja niitten mukaan kirjoittelet. Ja sitten jossain vaiheessa heittelet , ja hyvinkin voit heitellä parikin kertaa, ne liuskat pitkin lattiaa ja keräät ja täydennät tarinan jouhevaksi ja sitten loppukiristyksessä vielä höyläät ja loppusilautat viimeiseen pisteeseen.
Tuliko selväksi ?