Tälla palstalla on useita kysymyksiä koskien sijaisvanhemmaksi soveltuvuutta. Päätin kysellä aiheesta itsekin.
Olisinkohan minä "kelvollinen" sijaisvanhemmaksi? Olen nykymittapuun mukaan suurperheen yksinhuoltajaäiti (teoriassa yhteishuoltajuus). Lapset ovat aikuisia/murrosikäisiä ja jokainen löytänyt paikkansa maailmassa, kuka kivuttomasti kuka rytinällä. Kaksi lapistani opiskelee yliopistossa, yksi suorittaa kaksoistutkintoa. Lapsiin on erinomaiset välit ja keskusteluyhteys toimii, myös vaikeissa asioissa.
Asun isoa omakotitaloa yksinäni kaikki viikot. Viikonloppuisin jälkikasvu tulee mielellään kotiinsa opiskelupaikkakunniltaan. Omistan myös kesähuvilan, joka sijaitsee järven rannalla todella luonnonrauhassa. Käyn suhteellisen haastavassa työssä arkisin toimistoaikana. Työaikani on siis säännöllinen päivätyö. Tulen toimeen ihan mukavasti, eikä minulla siis ole taloudellisia ongelmia. Meinasi unohtua mainita, että olen suorittanut kaksi korkeakoulututkintoa.
En tupakoi, enkä käytä alkoholia (lukuunottamatta saunasiideriä), eikä minulla ole koskaan ollut mitään lääkitystä, lukuunottamatta antibioottikuureja. Harrastan liikuntaa säännöllisesti ja olen myös fyysisesti hyväkuntoinen. Koskaan en ole käynyt mielenterveystoimistossa enkä ole saanut koskaan senttiäkään (tai penniäkään) toimeentulotukea.
Lasten hyvinvointi on lähellä sydäntäni, eikä vähiten sen vuoksi että yksi lapsistani on ollut sijoituksessa. Sijoitus oli kauhea kokemus ja päällimmäiseksi jäi mieleen se, kuinka helposti sijoitettujen lasten kustannuksella tehdään rahaa. Yleisesti tuntuu myös olevan vallalla tietynlainen mielikuva siitä, millainen on lapsensa sijoitukseen "menettänyt" vanhempi. Tuon edellä olevan kuvauksen omasta elämästäni laitoin kaikessa ärsyttävyydessään viestiin siksi, että en tosiaan istu siihen stereotypia-muottiin mitä tälläkin palstalla viljellään biovanhemmista. Niinkuin en usko istuvan monen muunkaan lapsen ainoan ja oikean vanhemma, jotka tälläkin palstalla lapsensa oikeuksien puolesta kirjoittelevat.
Todellakin, sijaishuollossa huonosti voivat lapset ovat todellinen sydämen asia minulle. Olen kokenut sen, kuinka lapsi yritetään vieroittaa oikeasta perheestään. Osaisin siis välttää sitä. Olen kokenut sen kuinka lasta alistetaan ja kiusataan. Osaisin siis olla kannustava ja tukea häntä. Empaattisena ihmisenä osaisin myös ajatella asioita toisenkin näkökulmasta ja ottaa huomioon hänenkin mielipiteensä.
Olisinko siis sopiva sijaisvanhemmaksi? Vai estääkö se, että oma lapsi on ollut sijoituksessa tämän asian täysin. Tosin sosiaalijohtajakin totesi lastani kotiuttaessaan, että lapseni eteen ei sijoituksessa kyetä tekemään yhtään sen enempää kuin mitä minä olen kotona tehnyt. Kyseessä oli kuitenkin ammatillinen perhekoti ja minä suurperheen yh-äiti.
Tässäpä tämä meidän tarina ja tulevaisuuden haaveeni (?). No ehkä ei sentään, tässä on aimo annos sarkasmia, mutta jokainen sana täyttä totta. Laskeutukaa hyvät sijaisvanhemmat sieltä ylemmyydentunnostanne alas ja pitäkää sijoituslapsia sekä heidän vanhempiaan ihmisinä, sillä sitä me olemme.
Olisinkohan minä "kelvollinen" sijaisvanhemmaksi? Olen nykymittapuun mukaan suurperheen yksinhuoltajaäiti (teoriassa yhteishuoltajuus). Lapset ovat aikuisia/murrosikäisiä ja jokainen löytänyt paikkansa maailmassa, kuka kivuttomasti kuka rytinällä. Kaksi lapistani opiskelee yliopistossa, yksi suorittaa kaksoistutkintoa. Lapsiin on erinomaiset välit ja keskusteluyhteys toimii, myös vaikeissa asioissa.
Asun isoa omakotitaloa yksinäni kaikki viikot. Viikonloppuisin jälkikasvu tulee mielellään kotiinsa opiskelupaikkakunniltaan. Omistan myös kesähuvilan, joka sijaitsee järven rannalla todella luonnonrauhassa. Käyn suhteellisen haastavassa työssä arkisin toimistoaikana. Työaikani on siis säännöllinen päivätyö. Tulen toimeen ihan mukavasti, eikä minulla siis ole taloudellisia ongelmia. Meinasi unohtua mainita, että olen suorittanut kaksi korkeakoulututkintoa.
En tupakoi, enkä käytä alkoholia (lukuunottamatta saunasiideriä), eikä minulla ole koskaan ollut mitään lääkitystä, lukuunottamatta antibioottikuureja. Harrastan liikuntaa säännöllisesti ja olen myös fyysisesti hyväkuntoinen. Koskaan en ole käynyt mielenterveystoimistossa enkä ole saanut koskaan senttiäkään (tai penniäkään) toimeentulotukea.
Lasten hyvinvointi on lähellä sydäntäni, eikä vähiten sen vuoksi että yksi lapsistani on ollut sijoituksessa. Sijoitus oli kauhea kokemus ja päällimmäiseksi jäi mieleen se, kuinka helposti sijoitettujen lasten kustannuksella tehdään rahaa. Yleisesti tuntuu myös olevan vallalla tietynlainen mielikuva siitä, millainen on lapsensa sijoitukseen "menettänyt" vanhempi. Tuon edellä olevan kuvauksen omasta elämästäni laitoin kaikessa ärsyttävyydessään viestiin siksi, että en tosiaan istu siihen stereotypia-muottiin mitä tälläkin palstalla viljellään biovanhemmista. Niinkuin en usko istuvan monen muunkaan lapsen ainoan ja oikean vanhemma, jotka tälläkin palstalla lapsensa oikeuksien puolesta kirjoittelevat.
Todellakin, sijaishuollossa huonosti voivat lapset ovat todellinen sydämen asia minulle. Olen kokenut sen, kuinka lapsi yritetään vieroittaa oikeasta perheestään. Osaisin siis välttää sitä. Olen kokenut sen kuinka lasta alistetaan ja kiusataan. Osaisin siis olla kannustava ja tukea häntä. Empaattisena ihmisenä osaisin myös ajatella asioita toisenkin näkökulmasta ja ottaa huomioon hänenkin mielipiteensä.
Olisinko siis sopiva sijaisvanhemmaksi? Vai estääkö se, että oma lapsi on ollut sijoituksessa tämän asian täysin. Tosin sosiaalijohtajakin totesi lastani kotiuttaessaan, että lapseni eteen ei sijoituksessa kyetä tekemään yhtään sen enempää kuin mitä minä olen kotona tehnyt. Kyseessä oli kuitenkin ammatillinen perhekoti ja minä suurperheen yh-äiti.
Tässäpä tämä meidän tarina ja tulevaisuuden haaveeni (?). No ehkä ei sentään, tässä on aimo annos sarkasmia, mutta jokainen sana täyttä totta. Laskeutukaa hyvät sijaisvanhemmat sieltä ylemmyydentunnostanne alas ja pitäkää sijoituslapsia sekä heidän vanhempiaan ihmisinä, sillä sitä me olemme.
Vastaukset 10
Vanhimmat
mitätöitiinkö koulutustasi lapsesi sijoitusprosessin aikana. Olen kasvatusalan ammattilainen (niin ikään mm. korkeakoulututkinnon omaava) ja olen tullut useita kertoja mitätöidyksi - nimenomaan koulutukseni osalta - kun kyseessä ovat olleet sijoitetun läheiseni asiat.
jonka lapsi oli ollut muutaman vuoden sijoitettuna kysyi mahdollisuutta tukihenkilöksi / perheeksi sai sossulta vastauksen, joka kuului jotenkin näin: "Eihän lentäjäksikään käy sokea henkilö". Eli ainakin joidenkin sossujen asennemaailmassa tuomio on lopullinen.
sijoitus oli jo päättynyt, kun ko. henkilö kysyi mahdollisuutta tukihenkilöksi.
kertaa koin tuota mainitsemaasi mitätöintiä. Aivan kaikki, mitä ihmisenä olen tai mitä lasteni hyvinvoinnin eteen tein, yritettiin mitätöidä. Tämä ei tapahtunut niinkään sosiaaliviranomaisten, vaan nimenomaan sijoituspaikan taholta.
Se ei riittänyt, että sijoitettua lastani ja minua mitätöitiin, osansa saivat myös sisarukset. Sijoitettua lasta yritettiin aivopestä meitä muuta perhettä vastaan, samoin kuin yritettiin tukahduttaa kaikki hänen tulevaisuuden haaveensa ja suunnitelmansa. Meidät yritettiin ikään kuin väkipakolla painaa heidän haluamaansa muottiin.
Useasti koin, kuinka pelkällä olemassaolollani ärsytin heitä esim. yhteisissä palavereissa. Minulta pyrittiin sijaishuollon taholta peittämään kaikki lastani koskeva informaatio. Kaipa he kokivat uhkana sen, että otan liikaa asioista selvää jos minulla on etukäteistietoa. Minut pyrittiin siis yllättämään ja saamaan hermostumaan, jota en heidän harmikseen tehnyt. Tiesin, niin ihmeelliseltä kuin tämä kuulostaakin, että sosiaalitoimistomme henkilöstön kanssa oma yhteistyöni toimi, eikä heillä ollut intressiä yrittääkään pitää lasta täysi-ikäiseksi asti turhassa sijoituksessa.
Voin vain kuvitella, millaisten ennakkoluulojen kohteeksi joudut kasvatusalan ammattilaisena auttaessasi läheisen sijoitettua lasta. Älä kuitenkaan lannistu ja alistu, vaan huolehdi että lapsen etu toteutuu jos sinulla siihen aikaa ja voimavaroja riittää. Toivoisi tosiaan, että jonain päivänä myös sijoitetuilla lapsilla olisi toimiva laki ja riittävä viranomaisvalvonta suojanaan.
läheisestä sukulaisuussuhteesta ja muutenin läheisestä suhteesta sijoitettuun lapseen. Olen suunnilleen koko lapsen sijoituksen ajan joutunut TAISTELEMAAN, jotta olen saanut pitää lapseen yhteyttä. Aluksi tapaamisiani valvottiin useampi vuosi. Kun kysyin palaverissa syytä valvontaan ja kerroin, että lapsi on minulle täysin tuttu ja että olen kasvatusalan ammattilainen (tehnyt todella paljon työtä erilaisten lasten parissa ja muutenkin kasvatusalalla), minulle sanottiin, että "se nyt ei kerro yhtään mitään". palaverissa myös todettiin, että kun tapaamisia valvotaan, lapsesta kasvaa kunnon ihminen. Tänäkään päivänä en ole saanut järjellistä vastausta, miksi tapaamisia valvottiin. Lopulta sosiaalijohtaja lopetti valvonnan ja lisäsi tapaamisaikaa edes jonkunlaiseksi. Myös minun / meidän tapauksessa kaiken takana on sijaishuoltopaikka. Ja sossut nöyristelevät tuota sijaishuoltopaikkaa.
myös monien tuntemieni ls- asiakkaiden kokemusten vuoksi minulle on tullut kuva, että lastensuojelu on erittäin pelottavaa ja mielivaltaista. Jotkut "vahvat henkilöt" - ilman mitään sen kummempaa koulutusta (esim. sijaisvanhemmat), saattavat pyörittää koko sosiaalitoimistoa ja muitakin viranomaisia. Olen ollut huiomaavinani, että jos on arvokas paikka vaikkapa jollekin kunnalle, eli sanotaanko sijaisperhe, joka ottaa tilanteessa kuin tilanteessa kriisisijoitettavia lapsia ja suostuu ylittämään lakimääräisiä rajoja, saa paljon valtaa. Sossut antavat tällaisen "hätävaran" sitten huseerata aivanoman mielensä mukaan. Kyllä on eräässäkin sijaishuoltopaikassa saatu paljon surua ja kärsimystä aikaiseksi - niin lapsille kuin useille eri perheiden lasten sukulaisille. Tällaiselle pitää saada loppu. Sossujen pitää ottaa johto käsiinsä - eikä antaa kaiken maailman sijaisvanhempien tuottaa ihmisille kärsimystä. Mutta sanotaanko, että sossuilla näyttää olevan liian vähän MUNAA.
toiveesta suostuneet tapaamisten valvontaan ja tervehtimiskieltoon (siis sijoitetun lapsen ja sukulaisen keskinäisen). Sosiaalijohtaja on purkanut nämä molemmat sossujen - sijaisvanhemman painostuksesta - tekemät rajoitukset.
SOSIAALIJOHTAJAT KUNNIAAN! Kehotan kaikkia kääntymään sosiaalijohtajien puoleen, jos saa aiheettomia rajoituksia. Meidän kohdalla ainakin osa on purkautunut riittävän useiden yhteydenottojen ansiosta.
että sosiaalijohtaja on tuntenut ko. sijaisvanhemman - ja ymmärtänyt tilanteen luonteen.
erittäin köyhästä työläissuvusta ja olen joutunut ponnistelemaan todella paljon koulutukseni eteen. Pitkälle kouluttautuminen ei ole ollut suinkaan itsestäänselvyys "luokassani". Siksi olen kokenut koulutukseni mitätöinnin viranomaisten ja sijaisperheen taholta todella loukkaavaksi ja minäkuvaani - onneksi vain hetkeksi - horjuttavaksi.
Sosiaaliviranomaisten ei kaiken kokemani jälkeen varmasti tarvitse ihmetellä sitä, miksi kyseenalaistan heidän toimaan erittäin voimakkaasti ja miksi yritän auttaa kaikin osaamani tavoin muitakin lastensuojelun väärinkäytösten ja alistamisen UHREIKSI joutuneita. Tunnistan mielestäni epäoikeudenmukaisuuden ja kieroilun erittäin herkästi. Ja niitä näyttää olegvan liikkeella paljon LASTENSUOJELUN kentässä.
luettuani ensimmäisen rivin kirjoituksestasi ajattelinkin että olet bio, etkä sijari. sossuilla on tietyt kriteerit sille ketkä kumpankin kategoriaan laitetaan. yh ei ole sossulle ihminen. minuakin luulivat yh ksi ja nyt on heillä ongelma kun ´paljasuikin että olemme edelleen onnellisesti naimisissa. lapsen huostaanotto ei ole ongelmatonta, ssiksihäön heille ruvettiin maksamaan tonni enemmän palkkaakin että jaksaisivat tehdä vielä huostaanottoja kun se on niin rankkaa