Mietityttää…
Olen 18v tyttö ja poikaystäväni on 19v. Minua mietityttää olenko tarpeeksi viehättävä hänen mielestään… vai mitä teen väärin. Koska aina kun yritämme yhdyntää niin vaikka olisin kuinka lämmitellyt ja tehnyt kaiken mitä osaan, niin hänellä ei seisokki kestä kuin ehkä hyvällä tuurilla 2 nopeaa työntöä ja sitten se on lopahtaa. Ja kyse ei siis ole siitä että hän laukeaisi vaan seisokki vain häviää. Hän tuntuu häpeävän tätä ja luulen että se on hänelle todella iso asia vaikka hän ei sitä myönnäkään. Olemme puhuneet asiasta mutta hän ei pysty puhumaan siitä ja jos pystyykin niin hän vain pyytelee anteeksi minulta kun ei suju… Olen hänen ensimmäinen tyttöystävänsä jonka kanssa hän on yleensäkään tehnyt mitään ja mietin että voiko tuo ongelma johtua ihan vain suorituspaineista? Vai teenkö minä jotain väärin?
Muuten meillä on kyllä hauskaa yhdessä ja sängyssäkin on kivaa puuhailla… vain tuo yhdyntä tuottaa ongelmia. Minua se ei siis muuten häiritsisi mutta huomaan kyllä että poikaystävääni se häiritsee ja paljon…
Olen 18v tyttö ja poikaystäväni on 19v. Minua mietityttää olenko tarpeeksi viehättävä hänen mielestään… vai mitä teen väärin. Koska aina kun yritämme yhdyntää niin vaikka olisin kuinka lämmitellyt ja tehnyt kaiken mitä osaan, niin hänellä ei seisokki kestä kuin ehkä hyvällä tuurilla 2 nopeaa työntöä ja sitten se on lopahtaa. Ja kyse ei siis ole siitä että hän laukeaisi vaan seisokki vain häviää. Hän tuntuu häpeävän tätä ja luulen että se on hänelle todella iso asia vaikka hän ei sitä myönnäkään. Olemme puhuneet asiasta mutta hän ei pysty puhumaan siitä ja jos pystyykin niin hän vain pyytelee anteeksi minulta kun ei suju… Olen hänen ensimmäinen tyttöystävänsä jonka kanssa hän on yleensäkään tehnyt mitään ja mietin että voiko tuo ongelma johtua ihan vain suorituspaineista? Vai teenkö minä jotain väärin?
Muuten meillä on kyllä hauskaa yhdessä ja sängyssäkin on kivaa puuhailla… vain tuo yhdyntä tuottaa ongelmia. Minua se ei siis muuten häiritsisi mutta huomaan kyllä että poikaystävääni se häiritsee ja paljon…
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuo sana ensimmäinen tyttöystävä kertoo oikeastaan jo kaiken, eli kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että kyseessä on miehiset suorituspaineet ja kokemattomuus, ei sen kummempaa. Miehelle vain tuo jatkuva yhdynnän epäonnistuminen on vain aina askel taaksepäin..
Sinussa tuo vika tuskin on. Sen kyllä olen huomannut Suomalaisesta naisesta, että kun se "heikko" hetki tulee miehelle, niin ollaan niin kamalan pettyneitä ja suurin piirtein ukkoa vaihtamassa heti jos ei suju ja tuhahdellaan..se on ainakin varma keino ettei homma ja vehje pelitä..
Eli vanhemman herrasmiehen neuvo..Kärsivällisyys. Sinun täytyy antaa poikaystävällesi ymmärtää, että vaikka kestäisi viisisataa epäonnistunutta yhdyntää, niin jaksat odottaa, se auttaa hälventämään pelkoa epäonnnistumisesta, kyllä se pitemmän päälle paranee..harjoituksia
Ja jos ihan teknistä puolta ajatellaan, niin kun vehje on sisässä, niin kaikki "tuhma" kiihotttaa miehiä(lähes kaikkia) eli luonnollinen ääntely tai sanalliset kommentit tyyliin nai minua tai kehuja mistä tahansa, sellaista mitä poikaystäväsi pitää luonnollisena kannattaa kokeilla.Voit vaikka pyöritellä käsillä rintojasi tai muuta. Voi kuulostaa hullulta, mutta niin se vain menee.Ole rohkea, ei elämä siihen kaadu:)
Monesti tuo on selvä merkki että henkilö ei vielä ole sisäistänyt omaa seksuaalista suuntautuneisuuttaan. Yleensä asia tulee esille niin että kumppanin kanssa on mukava viettää aikaa, jopa suhteellisen intiimistikin, mutta sitten kun pitäisi alkaa itse tosiasiaan, niin alitajunta ei enää mahdollista tätä. Kirjoittamasi merkit viittaavat aika selvästi siihen että poikaystäväsi voisi olla sisimmässään kiinnostunut samaa sukupuolta olevista. Kaikki toimii hienosti vastakkaisen sukupuolen kanssa niin kauan kun hommat pysyy ns. kaverilinjalla, mutta itse seksin alkaessa halut häviää. Poikaystävällesi voisi tehdä hyvää kokeilla seksiä saman sukupuolen kanssa ja katsoa pelaako homma silloin paremmin. Todennäköisesti kyllä.
Itse olen monesti miettinyt juuri tuonlaisia ajatuksia. Pienempänä itsetunto iskettiin alas kiusaamalla ja haukkumalla homoksi, ja se eka tyttöystävä jäi saamatta ja poikuus menettämättä. Pari yhden yön tilaisuutta tuli, mutta eihän niissä suorituspaineissa pystynyt mitenkään toimimaan. Neitsyenä oleminen muodostui vähitellen ehkä maailman isoimmaksi asiaksi itselleni, ja kun vihdoin sain sen oman kullan ja menetin poikuuteni, oli tunne mahtava, mutta myös jotenkin tyhjä, että tässäkö se nyt oli.
Rakastan omaa tyttöystävääni ja haluan elää hänen kanssaan loppuelämäni perheen perustaen jne, mutta silti en voi joskus olla ajattelematta, että olenkohan sittenkin jossain alitajunnassani varmasti se mikä luulen olevani. Onkohan niissä nuoruuden haukuissa sittenkin ollut jotain perää, onkohan epäonnistumisiin joku muukin syy ja olenko vain luullut olevani hetero koko elämäni?
Uskon kuitenkin , että jokainen vähänkään itsekriittinen henkilö on varmasti joskus pohtinut myös omaa seksuualista identiteettiään. Itse olen tehnyt sen virheen, että olen antanut tämän pohdinnan ottaa vallan elämästäni ja se ei todellakaan ole ollut mukavaa: paniikkikohtauksia, stressiä, menetettyjä elämyksiä ja alituista pelkoa ja sydämentykytystä. Jossain vaiheessa luulin, että aloin tulla hulluksi - uutisiakaan ei pystynyt katsomaan normaalisti kun sitä koko ajan vaan mietti että tuottaako tuo miespuolinen uutisankkuri minulle jotain haluja vai ei, värähtikö se muna muuten vaan vai kiihotuksesta, eikö tuo paras kaverini olekin hyvännäköinen, haluaisinko sittenkin elää elämäni miehen kanssa ja harrastaa seksiä hänen kanssaan, jne.
Jossain vaiheessa sitä sitten järkytyksestä lähes itkien antoi ajatuksillensa periksi ja myönsi, että ehkä sitä sitten pitäisi kokeilla, mutta silloin se olo vasta hirveämmäksi muuttui ja oikeasti heikotti. Tuntui kuin koko elämä romahtaisi kasaan ja silloin sitä alkoi miettiä, että jos jo pelkkä ajatuskin hirvittää näin paljon, niin ehkei se miehen kanssa oleminen sittenkään ole se minun juttuni. Vähitellen sitä kasasi itsensä kokoon ja vahvistaakseen itseään alkoi miettiä, että olenko minä muka koskaan ollut "ihastunut" johonkin mieheen samalla tavalla mitä naissukupuolen edustajiin, ja silloin se vihdoin alkoi valjeta: nuorempana, kun näitä ajatuksia ei ole ollut ja toimi normaalisti, nätit tytöt kiinnostivat ja aina oli mustasukkainen kaverien kokemuksista.
Välillä näihin ajatuksiin kuitenkin palaa, varsinkin, jos joku onnistuu heittämään tuon "alitajunnassa-olet-kumminkin -kortin" pöydälle, ja silloin myös seksi on ymmärrettävästi hankalampaa. Miten sitä sellaisessa mielentilassa pystyisi ikinä rentoutumaan ja nauttimaan kun koko elämä on vaakalaudalla? Homofobiasta on kai joskus puhuttu, ja itse luonnehtisin asiat niin, että pelkään, että menetän sen minkä vihdoin on saavuttanut ja mistä on koko elämänsä unelmoinut - joko onnistun, nautin taikka rentoudun nyt tai elämäni oli siinä. Varsinainen kriisi siis...
Varmasti on samanlaisessa kriisi/patti-tilanteessa olleita nuorukaisia, jotka sitten ovat päätyneet kokeilemaan asioita oikeasti, kokeneet jossain määrin tyydytystä, ja pitävät itseään sen myötä homoina, mutta heiltä haluaisinkin kysyä, että ovatko he (alitajunnassaan) aivan varmoja itsestään?
Joillekin nämä ovat varmasti aivan älyttömiä ajatuksia, mutta kun seksistä ja heteroudesta on nouruuden vuosien aikana muodostunut itselle se maailman tärkein asia, niin suorituspaineet ovat usein myös samanlaiset. Toiset stressaavat töistä, toiset seksistä. On kuitenkin yleisten tapojen mukaista, että jos joku stressaa jostain asiasta, niin häntä tuetaan onnistumaan.
Ihminen tekee itse omat päätöksensä. Jos hän on päättänyt ja halunnut tulla sänkyyn kanssasi, muttei suorituspaineiltaan yllä siihen mihin toivoisi, niin siinä tilanteessa parin on syytä tukea. Epäonnistumisen pelkoa tulee yrittää lievittää kaikin mahdollisin keinoin ja vähitellen se pelko sitten laukeaa. Eihän tässä muuten olisi mitään järkeä.
Kiitos siis "vanhan neuvo" kommentistasi ja rohkaisuistasi.
Silmäni kostuivat, kun luin sun tekstisi. =( Järkyttävää, miten ihmiset voivat olla ilkeitä! Minun miesystäväni (yli 4v yhdessä) on vuoden minulle toistanut, miten minä kuulemma olen bi- tai lesbo. Olen hänelle sanonut, että vaikka pornoleffoissa lesbokohtaukset saattavat minua kiihottaa, on kysymys VAIN ainakin minun kohdallani fantasiasta, ei todellakaan todesta. Noh, sitten minulle tuli tilaisuus Helsingissä ollessani ilman miestäni harrastaa naisen kanssa seksiä. Nainen oli mitä upein, ei mikään miesmäinen, niin kuin en minäkään, vaan nättejä pitkätukkaisia blondeja molemmat, mutta hän siis lesbo. Hirvittävä olo aamulla ja sen jälkeen, kun olin "uskonut" miestäni ja piti mennä kokeilemaan seksiä saman sukupuolen kanssa, jos kuitenkin mieheni olisi ollut oikeassa. Ei ollut. Ja minua loukkaa suunnattomasti, kun hän vielä humalassakin jaksaa sanoa, että hän on varma, että olen bi. Ja minä taas olen varma, että en todellakaan ole. Ei ollut mitenkään kiihottavaa maata naisen kanssa, mutta onneksi se ei meistä naisista näy. =)