Minne Balille uudelleen

Cameo

Kävimme Balilla pari vuotta sitten ja ihastuimme mm. saaren hindulaisuuteen. Kävimme mm. Sanurilla, Tubanissa, Kutalla, Nusa Duassa ja ihanassa Ubudissa. Lombok sen sijaan oli pettymys. Olemme keski-ikäinen pariskunta ja ajatuksissa lähteä ensi talvena uudelleen Balille. Mutta minne? Ubudiin aivan varmasti uudelleen. Sademetsähotellin tunnelma varsinkin aamuisin oli ainutlaatuinen.

6

820

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olimme viime vuonna kuukauden Indonesiassa ja täytyy sanoa, että käymistämme saarista Bali ei ole suosikkimme. Kävimme Kutalla, Ubudissa, Lovinassa ja Baturissa. Padangbaissa ja Sanurissa vietimme vain yhden yön siirtymien takia. Ubud oli kyllä hieno, sitä suosittelen kaikille. Lovinaan menisin uudelleen paikallisten tuttaviemme takia. Baturin vuoristovaellus oli hieno, jonkun vastaavan voisin tehdä.

      Mutta itse jatkaisin matkaa Gileille tai joillekin muille saarille. Indonesiassa ehdoton suosikkimme on Sumatra, sinne toivon vielä pääseväni uudelleen.

      • sanurista

        Kuinka pitkä matka ubudista on rannalle. Olen karttoja tutkiskellut, mutta välimatkat jääneet hieman epäselviksi. Jos haluaa viettää matkansa rannan lähettyvillä niin ubud ei taida olla paras vaihtoehto? Sanuri vaikuttaisi hyvältä vaihtoehdolta, koska se ei tietääkseni ole pahin turistirysä?

      • tsirbula
        sanurista kirjoitti:

        Kuinka pitkä matka ubudista on rannalle. Olen karttoja tutkiskellut, mutta välimatkat jääneet hieman epäselviksi. Jos haluaa viettää matkansa rannan lähettyvillä niin ubud ei taida olla paras vaihtoehto? Sanuri vaikuttaisi hyvältä vaihtoehdolta, koska se ei tietääkseni ole pahin turistirysä?

        Ubudista on matkaa rannalle useampi kymmenen kilometriä. On ihan sisämaassa. Itse Bali ei tosin ole kovin iso. Itse vuokrasimme taxin ja menimme Kutalta Lovinaan. Ei vie kauaa ja matkalla voi katsella nähtävyyksiä. Lombokin Gileillä kannattaa kävästä. Gili Air ja Gili meno on rauhallisimpia jos hakee rauhallisempaa menoa.

      • vastauksesta..
        tsirbula kirjoitti:

        Ubudista on matkaa rannalle useampi kymmenen kilometriä. On ihan sisämaassa. Itse Bali ei tosin ole kovin iso. Itse vuokrasimme taxin ja menimme Kutalta Lovinaan. Ei vie kauaa ja matkalla voi katsella nähtävyyksiä. Lombokin Gileillä kannattaa kävästä. Gili Air ja Gili meno on rauhallisimpia jos hakee rauhallisempaa menoa.

        Taidan siis tehdä niin että valitsen loma paikaksi jonkin ranta kohteen kuten esimerkiksi sanurin ja lähden sieltä käymään ubudissa.. Luulisi että päivän pituinen retki riittää ja jos matka ei kovin kamala ole, voi päiväretkiä tehdä useammankin. Lähtee vaikka aamulla ja tulee illaksi takaisin.

      • Balin kävijä
        vastauksesta.. kirjoitti:

        Sanur on ihan jees rantakohde. Sanurilta ajaa Ubudiin 1-1½ tuntia riippuen vähän ruuhkasta. Ubud on kyllä mun mielestä yksi Balin hienoimpia paikkoja. Kyllä siellä viikon saa kulumaan komeasti. Ubudissa on kyllä makea luonto ympärillä. Ubud on melkein keskellä saarta, joten sieltä kyllä hyvä tehdä retkiä. Mutta kyllähän niitä Sanuriltakin pystyy yhtälailla tekemään. Saarella on sitten aika kova liikenne ja ruuhka, joten ihan huimia matkoja ei päivän aikana pääse. Itse olin toukokuussa Ubudissa ja Sanurilla. Jos haluat jotain niistä tietää niin kysy vaan. Vastailen kyllä jos tiedän.

        Mut hyvää matkan suunnittelua Balille. Mukava paikka.

      • ankh-c
        vastauksesta.. kirjoitti:

        Taidan siis tehdä niin että valitsen loma paikaksi jonkin ranta kohteen kuten esimerkiksi sanurin ja lähden sieltä käymään ubudissa.. Luulisi että päivän pituinen retki riittää ja jos matka ei kovin kamala ole, voi päiväretkiä tehdä useammankin. Lähtee vaikka aamulla ja tulee illaksi takaisin.

        Kannattaa olla Ubudissa jossain ihanassa (halpojakin löytyy) sademetsähotellissa vaikka pitkä viikonloppu. Päiväksi ei kannata mennä, liikenne on hidasta. Siirtymäpäivä la tai su niin sitten ei ole niin kovia ruuhkia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1179
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      325
      647
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      566
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe