pahin uni

minua jahtaa isä aina pyssyn kanssa
unissa, se usein ampuukin minut ennenkuin
herään, lapsena se teki sen oikeasti
( paitsi ei tappanut)

mitä painajaisia sinä olet nähnyt
8446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

uni alkaa aina samalla tavalla
kaunis hyvin leikattu ruohoinen rinne
jostain kaukaa lähestyy hevonen mitä lähemmäksi
se tulee päivä tummenee yöksi
kun se kohtaa minut nousee takajaloilleen
enkä pääse sen alta pois
siinä hädissäni huitoen huomaan kauhukseni mikä
on sen ratsastaja itte piru
herään melkein aina omaan huutooni hiestä märkänä.
tota jatku joku nelisen vuotta

Äänestä

Istun vessan oven takana,kyyryssä lattialla. Ovi
on lukossa. Joku tulee oven taakse ja puukottaa
kolme kertaa oven läpi selkääni. Lyyhistyn
lattialle ja kuolen..
Se on pahin painajaiseni!

Äänestä

kaivan hautausmaalla isäni hautaa. Yhdessä unessa
hän oli elävänä arkussa ja minä yritin vakuuttaa
muille, että hänet pitää kaivaa ylös. Toisinaan
näen unia, että vintillemme on murhattu joku ja
lattiat ovat veressä. Kerran joku mies puukotti
saunan pukuhuoneessamme lihaveitsellä jonkun.
(Arvatkaa onko kiva mennä suihkuun saati sitten
vintille)Olen myös itse tappanut unissani ja
tunne on aivan kamala, kun siinä unessa miettii,
että mihin piilottaa ruumiin ja joutuuko sen
syyllisyyden tunteen kanssa elämään loppuikänsä.
Näin minulla....nuo unet alkoivat noin 3 vuotta
sitten ja samat unenaiheet toistuvat tietyin
väliajoin.

Äänestä

Olin joutunut sotavangiksi,ja meidät vietiin
piikkilanka aitaukseen.Yksi vihollis sotilaista
tuli luokseni,ojensi käyrän teräaseen kurkkuuni
ryhtyi vetämään kurkkua auki.Heräsin siihen kun
ei henki kulkenut.Vähän aikaa tuli puhallettua ja
vedettyä henkeä.

Äänestä

Jusa, et todella ole yksin kauhu-unissasi!
Isäpuoleni on ollut tuolla puolen kauan, mutta
vieläkin hän onnistuu uhkailemaan ja
pelottelemaan minua lähes henkihieveriin
unissani.
Unessa yritän aina paeta, esimerkiksi pihapiiriä
ympäröivään syvään ojaan tai ojan siltarummun
alle. Kamalampi on se uni,jossa pelkään hänen
tulevan vinttikammariini, jonka ovessa ei ole
lukkoa. Muistini ei riitä kertomaan sitä että
tuliko hän...
Nämäkin kuvaukset riittävät kertomaan Sinulle,
että et todellakaan ole yksin kauhuinesi.
Jatkaisimmeko keskustelua rakentavassa ja
ymmärtävässä hengessä? Uskon, että saisimme
mukaan rehellisiä, vilpittömiä immeisiä, joilla
on samoja kokemuksia.
Odottelen kommentteja, yhteydenottoja
vastaanotavaisella mielellä.

Äänestä
  • juttelemassa psykiatrilla
    ne on kovia kuuntelemaan
    ja sitten kirjoittavat
    laskun 350 mk
    netillä olen saanut
    paremp0aa "hoitoa"
    minulle jäi lapsuudesta
    pahat traumat ja sitä
    se on vieläkin usein,
    että olen henkisesti
    heikoilla, varsinkin jos
    käyn kotipuolessa

    Äänestä

  • jutellaan Hilkka kirjoitti:

    juttelemassa psykiatrilla
    ne on kovia kuuntelemaan
    ja sitten kirjoittavat
    laskun 350 mk
    netillä olen saanut
    paremp0aa "hoitoa"
    minulle jäi lapsuudesta
    pahat traumat ja sitä
    se on vieläkin usein,
    että olen henkisesti
    heikoilla, varsinkin jos
    käyn kotipuolessa

    Mukavaa kun vastasit. On se sentään hyvä tietää,
    että en ole yksin näissä kauhu-unissa. Isäpuoli
    on kuollut jo kauan sitten, mutta näyttää siltä,
    että en pysty antamaan hänelle anteksi. Äidille
    en voi näistä asioista puhua, hän pahoittaisi
    mielensä, vaikka joutui itsekin kokemaan yhtä sun
    toista.
    Mielessäni on pitkään pyörinyt kirjoitus, sen
    nimi olisi yksinkertaisesti Oja. Siinä
    kirjoituksessa voisin yrittää puhdistaa mieleni
    kaikesta saastasta, mitä olen kokenut.
    Missähän painajaisessa seikkailen taas ensi yönä?
    Kun voisi nukkua edes yhden yön levollisesti
    aamuun asti! Kirjoittamisiin Hilkka

    Äänestä

  • Hätääntynyt Hilkka kirjoitti:

    Mukavaa kun vastasit. On se sentään hyvä tietää,
    että en ole yksin näissä kauhu-unissa. Isäpuoli
    on kuollut jo kauan sitten, mutta näyttää siltä,
    että en pysty antamaan hänelle anteksi. Äidille
    en voi näistä asioista puhua, hän pahoittaisi
    mielensä, vaikka joutui itsekin kokemaan yhtä sun
    toista.
    Mielessäni on pitkään pyörinyt kirjoitus, sen
    nimi olisi yksinkertaisesti Oja. Siinä
    kirjoituksessa voisin yrittää puhdistaa mieleni
    kaikesta saastasta, mitä olen kokenut.
    Missähän painajaisessa seikkailen taas ensi yönä?
    Kun voisi nukkua edes yhden yön levollisesti
    aamuun asti! Kirjoittamisiin Hilkka

    kun lopetin iltarukouksen. Se oli jäänyt
    maneeriksi lapsuudesta. Usein ristin käteni ja
    luin: " Levolle laskeun luojani jne..." ja
    pelkäsion koko ajan, että isä tappaa äidin.
    No se käsien ristiminen projisoi uniin ne
    lapsuuden kauhukuvat välittömästi. Kun otin
    aikuismaisen tavan, nukkua ilman iltarukousta,
    niin isän vierailut pistoolien ja puukkojen
    kanssa vähenivät.
    Unikirjat sanovat, että toistuva uni on merkki
    jostakin selvittämättömästä asiasta, joka odottaa
    selvittämistä. Minä olen käynyt yksityisellä
    psykiatrilla, joka kuuntelee, mutta tarjoaa hyvin
    vähän mitään neuvoja, yleensä on ihan hiljaa ja
    kirjoittaa laskun. Täältä netiltä olen löytänyt
    vastakaikua ja helpotusta lapsuuden traumoihin ja
    niiden väistämättömiin seurauksiin myöhemmässä
    elämässä. Kiitos vain sinullekin ja
    kirjoittelehan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jusa kirjoitti:

minua jahtaa isä aina pyssyn kanssa
unissa, se usein ampuukin minut ennenkuin
herään, lapsena se teki sen oikeasti
( paitsi ei tappanut)

mitä painajaisia sinä olet nähnyt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu