Ruukin Classic

Hei!

Rakennamme parhaillaan uutta kotia, johon nyt täytyisi valita katto. Olemme päätyneet peltikattoon. Ruukin Classic miellyttäisi silmää, mutta meitä on varoiteltu, että se saattaa alkaa kolisemaan tuulisella ilmalla. Onko kenelläkään tästä kokemuksia, kuinka häiritseväksi kolina voi tulla? Talomme rakennetaan suhteellisen tuuliselle paikalle, mäen päälle. Muina vaihtoehtoina olemme ajatelleet Ruukin poimulevykattoja. Mitä kokemuksia näistä?
1915173
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Katto on tärkeä valinta ja kaiken muun keskellä pitäisi valita paras vaihtoehto.
Se että, silmään on hyvä- siitä on hyvä jatkaa.
Tuo kattopellin meteli on suhteellinen käsite.
Mitä saumattomampi ja tasaisempi kate tehdään ohutteräslevystä sen enemmän lämpöliikkeet aiheuttavat ääntä.
Ruukin Classic on tehty matkimaan konesaumakattoa. Konesaumakatto taas kehittynyt matkimaan käsin lyötyä kattoa.
Nykyisillä välikaton eristepaksuuksilla Ruukkisi ei kolise. Vaan ääni tulee lähinnä rakenteita pitkin sisätiloihin. Silloin ääni muistuttaa etäistä kuminaa.
Silloinkaan ei häiritsevästi.
Painava katto ei pidä mitään ääntä. Tiili ja huopakatot ovat siinä hyvä valinta.
Kun Ruukin Classicin olet valinnut niin, sillä menette ja uskotte sen olevan teille paras valinta.

Äänestä
  • Ei oikein satu mitenkään samaan matkimislauseeseen classic ja konesaumakatto.
    Tekotapojen kehitys ei ole matkimista, vaan työn helpottamista. Toisekseen jokaisella saumakatolla joutuu saumaamaan edelleen myös käsin, enemmän tai vähemmän. Sopivan risaisella katolla, koneella saumaaminen jää hyvinkin vähille.

    Äänestä

  • BB kirjoitti:

    Ei oikein satu mitenkään samaan matkimislauseeseen classic ja konesaumakatto.
    Tekotapojen kehitys ei ole matkimista, vaan työn helpottamista. Toisekseen jokaisella saumakatolla joutuu saumaamaan edelleen myös käsin, enemmän tai vähemmän. Sopivan risaisella katolla, koneella saumaaminen jää hyvinkin vähille.

    Sanani matkimisesta on tosiaan tulkittavissa kahdellakin tavalla. Kyllä hyväksi todettuja tekotapoja pitää matkia. Ja kun kehitetään työtä nopeammaksi tulee helposti vastaan että, jostain pitää tinkiä tai tehdä koneellisesti.
    Lopputulos ratkaisee. Ääritapauksissa katto tehdään elementtinä räystäältä harjalle ja sisäpinnalta vesipinnoitteeseen saakka. Näin eräs teollisuushallin ratkaisu.
    Käsin saumattu katto oli erittäin työvoittoista. Konesaumakatto voitti saumojen pituudessa ja rivipellin poikkisaumoissa. Classic:ssa saumat tehdään tehtaalla. Asennetaan ilman suurempaa vaivaa.
    Lopputuloksena on katolla tehtävän työn säästö. Räystäs loppuu katkaistuun peltiin ja kruununa alimmalla ruoteella jököttää kaksi kateruuvia. Ja harjalla toiset kaksi sitoen harjapellin samalla paikoilleen.
    Työn säästö myös näkyy eikä missään tapauksessa poista teräskatteen fyysisiä ominaisuuksia. Pelti on hyvä materiaali kunhan lämpöliikket saadaan hallittua.

    Äänestä

  • tommottoopa kirjoitti:

    Vaihdatin talooni( vm 1953) konesaumakaton tilalle Ruukin Classicin.
    En kyllä suosittele Classicia kattomateriaaliksi kenellekään.
    Itselläni ongelmana on katon paukkuminen kesäaikana auringon noustessa ja laskiessa. ( Etenkin noustessa ) Jos makuuhuoneeni olisi yläkerrassa saattaisivat yöunet jäädä varsin lyhyiksi kesäaikaan.
    Toinen ongelma on Ruukin päätyräystään pellissä. Naapurissa jossa myös on Ruukin pellit, on sama ongelma.
    Jostain syystä pelti ohjaa vettä ohtalaudalle. Syy onkin varmaan pellin liian pieni nekki. Nykyisessä katossa se on 3-8 mm. Vanhassa katossani se oli 30 mm.
    Siis ohtalaudasta nekin kärkeen mitattuna. Konesaumakatossa olleen nekin ansiosta ohtalaudat pysyivät kuivina.
    Konesaumakatossa ei ollut myöskään mitään ongelmia maalauksen, ääntelevyyden tms, kanssa.
    Ei pitänyt kovalla myrskylläkään mitään ääntä.
    No, nyt ihmettelette miksi purin hyvän katon ja vaihdoin sen tommoseen rihveliin?
    Lämpövuotojen ja kondensiovesi epäilyn vuoksi.
    Em. asioita ei saanut korjattua muutoin kun purkamalla katto pois.
    Tosin kondensiovesi pelko oli täysin turha.
    Eli, ei siis Ruukin Classicia katolle. Konesauma sen olla pitää.
    Enkä suosittele Ruukin tuotteita muutenkaan. Siitä syystä, että kun olen nyt selvitellyt asiaa ,niin olen huomannut että ovat kyllä aika vastuuntunnotonta porukkaa.
    Reklamaationi sai aika kylmän kohtelun.
    Kaveri kyllä ymmärsi yskän aivan täysin , mutta jankkasi vaan sitä, että ongelmaahan ei ole kun vesi kuitenkin tippuu maahan eikä rakenteisiin.
    Ongelmaahan ei olisikaan jos ohtalaudat olisivat muovia tai ruostumatonta terästä. Puu kuitenkin tahtoo tykätä tommosesta vedenvirtauksesta huonoa.
    Tätä asiaa kaveri ei halunnut tunnustaa. Hyvin on Ruukki tämän ns. jälkimyynti porukan kouluttanut.
    Asian selvittelyä jatketaan. Paukkeelle eivät varmaankaan voi, eivätkä ymmärrä tehdä mitään. Yritän kuitenkin pitää huolen siitä, että taloni päätyräystäät saisivat kunnon pellit. Jonkun muun kuin minun maksamana.
    Samalla kadulla on kaksi viime kesänä Ruukin pelleillä tehtyä taloa ja yksi Wecmanin pelleillä. Wecmannin tavaralla tehty katto on ihan ok. Ei siellä vesi virrannut ohtalautoja pitkin.

    Äänestä

  • tommottoopa kirjoitti:

    Sanani matkimisesta on tosiaan tulkittavissa kahdellakin tavalla. Kyllä hyväksi todettuja tekotapoja pitää matkia. Ja kun kehitetään työtä nopeammaksi tulee helposti vastaan että, jostain pitää tinkiä tai tehdä koneellisesti.
    Lopputulos ratkaisee. Ääritapauksissa katto tehdään elementtinä räystäältä harjalle ja sisäpinnalta vesipinnoitteeseen saakka. Näin eräs teollisuushallin ratkaisu.
    Käsin saumattu katto oli erittäin työvoittoista. Konesaumakatto voitti saumojen pituudessa ja rivipellin poikkisaumoissa. Classic:ssa saumat tehdään tehtaalla. Asennetaan ilman suurempaa vaivaa.
    Lopputuloksena on katolla tehtävän työn säästö. Räystäs loppuu katkaistuun peltiin ja kruununa alimmalla ruoteella jököttää kaksi kateruuvia. Ja harjalla toiset kaksi sitoen harjapellin samalla paikoilleen.
    Työn säästö myös näkyy eikä missään tapauksessa poista teräskatteen fyysisiä ominaisuuksia. Pelti on hyvä materiaali kunhan lämpöliikket saadaan hallittua.

    eli tutustu uusimpiin detaljeihin

    räystäällä on levyn pää taitettu ja tämä taitos ottaa räystäslistaan kiinni. räystäällä ei kuulu olla ruuveja ja harjallakaan ruuvit eivät kuulu kiinnittyä ruoteeseen. tiivistelista kinnitetään vain katelevyyn ja tähän listaan vastaavasti harjalpelti

    muuten ihan asiaa

    Äänestä

  • vähän tietojasi kirjoitti:

    Tuolla joku tomottoopa kirjoitti matkimisesta ja se siitä. Vaan kun tälläinen tavis päivittää detaljeja eli niitä yksityiskohtia niin voi voi.
    Olen ehkä liian kriittinen ja väitän kateteollisuuden maksattavan asiakkaillaan kehittelytyön harjoittelukohteet.
    Siis, miksi ei heti otettu mallia vanhoista saumatuista katoista miten se räystäs tulee tehdä.
    Jos en pelkäisi korkeita paikkoja tekisin kattoja aina oikein.
    Nyt pitää päivittää tietoja sillä mikä näkyy alas kadulle.
    Uutuuksiin pitää asennoitua aina kyseenalaistaen.

    Äänestä

  • Joonassis kirjoitti:

    Joo..päivitys onnistuu kun asentajat tulee ja heittää nuo ruukin päätypellit roskiin ja hakevat tosta paikalliselta peltisepältä oikeaoppiset pellit.
    Itsekin olen ollut yksi näistä ruukin koeapinoista. Eivät ota mitään vastuuta tommosista paskatuotteistaan. Työntävät asennusfirmalle vastuun koko hommasta. Asennusvirhettä minun tapauksessani ei ole.
    Asennusfirman kanssa olen päässyt tosi hyvään neuvotteluyhteyteen ja kun aikamme suunnitellaan niin heillä on varmasti suomen paras päätyräystään pelti.

    Äänestä

  • Jorkku kirjoitti:

    ei kannata ostaa sikaa säkissä vaan tutustua tuotteisiin ja retaljeihin, mutta jälkiviisaushan se on paras viisaus...... ja mukavin
    mitä järkeä tosiaan on vaihtaa konesauma pois tai sitten ois pitännä tehä uus konesauma, vai eikö piisannu .......no en sanokkaan

    Äänestä

  • läks kirjoitti:

    mutta kun tommoset oikeet tekijät on vaan niin saatanan harvassa. En olis purkanut konesaumaa pois mutta kun tilanne vaan oli semmonen, että olis pitäny olla joku opetettu hiiri joka olis kertonu yläpohjantilanteen. Niin ohutta ukkoo ei saa somaliastakaan lainaan, joka olis mahtunut tarkastuksen tekemään. Eli katto oli vaan purettava ja laitettava tommonen rihvelikatto tilalle. Tutustuin toki tuotteeseen, mutta teoria ei ollu kyllä ihan sama kun käytäntö. Huonostihan tuo meni, mutta olis voinu mennä huonomminkin. Kukaan ei oo kuitenkaan loukkaantunu, saati sitten kuollu.

    Äänestä

  • läks kirjoitti:

    ei kannata ostaa sikaa säkissä vaan tutustua tuotteisiin ja retaljeihin, mutta jälkiviisaushan se on paras viisaus...... ja mukavin
    mitä järkeä tosiaan on vaihtaa konesauma pois tai sitten ois pitännä tehä uus konesauma, vai eikö piisannu .......no en sanokkaan

    tutusminen retaljeihin tärkeetä? Onko retalji joku juoppo rakentaja? Onko se sama kun retale? Vai tarkoitatko detalje? Eli vissiin joku piirretty kuva ja siihen olemassa oleva ymmärrettävä teksti? Pari retaljee tossa kävi hakemassa kottia mut ei ollu puhetta just tästä hommasta. Kai ne jotain rakentajaretaleita oli.

    Äänestä

  • jorkku kirjoitti:

    Voe helevetti kun hykersin tovin. Tuo Jorkku on huumormiehii.
    Kun kaikenmaailman hienoo värkkiä tarjotaan niin, just niis on retaljii.
    Enne riitti kun luki ohjeet ni kaikki pelas. Muutosten tultua pitäis laatia uudet ja selevät ohjeet. Mutta ei..... niin, lisätään retaljeita ja niitä on lähtöön kuin lähtöön.
    Saisivat lähtee kiinaan. Kunnon ohjeet ja tarpeeks suurelle paperille niin tekemään. Jos ei ite nii naapuri ainakkii.

    Äänestä

  • tommottoopa kirjoitti:

    Sanani matkimisesta on tosiaan tulkittavissa kahdellakin tavalla. Kyllä hyväksi todettuja tekotapoja pitää matkia. Ja kun kehitetään työtä nopeammaksi tulee helposti vastaan että, jostain pitää tinkiä tai tehdä koneellisesti.
    Lopputulos ratkaisee. Ääritapauksissa katto tehdään elementtinä räystäältä harjalle ja sisäpinnalta vesipinnoitteeseen saakka. Näin eräs teollisuushallin ratkaisu.
    Käsin saumattu katto oli erittäin työvoittoista. Konesaumakatto voitti saumojen pituudessa ja rivipellin poikkisaumoissa. Classic:ssa saumat tehdään tehtaalla. Asennetaan ilman suurempaa vaivaa.
    Lopputuloksena on katolla tehtävän työn säästö. Räystäs loppuu katkaistuun peltiin ja kruununa alimmalla ruoteella jököttää kaksi kateruuvia. Ja harjalla toiset kaksi sitoen harjapellin samalla paikoilleen.
    Työn säästö myös näkyy eikä missään tapauksessa poista teräskatteen fyysisiä ominaisuuksia. Pelti on hyvä materiaali kunhan lämpöliikket saadaan hallittua.

    Voin itse todistaa, että liian suuret kattopinnat on perseestä. Laitatettiin isohko halli näistä suurelementeistä pystyyn. Pelti, uretaanieriste, pelti.
    No, katto oli mahtava- tai on se vieläkin. Se vain on ulkoa vuorattu muovipressulla. Jaa miksi?
    Elementin pituus oli kait liian suuri. Vesipinnan pelti repeytyi näiden liikeiden seurauksena.
    Me saimme sopimuksiin nojaten hyvät korvaukset. Jälleenmyyntiarvo on kysymysmerkki.
    Tehkää te pieniä kattoja. Meidän katot ovat suuria.

    Äänestä

  • Meillä Classicin kanssa vesi ajautui kovalla sateella puroiksi ponttien laitoihin ja tämä puro lensi suihkuna kourujen yli. Ylemmäs nostetut kourut olisi tulleet aikanaan lumien mukana alas.

    Meillä Classic tuli talotoimittajan mukana. Talotoimittajan suunnitelmissa oli nuukailtu kaikessa ja niinpä se katto ei tuulettunut ja ruoteet oli karvaisesen homeen peitossa jo ekana keväänä. Classicn kanssa ilma kiertää aika huonosti, joten oman kokemuksen mukaan ei sitä minimipaksuusrimaa kannata käyttää kannattaa huolehtia hyvin harjatuuletuksesta. Kondensoiva hengittämätön aluskate on Classicin kanssa sulaa hulluutta.

    Katto meni vaihtoon ja tilalle tuli toinen merkki. Kaikki hyvin !

    Ruukin jälkimarkkinointi ja neuvot on kokemukseni mukaan: näsäviisastelua ja kaiken kieltämistä. Näsäilijänä siellä ei oltu edes kiinnostuttu itse asisasta (tiesivät myymänsä tuotteen ominaisuudet kyllä) vaan takerruttiin terminologiaan - eikä siis tosiaan siinä merkityksessä, että "tarkolitatko sittenkin tätä?".
    Ollaan varmaan kaikki oltu saman poppoon kanssa tekemisissä.

    Äänestä

Tiilikatto maksaa saman kuin peltikatto, on tyylikäs, ei pidä ääntä ja kestää taatusti seuraavat 50 vuotta. Oikeastaan ainoa haittapuoli lienee joidenkin mielestä paino, mutta kyllä sen oikein suunniteltu talon katto hyvin kestää.

Äänestä
  • Tiilikatto on asiallinen. Monella tapaa. Olen asunut tiilikaton alla suurimman osan elämääni.
    Osaan olla myös kriittinen. Itse kattotiilet olivat 85- vuonna varsin kilpailukykyisiä hinnaltaan.
    Me halusimme katolle myös reunaräystään ja ulkotaitteen tiilet. Vain siksi kun mielestämme piti olla niin.
    Ette jukolauta usko mitä ne maksoivat. Taisivat tehdä ne käsin ja jollain kalliilla menetelmällä.
    No, asuntovelka on maksettu ja monet kerrat turistit pysähtyivät meidän tien päähän pällistelemään.
    Se lämmitti- ja vieläkin lämmittää sydäntä.
    Huoltoa kattomme vaatii. Sammaleen harjausta ja sitä riittää.
    Olen tyytyväinen tiilikattoon. Se on hyvin tehty. Asennusporukka aikoi ohjeen mukaan laittaa, mutta appiukon kanssa minä näytin timpureille limityksen pituuden. Ja niin siihen meni yksi rivi enemmän per
    lave kuin oli laskettu.
    Koko aikana on korjattu neljä kokonaista tiiltä. Ja yksi kavennettu.
    Jos meille olisi asennettu konerivitn, ehkä vähemmällä huollolla olisi päästy. Ehkä maalaus.
    Eli kyllä tarvitaan erilaisia vaihtoehtoja kattojen päälle.

    Äänestä

En voi minäkään suositella Classicia. Vaihdoin oman vanhan Vartti-mineriitin peltiin. Vanha kate ei vuotanut eikä pitänyt ääntä. Syy vaihtoon olikin kosmeettinen koska talo itsessään oli jo remontoitu siistiksi.

Classic paukkuu aina ja vieläpä kovaa. Aurinkoisella ja puolipilvisellä pauke johtuu lämpölaajentumasta. Tuulisella säällä pauke sen kuin lisääntyy. Sateen ropina ei minua häiritse (se itse asiassa rentouttaa) mutta sateen lakatessa minua vaivaa, kun piipun hatusta alkaa tippumaa vettä peltiin, ja se naputus ärsyttää sitten jo melkoisesti.

Seuraavaan taloon tiili. Ehdottomasti. Se on huomattavasti edullisempikin.

Äänestä

Mikä on Ruukin Classic D Pural mattana materiaalin ainevahvuus ?
Ennen oli 0,6 mm mutta nykyisin ei tärkeintä mittaa esitetä.
0,5 mm on liian ohutta.

Äänestä
  • Ainevahvuus 0n 0,6 mm

    Äänestä

Ruukin pelissä ei mitään vikaa äänet saadaan pois muilla konsteillaan ilman suuria kustannuksia on muitakin luotettavia valmistajia kuin ruukki vaikka materiaalit olisivat ruukin laatu työtä kysymyksiä osoitteeseen [email protected] saat puhelinnumeroillaan hyviä vastauksia ei jo katon ostaneille voityllätyä jos olet hinta tietoinen !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Koliseeko kirjoitti:

Hei!

Rakennamme parhaillaan uutta kotia, johon nyt täytyisi valita katto. Olemme päätyneet peltikattoon. Ruukin Classic miellyttäisi silmää, mutta meitä on varoiteltu, että se saattaa alkaa kolisemaan tuulisella ilmalla. Onko kenelläkään tästä kokemuksia, kuinka häiritseväksi kolina voi tulla? Talomme rakennetaan suhteellisen tuuliselle paikalle, mäen päälle. Muina vaihtoehtoina olemme ajatelleet Ruukin poimulevykattoja. Mitä kokemuksia näistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu