Mikäli ”oma uskonnon” ja elämänkatsomustiedon opetus kuitenkin jatkuu, on perusteltua vaatia niihin käytettävän tuntimäärän radikaalia vähentämistä. Uskonto/elämänkatsomustieto voisi hyvin alkaa vasta yläluokilta tai aikaisintaan 5. luokalta. Elämänkatsomustiedossa nyt olevia sisältöjä voitaisiin kuitenkin käsitellä jo alaluokilta alkaen kulttuuri- ja ympäristötiedon sekä kansalaistaidon sekä myöhemmin historian ja yhteiskuntaopin yhteydessä.
Kannatan elämänkatsomustiedon avaamista vapaasti valittavaksi. Mikäli nykyisenkaltaiset ”katsomusaineet” halutaan säilyttää peruskoulussa ja lukiossa, myös evankelisluterilaiseen ja ortodoksiseen kirkkoon kuuluvilla oppilailla tulee olla mahdollisuus vapaan valinnan pohjalta osallistua elämänkatsomustiedon opetukseen kaikilla luokka-asteilla. Esiopetuksessakaan uskontokasvatuksen vaihtoehtona olevaa elämänkatsomustietokasvatusta ei ole rajattu kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumisen tai kuulumattomuuden perusteella.
Tällä hetkellä pienten uskontokuntien jäsenillä on mahdollisuus opiskella elämänkatsomustiedon ryhmässä, jos heidän oman uskontonsa opetusta ei ole tarjolla. Elämänkatsomustiedon opiskelija-aines ei ole ollut muutoinkaan erityisen homogeenista. Merkittävä seikka tämän ehdotetun valinnaisuusasian kannalta on myös se, että 18 vuotta täyttäneillä on jo nyt mahdollisuus valita vapaasti oman uskonnon ja elämänkatsomustiedon kurssien välillä. Elämänkatsomustiedon voi myös kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa riippumatta uskonnollisesta asemasta.
Elämänkatsomustiedon avaaminen vapaasti valittavaksi ei saa luonnollisestikaan johtaa sen opetussisältöjen ja oppikirjojen muuttumiseen uskontopainotteisemmaksi. Kurssiin toki pitää jatkossakin kuulua, niin kuin tällä hetkellä, myös eri uskontoihin tutustuttaminen, myös Suomessa vallalla olevaan perinteiseen enemmistöuskontoon perehtyminen. Elämänkatsomustiedolla tulee olla myös jatkossa uskonnottomien, kirkkoon ja uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien oppilaiden kulttuurista identiteettiä tukeva rooli.
Kaikessa koulun toiminnassa tulee ottaa uskonnottomat muutenkin aikaisempaa paremmin huomioon, myös erilaisissa vuodenkiertoon liittyvissä juhlissa ja koulun ulkopuolisessa toiminnassa. Myös aamunavausten olisi oltava aina kaikille sopivia, yleiseettisiä ja aktivoivia. Ulkopuolisten vierailijoiden valinnassa on noudatettava monipuolisuutta niin, että aamunavauksissa, tilaisuuksissa ja oppitunneilla saadaan kuulla erilaisten kansalais- ja kulttuurijärjestöjen sekä kotikunnan toiminnoista.

Vastaukset 3
Vanhimmat
mielestäni ei tule opettaa kehitysoppia eikä ateismia.
Kehitysoppia, tietoa kasvien ja eläinten sekä ihmisen kehityksestä opetetaan biologiassa. Elämänkatsomustiedossa ei opeteta "ateismia", mutta kaikissa katsomusaineissa tulisi kertoa myös uskonnottomuudesta ja ateismista, siitä mitä se on ja siitä, että Suomessakin on paljon ihmisiä, joilla e ole uskontoa eikä uskonnollista uskoa.
Eikä tietenkään myöskään sitä harhaoppia, että Maa on pallo tai että Maa muka kiertää Aurinkoa!
Sensijaa latina ja aramean kieli ovat todellisen sivistyksen mitta!