Olen tällainen 16 vuotias tyttö jostakin päin suomea. Minulla on kaksi persoonaa. Toinen on minä kavereiden seurassa ; iloinen, naurava, hyvä kuuntelia, ja aina olen ollut se porukan "hauska" tyyppi. Kuitenkaan kukaan ei näe minua sellaisena kuin oikeasti olen; surullinen, elämänhaluton, ja romahduksen partaalla. Nyt keväällä loppui tuo peruskoulu. Onneksi. En kestänyt olla siellä, niin v- mäistä porukkaa. Ja kärsin lisäksi todella todella pahanlaatuisesta esiintymis kammosta. Ajattelen jo viikkoja esiintymistä, (esim. ylä asteella kun olin) että miten voisin lintsata tunnit, joissa jouduin jotenkin esiintymään tai jtsp.. Ihmettelen tätä suuresti, sillä olen yleensä porukassa se, joka puhuu paljon ja on esillä koko ajan.. Eniten kauhua tuottaa ne tunnit ( tai siis TUOTTI) joissa piti jokaisen vuorotellen lukea ääneen tietty pätkä kirjasta.. Nekin tunnit halusin vain lintsata.. Tämä ongelma on vaivannut minua myös tämän kesän kokonaan, ja mietin miten pärjään tulevaisuudessa, ja nyt syksyllä; uusi koulu, uudet ihmiset yms. Kavereilta en saa tukea, kukaan ei jaksa kuunnella. Olen puhunut tästä ongelmasta entisen opon kanssa, ja ei auttanut. Alan pikkuhiljaa murtumaan yhä enemmän ja enemmän tämän asian kanssa. Yksinkertaisesti en jaksa enää..
Noh, on eräs toinenkin ongelma, nimittäin 2 vuotinen rakkaus.. Olen ollut rakastunu 2 vuotta yhteen poikaan. Hän asuu kaukanaa, ja näemme harvoin, jonka vuoksi emme oli yhdessä. En voi olla ajattelematta häntä, ja tiedän myös hänen tunteet.. Kun olimme yhdessä, ei minulla ollut vielä tuota esiintymis PELKOA, ainakaan niin "vakavaa". Nyt kun emme enää ole yhdessä ( olemme "eronneet" n 1½ vuotta sitten..) on minulla siitä asti voimistunut tämä esiintymispelko... En halua ajatella itseäni kenenkään muun kanssa, kuin hänen. Ja kun olen vielä sellaista tyyppia, joka todella todella harvoin ihastuu / rakastuu..
Tällä henkilöllä (sanotaan nyt vaikka Esa) , on masennus, ollut jo useamman vuoden, ja hän on kertonut, että on yrittänyt jopa itsemurhaa. Yksi syy tähän masennukseen hänen sanojen mukaan on se, että asumme niin kaukana toisistamme, ja näemme niin harvoin.. En enää tiedä mitä mun pitäisi tehdä.. Ikävä on joka sekunti..
Muutenkaan minulla ei ole mitään mielenkiinnon kohdetta, muutakuin musiikki, ja rakas harrastukseni; hevoset..
Ei ole vuoteen ollut sellaista päivää, ettenkö olisi jonkun asian takia itkenyt, ja "hakannut päätä seinään" ja miettinyt Mitä teen? Mitä haluan tässä ja nyt? Huomenna? Ensi viikolla?
Olkaa kilttejä ja auttakaa..
Myös voitte s-postia laittaa jos haluatte.. Vaikka mailikaveriksi päiviä piristämään...
[email protected]
Ja kaikille niille, jotka asutte rakkaistanne kaukana, ja ikävöitte; jaksamisia ja todella paljon voimahaleja.
Noh, on eräs toinenkin ongelma, nimittäin 2 vuotinen rakkaus.. Olen ollut rakastunu 2 vuotta yhteen poikaan. Hän asuu kaukanaa, ja näemme harvoin, jonka vuoksi emme oli yhdessä. En voi olla ajattelematta häntä, ja tiedän myös hänen tunteet.. Kun olimme yhdessä, ei minulla ollut vielä tuota esiintymis PELKOA, ainakaan niin "vakavaa". Nyt kun emme enää ole yhdessä ( olemme "eronneet" n 1½ vuotta sitten..) on minulla siitä asti voimistunut tämä esiintymispelko... En halua ajatella itseäni kenenkään muun kanssa, kuin hänen. Ja kun olen vielä sellaista tyyppia, joka todella todella harvoin ihastuu / rakastuu..
Tällä henkilöllä (sanotaan nyt vaikka Esa) , on masennus, ollut jo useamman vuoden, ja hän on kertonut, että on yrittänyt jopa itsemurhaa. Yksi syy tähän masennukseen hänen sanojen mukaan on se, että asumme niin kaukana toisistamme, ja näemme niin harvoin.. En enää tiedä mitä mun pitäisi tehdä.. Ikävä on joka sekunti..
Muutenkaan minulla ei ole mitään mielenkiinnon kohdetta, muutakuin musiikki, ja rakas harrastukseni; hevoset..
Ei ole vuoteen ollut sellaista päivää, ettenkö olisi jonkun asian takia itkenyt, ja "hakannut päätä seinään" ja miettinyt Mitä teen? Mitä haluan tässä ja nyt? Huomenna? Ensi viikolla?
Olkaa kilttejä ja auttakaa..
Myös voitte s-postia laittaa jos haluatte.. Vaikka mailikaveriksi päiviä piristämään...
[email protected]
Ja kaikille niille, jotka asutte rakkaistanne kaukana, ja ikävöitte; jaksamisia ja todella paljon voimahaleja.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mitä jos kertosit koko luokalle että sua jännittää ja ehkä jopa pelottaa esiintyä teidän edessä.
Kertosit oikeasti missä mennään.
Saisit itse varmuuden siitä että kaikki näkee tilanteen ja samaistuu suhun.
Onhan seuraava tyyppi samas tilanteessa.
Mä aloin käydä lukion alettua nuorten raamiksessa.
Muutenkin seurakunnan jutuissa.
Itsetunto koheni.
Nykyään voin kävellä kaduilla vaikka minkälaiset hupsut vaatteet päällä, joita en ikinä olisi ennen uskaltanut pälleni laittaa.
Rakkaus on asia, joka selkeytyy kyllä :)
Olen kyllä kertonut, ja mikään ei muuttunut tämän jälkeen.. Ja yleensä jännityksiä tuleekin juuri niissä tilanteissa kun pitää lukea jotain TUTUILLE ihimisille, mutta ei yleensä vieraille.. olen käynyt tänään läpi monia keskustelupalstoja jossa ihmiset kirjoitellu samoista ongelmista, ja mietin että auttaisiko tuo "tilapäisesti vaikuttava" propal ongelmiini. Sillä on ollut jo sen verran pahoja tilanteita että.. Olen meinannut pyörtyä ISTUESSANI, ja kerran meinasin saada jonkun paniikkikohtauksen tapaisen kun kuulin esitelmästä.
Aikalailla mielentilastahan on kyse.
Kyllä lääkke saattais auttaa.
Tietenkin kannattaa ain välil jutella täst kun silt siis tuntuu ja vain sillon.
Kuitenkin parin vuoden pääst esiintyminen onnistuu hyvin :-)
Eipä oo mitkään juttelu jutut auttaneet, tai mitkään muutkaan..
Ajattele piirrettyjä.
Miten aina niissä, joku hahmo yrittää kaikenlaisia eri keinoja kiivetä vaikka ylös jonnekin tai napata ilmapallopukuisen siskonsa ilmasta.
Aina mokan jälkeen seuraa uusi suunnitelma, joista yleensä jokin toimii.
Mutta, samaa suunnitelmaa voi käyttää uudelleen ja siten siitä tekee hyödyllisemmän.