mitä mieltä

http://www.edu.joensuu.fi/ortoweb/jahak/sielunpar.htm

Periaatteessa teksti on oikein mielestäni, muutamia kohtia lukuunottamatta. Ensinnäkään ihminen ei kuole vaan on ikuinen, mutta elää kuin kuollut. Jokainen jolta puuttuu jotain on erossa Jumalasta. Näin teen minäkin. Suurin osa ihmisistä. Totuus taas on jotain mikä on normaalin järjen vastaista. Jeesus oli totuudessa. Ei oikeastaan ole edes kai mahdollista elää tvallista elämää, töissä, parisuhteessa jne. jos on sielu ortodoksien tarkoittamassa tilassa.
3206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaikki henkimaailmaa ja yliluonnollisuutta puuhasteleva touhu on kauheaa epäjumalanpalvelusta. Ihmisen tullee tulla uskoon, syntyä uudesti ylhäältä ottamalla Jeesus Kristus vastaan Pelastajana ja Elämän herrana. Kaikki muu vie eksyksiin ja vihollisen kavalaan eksytykseen. Henkimaailnan kanssa ei ole leikkimistä. Kaikki tulee perustua Raamatun ilmoitukseen!

Äänestä
  • Varsinkin tuo lunastusoppi on täysin piispojen keksimää. Jeesus itse ei sellaisesta puhunut.

    Ja henkimaailma on koska sinne menemme kun jätämme tämän fyysisen elämän.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Varsinkin tuo lunastusoppi on täysin piispojen keksimää. Jeesus itse ei sellaisesta puhunut.

    Ja henkimaailma on koska sinne menemme kun jätämme tämän fyysisen elämän.

    kovin on se, jossa ei ole tietoa henkimaailmasta. Toinen on mielestäni se, kun muistaa ajan ennen syntymää astraalimaailmassa tai ehkä korkeammilla tasoilla. Elämä ei päätykään, mutta kolmas on mielestäni se mitä uskovaiset saarnaavat, mutta en tiedä kuinka moni sen käsittää. Kun harha katoaa. Kun maailma tulee vieraaksi tai oikeastaan itse alkaa olla vieras maailmassa. Neljäs toivottavasti on Jumalan yhteys. Euroopassa kristillisyydessä on toinen vaihe tai henkimaailma jätetty pois ja se on varsinainen pelotus, vaikka samalla uskotaan enkeleihin, jotka toimivat sanansaattajina. Tää on mun käsitys .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tästä... kirjoitti:

http://www.edu.joensuu.fi/ortoweb/jahak/sielunpar.htm

Periaatteessa teksti on oikein mielestäni, muutamia kohtia lukuunottamatta. Ensinnäkään ihminen ei kuole vaan on ikuinen, mutta elää kuin kuollut. Jokainen jolta puuttuu jotain on erossa Jumalasta. Näin teen minäkin. Suurin osa ihmisistä. Totuus taas on jotain mikä on normaalin järjen vastaista. Jeesus oli totuudessa. Ei oikeastaan ole edes kai mahdollista elää tvallista elämää, töissä, parisuhteessa jne. jos on sielu ortodoksien tarkoittamassa tilassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu