Miksi Ahonen puhuu muunneltua totuutta?
Herättää kysymyksiä onko pojalla kaikki palat kohdallaan, sanoi kertoneensa vain osan totuutta. Mitähän mömmöjä poikaparka lienee käyttänyt kun sekaviakin alkaa muistelemaan!
Hyppy kulki mallikkaasti, rasvaprosentti olematon, kertoi kolmen viikon nälkäkuuristaan, bilettää aamu neljään..
Yhtälö ei toimi tolla energia määrällä, tulee väkisinkin mieleen, että tietyt kielletyt aineet antaa potkua sekä energiaa, rasva palaa ja nuppi menee sekaisin
muunneltua totuutta
4
862
Vastaukset 4
- ja hypätä
Muistuta koiraa joka haukkuu oravaa puussa jolla on taitoa enemmän kuin räksyttäjällä.
- janne, nuoruus
kohdalla/esspäin
- DiRulla_x
Muista, että kaikki kirjaan liittyvät jutut tulevat kustantajan kautta organisoituna. Se on puhdasta myynninedistämistä. Janne on esimerkillinen harjoittelija. Kustantajalla on pienisieluinen ja pinnallinen markkinointimerkonomi, jolle kova työ ei ole seksikästä, joten venytetään vähän juttuja hurjemmiksi.
Jannen pitäisi yksinkertaisesti nousta tuollaisen paskan yläpuolelle. - jostain lähteestä
tulee mieleen alkoholi - näinhän kävi Nykäsellekin, kun piti paastota ja ponnistella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1372321
- 511019
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160907Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50776- 83757
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.162665- 53637
- 67636
- 59626
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e144598- 4579
- 6554
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?21538- 52533
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.160517Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32508- 55498
- 34497
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118496Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66479