Sutturoiden ja mobedien maailmaan?
Silloin kun halusi, muttei saanut oikeastaan mitään..
Silloin kun halusi, muttei saanut oikeastaan mitään..
Onko halua palata... 60- luvulle?
handek
40456
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
- menin 63 avioon, 66 eka kertaa kanarialle, 67 Mallorcalle, lapsiakin jo ennen kuuskutluvun loppua 3kpl.
Eli ei oltu sutturoita, ja autokin, tosin vain fiat 600 oli jo 64, eli ei mopoa.
Pratkäkortin taisin saada 61 ja ajokortin 63. Vespa oli silloin ensin.
60 pääsin ripille.
olla aikamatkaajana ja palata 40 vuotta taaksepäin. Olin juuri lopettanut opiskelun v. 1960 ja vapaa kuin taivaan lintu. Olin heti alkuun pankin pääkirjanpitäjä, mutta palkka oli niin pieni, että rahat oli loppu aina kuun lopussa, vaikka elin aika siististi enkä ollut mikään tuhlari. Ei siis toivoakaan ulkomaanmatkoista. Ei kyllä kukaan muukaan tuttavapiirissäni matkustellut "mummolaa" kauemmaksi.
Ensimmäinen Ruotsin matka tehtiin koko perheellä vasta 70-luvun alussa ja eka autokin ostettiin 70-luvun puolessa välissä, kun asuntovelkaa oli jo puolet maksettu ja inflaatio taisi huolehtia lopusta.
Mutta se nuoruuden ilo, sitä voisin kaivata joskus.
Täysi-ikäisyyden raja...
sori en ymmärtänyt hohotustasi?
Täysi-ikä oli silloin 21v.
Avioon pääsi vanhempien luvalla, tytöt 17v ja pojat 18v.
Itse olin 18 ja mieheni 21v.
naimisiin, mutta mutkia tuli matkaan ainakin meikällä. Enpäs tuntenutkaan
kaveriani tarpeeksi hyvin. Kyllä hyvän kumppanin saaminen on onnen kauppaa.
Nekin, jotka ovat havitelleet rahoissaan olevia kumppaneita, ovat joutuneet
kokemaan kaikenmoista, sen olen huomannut. Kai se raha sitten lohduttaa.
Viisain päätös oli perääntyä takavasemmalle. Siinä se vaan on elämä mennyt.
Jos voisi alkaa alusta, niin tekisi ihan erilaisia ratkaisuja, kuin on tehnyt.
mutta vieläkään en tyydy olemaan hissukka joka ei uskalla elää, vaikka viikate-
mies koputtelee ovella. En tarkoita, ettäkö istuisin kapakoissa tai viettäisin pa-
heellista elämää. Olen vain muuten "repäisevä luonne".
Maija
Olen lapsesta asti saanut, voinut matkustella paljonkin.
Ruotsissa alle 10 v, ja pohjoismaissa vanhempien kanssa kierrettiin paljon.
Jo kesällä 61 olin töissä ruotsissa.
Mieheni kanssa matkustelin myöskin paljon, kanarian matkat maksoivat silloin aika paljon, vastaavasti 2hlöä eli siellä loistavasti 2 viikkoa 300mk,
Oman matkani sain vanhemmiltani lahjaksi, niin vain yksi matka piti ostaa.
Muistikuvani mukaan, n, puolet miehen kk tuloista maksoi se matka.
Siihen aikaan vain yksi kone viikossa Las Palmasiin, ja terminaali samaa luokkaa kuin hesassa silloin.
Potkurikone, välilaskuineen,.
Hauskaa oli, ja sehän oli pääasia.
16v olisi joutunut hakemaan pressan luvan.Tarkistakaapas nyt vain tietonne.
SAMANTIEN PÄÄTETTIIN MENNÄ NAIMISIIN. VANHEMPIEN LUVAT HANKITTIIN MINULLE JA VIRASTOSSA TÄYTETTIIN PRESSANLUPA-ANOMUS. KUMPPANI OLI YLI 20V. TUMMA, PITKÄ JA KOMEA KUIN MIKÄ! EN OLE NIIN KOMEETA MIESTÄ TAVANNUTKAAN SEN JÄLKEEN, KUN HÄNESTÄ EROSIN. HALUSIN KAUPUNKIIN JA HÄN TAAS EI JA HÄN OLI NAISIINMENEVÄ. SE RIITTI MULLE.
SYDÄNSURUJA JÄI KYMMENEKSI VUOTTA, NYT SEN VOI JOPA TUNNUSTAAKIN.
KUITENKIN LOPPUJEN LOPUKSI VALITSIN AINA VÄÄRIN. EN TOSIN JUOPPOJA. OLEN VARMAAN OLLUT SELLAINEN DUMMIES. OLISIPA OLLUT 'KUMPPANIN VALINTA FOR DUMMIES-KIRJA' MAIJA
maalle. Olen muistanut ikäni ne ihanat lavatanssit ja ihan fantastisen poikaystäväni, joka haki minua tanssimaan 2 x viikossa! Kun saisi kiittää
häntä kädestä pitäen vielä! Kaikki ihana muistelu on kantanut minua yli raskaitten ja ankeitten aikojen.
Toki elämässäni on ollut hauskaakin, mutta mikään ei voita sitä aikaa, kun olin nuori, elämä edessä ja kun sai pyöriä tanssin hurmassa hyvän ystävän käsivarsilla. Se oli jollain tapaa elämäni onnellisinta aikaa! Tuntui, että olemme kaikkivoipia ja elämä maistui.
Sitten tiemme erkaantui, menin naimisiin. Miehelläni oli ihan eri arvomaailma
ja hänpä ei tanssinutkaan. Hänen valttinsa olikin verbaalinen lahjakkuus
Olen vieläkin unelmoinut nuoruudestani, ja kun humppa soi, niin vieläkin
tekisi mieli pyörähdellä, mutta olen elämäni loppusuoralla ja ei se enää käy.
Tämä kaikki on minun "Karjalani", jonka olen menettänyt ja Jamppa Tuomisen sanoin: "Niin jäi mun ystäväin, ja jäin myös itsekin, oli syksy tullut myös mun elämään"
Maija
10-vuotiaana Mopedia ohjastaa? :))))))
tuolla maalaismaisemissa. Ei ollut joka talossakaan traktoria, mutta heppa löytyi
mökistä kuin mökistä. Kavereilla oli 'pappatuntureita' joiden tarakalla me plikat
istuttiin ja pojat meitä kyyditsi. Kilttejä oltiin, mitä nyt tupakkaa polteltiin maitolaitureilla ja mankkaa soitettiin. Ei ollut iPODeja! Hah!
itte näin. Ja yhdessä talossa pikkupoika kynti jyrkässä mäessä. Hiukan meikää peloitti se touhu.
Minun ihana elämä oli jo nupullaan ja jatkuu edelleen ehkä hieman nuokkuen. Mutta en enää haluaisi palata 60-luvulle, vaikka se olikin ihanaa. Jatkossa on ollut monin verroin ihanampaa. Elän tässä hetkessä ja olen onnellinen koko elämästäni.
Minua sapettaa tää vanheneminenkin, jos eläisin 10 v vielä, olisin 70...Voi jehna!
Onkohan toi ihan tosi, ett jollakin on ollut 'ihana elämä'. Kun elämä tuo aina niitä yllätyksiä hihassaan. Olisiko sittenkin niin, että toisilla on vain helpompaa kääntää tappiot voitoksi? Vai voiko joku koko ikänsä elää onnellisena?
Tässä suhteessa tunnen itseni haaksirikosta haaksirikkoon purjehtineeksi laivaksi.
Märta Tikkanen sanoi kyllä olleensa onnellinen, mutt eikö hänellä ollut toisen naisen mies - vai kuin se oli? Ehkä minäkin olisin ollut onnellinen, olisin jäänyt maalle, nainut maajussin, ja muuttunut hiljalleen hissukaksi...Hävennyt maalaisuuttani, kun "kaupunkilaisvieraat" (muka sivistyneet) olisi tulleet lomilla katsomaan. Olisin pyörinyt lehmänkantturoiden kanssa ja lapset olisi räkänokassa
tehneet pihamaalle puroja. Onkohan se niin että olen sittenkin tyytyväinen tähän tyytymättömään elämääni. Ei ole haasteita, eikä virikkeitä puuttunut.
Nyt on jäljellä vielä yksi suuri haaste. Aika näyttää, miten siihen suhtaudun....Maija
haluaisin palata -60 luvulle, jos muut palaisivat -50 luvulle.
olihan se ihanaa, sai 2,5v lapset vapaasti kaupungin keskustassa liikkua 500m alueella, kolmipyöräisillään ja tunturi Pony:llä, nyt pitää aina olla näköetäisyydellä.
kyllä ne olivat ihania aikoja.
Enpä juuri. Elämä on hyvä tässä ja nyt.
Nuoruus loppui –61, kun menin 17-vuotiana kihloihin, ensimmäinen lapsi syntyi vuoden sisällä ja vihillekin ehdin sitä ennen. Tiukkaa oli, ei kalastajan ja kauppa-apulaisen palkoilla Kanarialle matkustettu.
Astiat ja lakanat ehdin hankkia kihlausaikana, kaikki muu piti ostaa, mitään ei ollut, eikä mitään saatu. Edes sohvaa ei saanut osamaksulla, maksoimme huonekaluja yli puoli vuotta, ennen kuin saimme ne kotiin.
Yhteiseloa kesti yhdeksän vuoden ja kahden lapsen verran. Ei se mitään suurta rakkautta koskaan ollut, ja se pienikin kipinä kuoli jo vuodessa miehen alkoholin käyttöön ja aseiden kanssa riehumiseen. Loppu oli sitten sinnittelyä, tyyliin ken ristin ottaa kantaakseen…..
jalassa oleminen alkoi. Lapsi oli shokki! Ei päässyt minnekään, ei yhtään minnekään. Tuntui että tää ei lopu ikinä! Kuvittelin ett 15 v tästä eteenpäin tällaista. No, lapsi meni kouluun ja minä hullu sain toisen lapsen. Kun koulu alkoi, tajusin vasta ett 'herranen aika, mitä mää oon tehnyt', nythän minulla olisi ollut omaa aikaa, kun muksu on koulussa. Siis näin mä oon pilannut ja rössinyt joka asian elämässäni, ikäänkuin herännyt liian myöhään huomaamaan, että 'noinhan se olisi pitänyt tehdä'. Sitten olen istunut kotona 30 vuotta pallo jalassa ja elänyt virran vietävänä. ("Ajopuuteoria") Eli kappas vaan, oma elämä vilahti ohitse!
Ja kun heitin nilkkapainot nurkkaan, sekin oli väärällä aikaa. Nyt on jäljellä kenties muutama viikko tai kuukausi. kun sairaus nakertelee hermoyhteyksiä poikki.
Olen nauttinut siitä yksinolosta, vaikka vieläkin tuntuu synniltä istua aurinkoisena päivänä ulkona ja olla tekemättä mitään....mutta silti haluan olla oman elämäni herra niin kauan kuin pystyn. M.
Perukkaan tuli maantie. Ajelimme anglialla, tanssimme tangoa ja twistasimme villisti. Pojat olivat komeita ( nyt samat pojat ovat kaljuja ja hampaattomia) ja aina oli uusi ihastus.
Me vetreät 60:set naiset oomme ihan eri luokkaa kuin ne hampaattomat kaljut herrat! Mitä nyt tissit vähä roikkuu joillakin. Onkohan se 60-luvun kauheat hammasporat syynä siihen ett ukoilta on tippunut hampaat? Mieluumminn hampaaton, kuin "kivipora suussa". Muistatteko ne hirveät hammasporat?
Hui hirvitys1 En taida halutakaan 60-luvulle: ei iPODeja eikä kunnon hammasporia.
Tanssimusiikki oli vapaasti kaikkien kopioitavissa ja tansseissa oli hauskaa!
meistä muijista. Ollaankohan me oltu niin ilkeitä ja vaateliaita, että miehet on harmissaan tiputtaneet haivenensa?
Ne hammasporat olivat vain kohdallani jo 50-luvulla kohtalokkaat, kun kouluihin tuli hammashuolto.
Silloin 43-synt. ja sota-ajan puutteista kärsinyt perheemme ei tienneet hampaanpesusta mitään, joten hampaat reikiintyivät lapsillakin ja aikuisilla oli ne kauheat proteesit.
Oma kauheuteni valehtelusta on tullut aina mieleeni, koska meitä todellakin ehdottomaan rehellisyyteen kasvatettiin joskus kovinkin ottein..mutta
Hammaslääkäriin isä minut vei, jossa isä istui odotus-salissa, kun hampaitani paikattiin. Se paikkaus oli K A M A L A tuska ja kidutus. Seuraavassa sanoin, että isä on käskenyt, että minun hammas pitää pois ottaa, sitä ei saa paikata.!!
Voi kuinka olen katunut tätä valhettani ja niiden takahampaiden poistoa. Se paikka, joka laitettiin silloin nuoruudessani on edelleen ja pysyy. Kaikki muut tekelee joutuu uusimaan . No, se siitä.
Mutta minä itse kaipaan 60-luvulta sitä sinnikkyytä nykyisillekin nuorille elämässä pärjäämiselle.
Täälläkin hohtoilee juuri nuo sosiaaliavustusten "puutteet", jotka mielestäni vievät ihmisiltä mielikuvituksen keksiä keinoja, millä elätän itseni.
Kyllä minä viellä 67-v uskoisin pärjääväni ilman pesukoneita, pakastimia, TV:tä, sähköjä ym. "hörhötystä" tällä terveydellä ja nykyisin jonkinlaisella eläkkeellänikin.
Onhan minulla nyt kuitenkin ylellistä tällä kuumalla ilmalla, kun pieni kämppäni lämpenee niin kovasti, että tuuletin on pakko pitää päällä ja jääkaappikin on, mutte ei pakastinta, ei pesukonetta, eikä saunaa, mutta silloinhan sähkölasku tulisikin niin kalliiksi, että jostain pitäisi luopua.
Ikinä en unohda, kun työpaikkani nuori rouva joutui paniikkiin, kun heillä oli mennyt pesukone rikki. No, joo, olimme suurinpiirtein saman ikäisiä. Hänellä vain oli hienommat puitteet, kun itse pesin "nyrkkipyykillä" perheemme pyykit sauna reissulla ja meillä oli lapsikin.
Saunakin oli, kuten vaatimaton talomme veden tulon suhteen, että niin juoksi, kuin jaksoi juosta itse. Asuimme kuitenkin Espoossa.
En pärjäisi ilman sähköä ja pyykkikonetta, tiskikonetta, kuivausrumpua. En nyt, enkä silloinkaan.
Silloin -60 luvulla olin niin kipeä, että äidin piti pukea kengät jalkaan, takki pälle, ja käsineet käteen.
Nyt olen edelleen kipeä, sillä erotuksella, että nivelet ovat tuusan nuuskana.
En edes pöytäluuttua pysty huuhtelemaan ja puristamaan. En uimapukua saa päälleni tai päältä pois, saatikka että pystyisin sitä huuhtelemaan.
Pyykkejä en pysty narulle ripustamaan, on olkapäät ja kyynärpäät tuhotuneet. En saa edes ylähyllyltä tavaroita. Enkä edes takkia itse päälleni.
Mutta nyt pärjään erilaisilla apuvälineillä erittäin pitkälle. On pöytäluutun puristimia, on takinpukemisen apuvälineitä, hellan ja koneiden nappuloiden vääntimiä mutta -60 luvulla näitä apuvälineitä ei ollut kuin joitakin harvoja.
saa tarpeeksi huomiota 50 pasltalla, vaikka etusivu on täysin sinun halinnassasi?
Mitä annat?
Eikö täällä ole sana vapaa? Mitäs ne muut antavat? Entä Sinä itse? Ole hyvä ja pistä nakit näppylöille!
vai tarkoitatko että tää etusivu on minun hallinnassani. Älä sure, kuolen pian pois,
istun jo rullatuolissa. Äläkä luulottele tuollaisia. Ei tulisi mieleenikään mennä 50-palstalle. Etkö osaa kirjoittaa mistään?
Oli hänen, kun kokonaismäärä on 40:ntä :O/
Aika halveksiva on jo 50v naista kohtaan, miten sitten täällä?
Johtuu et ne fiksummasta päästä olevat ohittelevat , ainakin jos kännipäissä on kirjoiteltu. Ja kyllähän sefukin niitä poistelee.
Johan tuo aloitus kertoo suhtautumisesta, mitä helskattia me nyt enää -60 luvulle hinguttaisiin, luojan kiitos se alkeellisuus on taakse jäänyttä aikaa!
Johan se kuuskymppisiä huimaa jos muutaman viestin pläjäyttää.
Menenpä tästä ärsyttämään toisia herneen vetäjiä! Öitä!
aloituksia. Luulin ett tossa morkattiin mun vastauksiani, joita on muutama.
Mutt miksi ihmeessä ei voi kirjoittaa vaikka 60-luvusta, ei se nyt sen kummoisempi aihe ole. Kävin vilaisemassa tuolla 50 puolella ihan mielenkiinnosta, siellä näkyi todella olleen joku sota.
Mutt jos 60-luku ei kiinnosta, niin eihän tätä viestiketjua tarvitse edes katsoa.
Minä en ainakaan käy missään 'huoneissa'. Ja jos minua kiinnostaa, kai mulla on samanlaiset oikeudet kirjoittaa kuin muillakin. Onko tää sotiminen jokapäiväistä juttua näillä palstoilla? Minua ei kiinnosta aiheet: 'kuinka kkeitän kaurapuuron' tai joku ihan nynny juttu, vaikka olenkin kuuskymppinen. Ja tää on toka kerta kun vierailen näillä palstoilla neljään vuoteen. Ei pitäisi olla kenelläkään valittamista
Maija
Viestit voisivat rönsyillä, vaan myös aloittajalle vastattaisiin. Jos täällä parikin viestiä vaihdetan päikkäin, tulee hyvinkin tylysti että, menkää galleriaanne keskustelemaan, tai ellei sellaista ole, puhutaan sisäpiirin jutusteluista :o/
Kuten tuolla on keskustelusta kirjoitus, se täällä näin kulkee. Oma mielipide, mutta mitenkään ei kenenkään kanssa vaihdeta ajatuksia, sitä ei osata, tai nekin jotka sen taitavat ovat antaneet periksi, näille töksäyttelijöille!
Onnetonta on mielipiteiden ilmaisu, ilmankos kun rekisteröityneet kirjoittelee nykyisin puskasta, paljon vähemmällä pääsee.
niin vähän olen kirjoitellut täällä. Tuo yksi viestini meni toisen viestini edelle vaikka ihan yritin vastata tuon yhden ihmisen kommenttiin. Ilmankos ei synny tarpeeksi keskustelua, kun vaan jökötetään kaavoissa. Mitä ihmeen sananvapautta tää tällainen on? En vaan bonjaa, miksi ei voi lisätä kommenttiaan
vai pitääkö se lisätä tonne loppuun? No, sitten ei kukaan tiedä mistä toi puhuu,
jos vastaus on ihan eri paikassa.
Ja sitten vielä tohon 50 -juttuun että en ymmärrä, miksi tätä ihmistä, joka aloitti tän keskustelun, mollataan? Eikö nyt saisi kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta?
Ja miksi ei viiskymppinen voisi kirjoittaa kuuskymppisenkin otsikon alle? Jos ihminen on hyvä kirjoittamaan, miksi hän ei voisi tehdä useampiakin aloituksia?
Sitten ihan tuntemattomille lävästään päin naamaa: ett mee sinne viiskymppis-osastoon, vaikka toinen ei tiedä hölkäsen pöläystä koko asiasta.
Mutta käynpä piristämässä palstaanne taas kun sitä vähiten odotatte!
Jököttäkää kaavoissanne siihen asti! Hauskaa keskustelua!
sitä karseeta musiikkia niiltä ajoilta. Vasta viime vuosina olen voinut nullata tangot, lavatanssien humpat mielestäni, en niistä pidä. Kun nuorena kasvoin, ei ollut mitään muuta, nyt on ja olen täysin bluesin, jatsin ym ym erillaisten uusimielisten musiikkisuuntaisten innokkaiskuuntelija 60 v.
KYLLÄ!
Mitä hyvää tavoittelemisen arvosta oli -60 luvussa? Minun mielestäni ei mitään sellaista jota pitäisi saada takaisin.
Ehkä te olette olleet vielä sinisilmäisessä iässä, ettette tienneet muusta kuin äidin ja isän huolenpidosta josta käsin oli hyvä sitten käydä mopedeineen kylän raittia kaahailemassa.
Ei, ei ja ei, en halua missään nimessä -60 enkä -70 lukuakaan takaisin. Silloin -60 luvun alussa ei ollut vielä edes sosiaaliturvaakaan. Kun sairastuit, sait keksiä toimeentulosi kenen nurkissa tahtojaan. Sairauspäivärahaa alettiin maksamaan vasta 1965.
Mutta jos Sinulla oli jokin sairaus, vamma, vajavuus, et ollut oikeutettu esim. työttömyysturvaan. Se oli pyhitetty vain ja ainoastaan terveille ihmisille.
Kouluihinkaan ei otettu kuin perusterveitä ihmisiä. Ei edes peruskoulutuksiin. Nyt niihin pääsevät kaikki terveydentilastaan huolimatta, jos muuten ovat soveliaita ja läpäisevät vaaditut kriteerit.
Asuin seudulla, jossa ei ollut sähköä, ei puhelinta, eikä julkista liikenneyhteyttä. Talvella lumihangessa kahlaten "myrksylyhdyllä tietä valaisten" sai umpihangessa kalata lähimmälle junapysäkille 5 km:n päähän, jos sattui yllä satamaan lunta, eikä aura-auto vielä kulkenut.
Usein aura-auto kulki ja otti kyytiinsä ja vei minut 10 km:n päässä olevalle rautatieasemalle. Kinttupolkua pitkin metsän halki lumihangessa olis ollut 5 km matkaa junapysäkille.
Lähimmät ruokakaupat 10 km:n päässä. Lähin posti 10 km:n päässä. Eikä siihen aikaan kylällä ollut ainuttakaan autoa, ei kenelläkään. Talvella potkukelkalla, hiihtäen ja kävellen. Paremmilla keleillä kun tiellä ei ollut pehmeää lunta, saattoi polkupyörää käyttää. Minä käytin hevosta ja ratsain kävin asioilla 10 km:n päässä.
Ajatelkaa, ei ollut siten pyykkikoneitakaan, ei jääkaappia, eikä pakasteita. Miettikääpäs kesäaikana ruokien säilyvyyttä? Säilöntäprosessi oli kamala souvi, kuuman kattilan ääressä marjoja keittäen sokerin kanssa. Muutenhan ne eivät olisi säilyneet talven yli.
Ja pyykin pesu. Ei sitä talvipakkasessa voinut tehdä. Kevällä kun aurinko alkoi lämmittämään, kannettiin vesi kaivosta ämpärillä saunan pataan. Siinä kuumennettiin vettä ja sillä kuuluisalla pyykkilaudalla sitten joka vaate hangatiin. Se oli totista pyykinpesua.
Sitten -60 luvun lopulla alkoi tulla polttomoottirikäyttöisiä pulsaattoripyykkikoneita. Sellainen meillekkin ostettiin. Naapurikylälle saakka kuuli, koska meillä pyykkiä pestiin, sellainen jumalaton papatus siitä mottorista lähti.
Olin silloin kylän ompelija, ja ompelin naapurikyläläisillekkin vaatteita, sekä neuloin neulekoneella. Kun kävin kaupungista hakemassa tarvikkeita talvella, muovisen apulantasäkin päällä vedin tavarat linja-autopysäkiltä kotiin.
Ei ikinä, en mielikuvissakaan toivo niitä olosuhteita takaisin.
Tuohan riippuu missä asui?
Oli meillä sähköllä toimiva pesukone, taloyhtiön pestuvassa, ja 65 sain pulsaattorikoneen kotiin. Ihan sähköllä sekin toimi. Vesi piti tosin itse vaihtaa, ei automaattisesti sitä tehnyt. Telat, minkä läpi pyykki puristettiin kuivemmaksi. Jääkaappi oli jo -60 ja 63 avioituessa ostettiin meillekin omaan kotiin. Tv oli, mankka, keloineen jo 59.
Ratikat kulki, samoin bussit.
Erilaista elämää, eri paikkakunnilla.
Meitä on tippunut lapsia, viiden vuoden välein.
Vielä 6v, ja sitten poltetaan rintaliivit etc.
No jos olisi halua, niin en ainakaan Suomeen tulisi takaisin.
Muutin Ruotsiin eka kerran 1955 perheeni kanssa. Yksin 16 vuotiaana, jolloin voitin Ruotsissa korttipelissä Mersun, vuosimalli oli 1961 tai 1962, sitten niitä on ollut useampi ja uudempia myöhemmin.
Nyt omistan jopa Mopon (125cc, on ollut kyllä isompiakin mopoja joskus :O) ja neliveto Lada Nivankin.... ;)
Mut tällainen ajopeli piti olla niin 1960 kun 70-luvullakin Chevrolet Malibu SS 1965
Suklaasilmäisenä herrasmiehenä, sutturoiden suhteen ei ole ollut ongelmia, ennen tai nyt..
Vieläkö lähtisi ääntä näin "tytöt" kuten 1965 ? ;)
http://www.youtube.com/watch?v=dCYzfkhE8_8&feature=related
minulla oli kaikki hyvin. 60-luvun alussa opiskelin ja elämä oli huoletonta. Tanssimista ja poikakavereita. Naimisiin menin -65 ja silloin vasta elämä auvoista olikin. Murheet tuli vasta 80-luvun lopulla. Onhan elintaso parantunut huomattavasti kaikilla noista ajoista, joten ei kai niitä aikoja muuten kaipaa, jos ei nuoruuttaan.
Siinä ei ollut mitään vikaa.
koulu loppui edessä mierontie. Ei enään kotiovi auennut. Onneksi sain töitä ja sitä oli, vaikka palkka ei koskaan riittänyt. Asuin milloin missäkin hellankulmalla, alkoovissa, asunnot vaihteli, ei ollut omaa rauhaa. Öitä vietin linnunlaulun kaislikossa, rappujen vinttitasanteella ja aamulla töihin...
Tilanne muuttui kun pääsin alivuokralaisasuntoon neitsytpolulle. Siellä Mirjan kanssa asuessa, viikonloput liftailtiin - Kesäloman alettua rinkka selkään ja hammerfestiin. Laulu raikui nelostiellä.
"Katso naavaa puuntaa, tutki tuulen suuntaa.."
Seuraavana kesänä Laivalla Lyypekkiin ja siitä saksa, hollanti, belgia, ranska, espanja, ranska, italia, veitsi, saksa. takaisin tullessa oli vain työpaikka, asunto oli sanottu irti.
Renegatesit nuo sen ajan ihkut. Pestiin ilmaiseksi matkustaja koti astorin rapun seiniä, siitä onnesta saatiin hengittää samaa ilmaa kun pojat juoksi ohitse. jokainen konsertti ja natsalla olevat tanssit missä esiintyivät, oli pakko päästä.
1965 Hän tuli elämääni, hän joka kohteli minua sanoen: älä leiki minun kanssa, niinkuin leikit tulitikulla(ketku) Ulko ovella sydän hakkasi, pussaako, eikö, mitä sanoo, sopiiko reffit ? aina yhtä auvoista jännitystä.
Se oli aitoa, käsikädessä kaivarissa- kuka teistä on saanut kukan näin: Hän käveli vierelläni, yht´äkkiä heitti voltin ja ojensi minulle siankärsämön. Matko loistavasti Chaplinia ja vei sydämeni. Mitään ilmoittamatta katosi avioliittoon kotipaikkakunnalleen, sen kuulin vuosia myöhemmin.
Saakutin Hasse, terveisiä vain sinne suomenruotsalais alueelle pohjanmaalle.
Monta vuotta kaipasin ...kunnes unohdin.
Kuinka voisin olla unohtamatta sitä vuosikymmentä. Lapseni joskus kiusaavat sanoen" taas se äiti muistelee sitä kultaista kuusikymmen lukua" Niin laulelen sen ajas stygejä ja elettyä elämää.
Ehdottomasti se oli kaikesta köyhyydestä huolimatta, elämäni rikkainta aikaa.
ja ihanaa sellaista oli tuo aika minulle. Oli ensirakkaus ja sen loppu, oli suuren rakkauden kohtaaminen ja kaikki sen mukanaan tuoma ihanuus. Taloudellisesti niukkaa aikaa, mutta ei kurjaa. En halua palata, sillä tavallaan yhtä ihanaa on nyt. Taloudellisesti paljon rikkaampaa.