kuolinpesän

Vanhempani ovat kuolleet vuosia sitten. Meitä on neljä
siskosta ja perintö on kiinni kuolinpesässä.
Haluaisimme muut jakaa perinnön mutta yksi
ei halua jakoa vaan taistelee kuolinpesän
säilyttämisen puolesta.Kaikki omistamme pesästä 1/4 osan.
Miten saamme ulkopuolisen jakomiehen tekemään
perinnönjaon?? Siis miten pitää toimia että
prosessi lähtee käyntiin?? käräjäoikeudesta vai
mistä?? Autakaa avutonta;-)
5705
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tulisi paljon halvemmaksi. Nyt kannattaa vielä sanoa tälle yhdelle että kaikkien osa pienenee kun tulee ulkopuolinen jakomies. Jakomiehen hankinnasta kertokoot viisaammat.

Äänestä

Jos tämä yksi on tosiaan järkipuheesta välittämättä lukinnut tahtonsa ja päättänyt estää sovintojaon, niin toimitusjako on ainoa keino patin purkamiseksi.
Etsikää te kolme yhteinen lakimies tai muu osaaja, joka suostuu pesänjakajaksi. Hän tekee nimissänne hakemuksen käräjäoikeudelle pesänselvittäjä/-jakajan määräämiseksi. Käräjäoikeus kysyy tältä neljänneltä vastinetta, mutta uskoakseni vastustuksesta huolimatta oikeus määrää suostumuksensa antaneen pätevän henkilön toimittamaan toimitusjaon. Tähän voi mennä jo yksi vuosi.
Hakijat maksavat ensivaiheessa hakemuksen laatimisen ja alle satasen käsittelyn, mutta todennäköisesti saavat myöhemmin pesän varoista korvauksen.

Tästä eteenpäin tämä tehtävään määrätty henkilö ei ole teidän kolmen edusmies. Osakkaita vähintään kerran kuultuaan tekee hommansa lain velvoittamana. Tehtävään määrätystä henkilöstä riippuen prosessi voi kestää kuukausista muutamaan vuoteen ja maksut menevät pesästä ennen perinnönjakoa ja kasvavat luonnollisesti myös riitelyn määrän mukaan.
Pesän varallisuudesta riippuen hakijoiden on hyvä muistaa, että pesän varojen loppuessa hakijat vastaavat lopuista jakajan palkkioista, eli vähäarvoisen perinnön voisi suosista lahjoittaa "känkkäränkälle", niin säästyy edes harmilta.

Äänestä
  • >

    Millä oikeusperusteella hakijat olisivat vastuussa pesänjakajan palkkiosta tässä tapauksessa? Pesänselvittäjälle on oikeus laskuttaa hakijoita PK 19:20.1 nojalla pesän säästön loputtua, mutta pesänjakajan palkkion määräämistä koskevassa PK 23:4 §:ssä mitään vastaavaa ei ole säädetty. Jossain Ahti Saarenpään kirjoituksissa on puollettu, ilman mitään perusteluja, pesänjakajan rinnastamista asiamieheen jolloin hän voisi perustaa palkkiovaateensa KK 18:5 §:ään. En ole tästä samaa mieltä, eihän pesänjakaja millään lailla edusta pelkästään hänet tehtävään pyytäneitä.

    Luonnollisin tapa ratkaista ongelma olisi minusta että pesänjakaja tiedustelisi niiltä osakkailta, jotka haluavat hänen ratkaisevan jonkin toimituskysymyksen vielä senkin jälkeen kun pesän omaisuus on loppunut, heidän halukkuuttaan maksaa tästä toimesta. Jos maksajia ei löydy, tulisi pesänjakajan anoa tuomioistuimelta vapautusta tehtävästään (ja tuomarin se automaattisesti myöntää). Eli ne maksavat joilla on joku todellinen oikeudellinen intressi saada pesänjakajan ratkaisu johonkin asiaan. Muutenhan voisi käydä niin että hankala osakas, joka ei ole itse jakajaa hakenut, voisi riidellä pesänjakajan kanssa erilaisista shikaaninomaisista väitteistä (väittää vaikka satunnaisen naapurin rakennusten kuuluvan kuolinpesään tms.) toisten osakkaiden maksaessa kulut, mitä ei voi pitää hyväksyttävänä.

    Äänestä

  • maallikkojuristi kirjoitti:

    >

    //Jossain Ahti Saarenpään kirjoituksissa on puollettu, ilman mitään perusteluja, pesänjakajan rinnastamista asiamieheen jolloin hän voisi perustaa palkkiovaateensa KK 18:5 §:ään. En ole tästä samaa mieltä, eihän pesänjakaja millään lailla edusta pelkästään hänet tehtävään pyytäneitä//.

    Aiempien havaintojeni mukaan olet vastaustesi perusteella erittäin hyvin perillä perintölaeista. Nyt olen ymmällä tarkoituksestasi, koska jos sinulla olisi todella tietojesi ja kokemuksesi perusteella kanttia haastaa mainitsemasi auktoteetti, niin tuskin ehtisit oikeilta rahakkailta töiltäsi vastailla tällä palstalla.

    Äänestä

  • muallikko kirjoitti:

    Kyllä auktoriteetteja voi arvostella ihan samoin perustein kuin muitakin ihmisiä. Jos auktoriteetti ei ole käsitystään mitenkään perustellut - tai on perustellut huonosti, mitä myös voi sattua - niin hyvin perusteltu eriävä mielipide on enemmän kuin paikallaan.

    Lähtökohtahan auktoriteetteihin tukeuduttaessa on, että hänen oletetaan perehtyneen alaansa syvällisesti. Silti perustelematon mielipide on vain mielipide. Jos eriävälle käsitykselle löytyy hyvät perusteet, niin kyllä sen painoarvo hyvinkin saattaa voittaa auktoriteetin lonkalta heiton.

    Muutaman heikohkon argumentin olen vuosien mittaan huomannut jopa suurauktoriteetti Aulis Aarniolta, jota siitä huolimatta täälläkin usein siteeraan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jakaminen.. kirjoitti:

Vanhempani ovat kuolleet vuosia sitten. Meitä on neljä
siskosta ja perintö on kiinni kuolinpesässä.
Haluaisimme muut jakaa perinnön mutta yksi
ei halua jakoa vaan taistelee kuolinpesän
säilyttämisen puolesta.Kaikki omistamme pesästä 1/4 osan.
Miten saamme ulkopuolisen jakomiehen tekemään
perinnönjaon?? Siis miten pitää toimia että
prosessi lähtee käyntiin?? käräjäoikeudesta vai
mistä?? Autakaa avutonta;-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu