MONDEO 2006

Ostin juuri 2006 mallin Mondeon. Aivan mahtava auto ajolleen ja tilaa riittää.

Huomasin kuitenkin jonkin ajan jälkeen kaupungissa mukulakivitiellä ikkunat auki ajaessani, että autosta kuuluu ärsyttävää kolinaa/räminää?!?.

Olen kuullut, että Mondeossa olisi tyyppivika, että ns.koiranluut menevät nopeasti huonoiksi ja aiheuttavat ikävää kolinaa alustasta. Kysynkin, että aiheuttaako tuo koiranluiden kuluminen todella rämisevän kolinan vai olisiko mahdollista, että autosta olisikin vain pakoputkikannake irronnut ja se aiheuttaisi räminän?

Kiitos mikäli joku viitsii kysymykseeni asiallisesti vastata.
3609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itsellä oli ensin Mondeo vm2001 ja koiranluut oireilivat, kunnes vaihdoin. Selvää kolahtelua esim kaivonkansien yli ajaessa. Myöhemmin vaihdoin samoin vm2006 malliin, ja ei ole vielä 45 tkm aikana alkanut kolahtelemaan. Tässä on erilaiset koiranluut, kuin vuossa vanhemmassa mallissa. Vanhassa oli metalliset rihvelit ja tässä on ilmeisesti jostain komposiitista tehdyt.

Ei ne koiranluut ainakaan räminää saa aikaan.

Äänestä

ovat minulla aiheuttaneet räminän, kun ovat ottaneet kiinni pakoputkeen. varsinkin hiljaisella vauhdilla.
t: mondeo -01

Äänestä
  • Eli vein Montikan huoltoon ja kerroin samalla kolina-räminästä ja he sitten sitten hetken kuluttua soittivat, että koiranluista ääni tulee eli kannattaisi vaihtaa saman tein. No annoin luvan vaihtaa, vaikkei se ihan ilmaista ollutkaan, sillä ajattelin, että räminä on saatava pois.

    Yllätys oli kuitenkin ikävä, kun kotiin ajaessa huomasin, että autossa on edelleen sama räminä?!?! Tuli siis tunne, että koiranluut oli vaihdettu aivan turhaan ja ongelma oli edelleen olemassa. Aika huolimatonta touhua mielestäni merkkihuollossa.

    No ilmoitin tietty heti asiasta ja vaadin ilman muuta saada oikean räminän aiheuttajan etsinnän ja korjauksen veloituksetta, sillä onhan se vähintä mitä merkkiliike voi tehdä tuollaisen asian sössimisen korvaukseksi. Sieltä sitten soitettiinkin parin päivän päästä ja ilmoitettiin uusi aika huollolle. Saas nähdä, että yrittävätkö ne laskuttaa jotain tuosta ylimääräisestä käynnistä, jonka joudun tekemään asentajan huolimattomuuden vuoksi:) Tuskinpa, mikäli ne ei halua asiasta suurempaa negatiivista julkisuutta.

    En tässä vaiheessa viitsi kertoa liikettä, joka tämän mokan teki, sillä onhan liikkeellä kuluttajasuojalain mukaan oikeus korjata virheensä ja sitä on ennen tätä mahdollisuuden antamista epäreilua julkisesti haukkua. Toki jos ne jotain hintaa yrittää ottaa minulta virheensä korjaamisesta, niin siinä vaiheessa kyllä kerron hyvin selkeesti mistä firmasta on kyse. En kyllä lainkaan usko, että tämä firma sellaisen virheen tekisi, sillä kyseessä on yksi Suomen suurimmista ja perinteikkäimmistä autoliikkeistä kautta aikojen. Niillä tuskin on nykyisessä kilpailutilanteessa varaa vahingoittaa tietoisesti mainettaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mondeomies kirjoitti:

Ostin juuri 2006 mallin Mondeon. Aivan mahtava auto ajolleen ja tilaa riittää.

Huomasin kuitenkin jonkin ajan jälkeen kaupungissa mukulakivitiellä ikkunat auki ajaessani, että autosta kuuluu ärsyttävää kolinaa/räminää?!?.

Olen kuullut, että Mondeossa olisi tyyppivika, että ns.koiranluut menevät nopeasti huonoiksi ja aiheuttavat ikävää kolinaa alustasta. Kysynkin, että aiheuttaako tuo koiranluiden kuluminen todella rämisevän kolinan vai olisiko mahdollista, että autosta olisikin vain pakoputkikannake irronnut ja se aiheuttaisi räminän?

Kiitos mikäli joku viitsii kysymykseeni asiallisesti vastata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu