En ole

oikea. Mutta kysyisin kuitenkin, miksi arkkitehdit piirtävät senioritalon (yli 55 vuotiaille) pihapiiriin pienelle alueelle ison hiekkalaatikon ja keinun pienille lapsille? Harvalla 55 vuotiaalla on enää niin pieniä lapsia, että leikkivät hiekkalaatikossa. Lapsenlapsiahan tietysti käy, muutta pitääkö heitä varten rakentaa oma leikkipaikka. Eivät he kuitenkaan kauan ole isovanhempiensa luona. Olisin kaivannut hiekkalaatikon tilalle vaikkapa pyykinkuivaustelinettä. Sillä olisi enemmän käyttöä kuin hiekkalaatikolla. Vai luulevatko arkkitehdit, että vanha ihminen muuttuu taas lapseksi ja haluaa leikkiä hiekkalaatikossa? Kaikista enemmän hämmästelen, että rakennuttaja hyväksyy sen hiekkalaatikon. Onkohan tässä nyt ajateltu loppuun asti!?
4698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

aivan lähellä on ihan oikea leikkipuisto lapsille. Mummot ja papat voisivat viedä lapsenlapsensa sinne. Niin, enkä ole kertaakaan nähnyt yhdenkään lapsen leikkivän talon pihalla olevassa hiekkalaatikossa!

Äänestä

sisäasiainministeriön kaavoitusohjeessa on määritelty tonttikohtaisen leikkialueen vähimmäiskoko, joka on sidoksissa rakennuspaikan kerrosalaan. Sillä ei ole mitään merkitysä, että minkä ikäisiä ihmisiä talossa oletetaan asuvan. Ei kai se arkkitehti nyt huvikseen mitään leikipaikkoja piirtele, ja rakennuttaja vielä vähemmän huvikseen sellaisia kustantaa jos ei ole pakko.

Äänestä
  • tuohan on ihan hullua! Ympäristöministerihän voisi nyt tuohon puuttua! Puuttuuhan hän muihinkin asioihin, jotka ei hänelle edes kuulu! Tässä tapauksessahan on kuitenkin kyse ympäristöstä, ainakin talon asukkaille!

    Äänestä

  • on määräykset kirjoitti:

    tuohan on ihan hullua! Ympäristöministerihän voisi nyt tuohon puuttua! Puuttuuhan hän muihinkin asioihin, jotka ei hänelle edes kuulu! Tässä tapauksessahan on kuitenkin kyse ympäristöstä, ainakin talon asukkaille!

    .. 55 vuotiaille sattua vahinko ja tulle niitä mukuloita, kokemusta on

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


varma onko palsta kirjoitti:

oikea. Mutta kysyisin kuitenkin, miksi arkkitehdit piirtävät senioritalon (yli 55 vuotiaille) pihapiiriin pienelle alueelle ison hiekkalaatikon ja keinun pienille lapsille? Harvalla 55 vuotiaalla on enää niin pieniä lapsia, että leikkivät hiekkalaatikossa. Lapsenlapsiahan tietysti käy, muutta pitääkö heitä varten rakentaa oma leikkipaikka. Eivät he kuitenkaan kauan ole isovanhempiensa luona. Olisin kaivannut hiekkalaatikon tilalle vaikkapa pyykinkuivaustelinettä. Sillä olisi enemmän käyttöä kuin hiekkalaatikolla. Vai luulevatko arkkitehdit, että vanha ihminen muuttuu taas lapseksi ja haluaa leikkiä hiekkalaatikossa? Kaikista enemmän hämmästelen, että rakennuttaja hyväksyy sen hiekkalaatikon. Onkohan tässä nyt ajateltu loppuun asti!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu