Pöyristyttävää käytöstä

pää pyörällä

Lähipiirissä on siis häät tulossa. Hääparin kanssa on asioista puhuttu, sovittu ja asiat etenee moiteettomasti.
Toisen osapuolen vanhemmat vaan iskee kapuloita rattaisiin.
Ongelmana on hääjuhla. Pari vihitään arkena maistraatissa ja viikonloppuna on sitten hääjuhla.
Tosin toisen osapuoli on sitä mieltä, että ei mitään häitä ole, kun ei ole kirkkoakaan.
Ensin tämä toinen paasaa, että nuoret ovat täysi-ikäisiä ja tekevät omat päätöksensä miten asiat tehdään. Totta.
Mutta silti naristaan ja kitistään, kun ei mene niinkuin he tai hän haluaisi. Unohdetaan siis täysin mitä nuoripari itse haluaa.
Eräs suurin kompaste mistä minäkin sain kuulla oli se miksi minun lapseni ei kuulu kirkkoon.
Mikä minä olen päättämään aikuisen ihmisen asioista mihin kuuluu, mihin uskoo jne.
Sain niin epäasiallista tekstiä kuulla ettei monikaan uskoisi.
Latisti tunnelmaa todellakin.
Itse olen ja hääpari on sitä mieltä, että hääjuhlat ne on. Toinen osapuoli vaan vänkää ettei nämä mitkään oikeat häät edes ole.
Olen pettynyt sekä hääparin, että itseeni ottanut loukkaaavasta ja epäasiallisesta käytöksestä.
Ensimmäiset päivät kaiken saamani tiedon ja kohtelun jälkeen sulattelin asiaa. Edelleen se vaivaa. Sille en voi mitään.
Yhteistyö toisen osapuolen vanhempien kanssa on päättynyt. Mikä siinä nyt edes ehti alkaa.
Muutamia muutoksia on tullut mm hääjuhlassa vanhemmat eivät istu samassa pöydässä. Jos nyt edes tulevat paikalle.
Minä en päivääni ja iltaani pilaa heidän takiaan. Se päivä on nuorten.

En tänne edes voi kaikkea sanoa mitä kaikkea kuulin. Mitä sain osakseni. Mitä minun perheeni sai osakseni.
Niin loukattu olin, että useamman päivän itketti.
Todellakin pahoitin mielenin oman perheeni, että hääparin puolesta.
Hääparin kanssa kaikki on kunnossa.

4

819

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihmisiä...

      Voi surku. Ihana juhla olisi tulossa ja joku jaksaa vääntää tuollaisista asioista! Miksei voi toisten antaa olla sellaisia kuin ovat ja tulla mukaan onnelliseen ja iloiseen tapahtumaan? :o

      Monesti vanhoihin perinteisiin mieltyneet ihmiset ovat hankalimpia: muiden mielipiteet ja tavat tehdä asioita ovat aina vääriä. Silti he miettivät itse eniten sitä mitä muut heistä ajattelvat: "täytyy kutsua se ja se, koska mitä he meistä ajattelisivat?", "täytyy pukeutua näin ja näin, mitä muutkin ajattelisivat?" jne.

      Jos joku jää pois tai mörköilee, niin antaa olla. Se on loppujen lopuksi jonkun oma häpeä, ei teidän tai hääparin. Hauskoja juhlia teille! :)

    • Mie vain

      kirkollista vihkimistä olisikaan. Joillekin tiukkapipoisille uskiksille on vaikeaa ymmärtää sitä, että itse asiassa avioliitto on juridinen sopimus, joka voitaisiin solmia vaikka vain allekirjoittamalla avioliittosopimus. Ei siinä ole mitään osaa eikä arpaa papilla eikä kirkolla.

      Minut vihittiin maistraarissa ja kyllä ne olivat häät minulle ja miehelle. Siitäkin huolimatta, että todistajina olivat siinä viran puolesta. Vihkimisen jälkeen kävimme syömässä hyvin ja sitten olikin aika mennä kotiin. Kenellekään emme asiasta hiiskuneet sanallakaan.

      Kyllähän yksi uskovainen tuttava yritti inistä, ettemme ole oikeasti naimisissa, koska meitä ei ole pappi vihkinyt. Jätin hänen höpinänsä omaan arvoonsa.

      Jokaisella on oikeus pitää sellaiset häät, kuin itse haluaa ja kyllä maistraattivihkimisen jälkeen pidetyt bileet ovat häät. Eivät tietenkään aivan samanlaiset kuin heti kirkkovihkimisen jälkeen pidetyt, mutta jokainen tyylillään ja siitä ovat muiden pulinat pois. Jos nämä rutisijat jäävät pois häistä, voi se itse asiassa olla ihan toivottavaakin. Eivätpä ole pilaamassa tunnelmaa.

      • niin kuin

        ylläolevat ovat kirjoittaneet. Koeta unohtaa mielipahasi ja nauti juhlasta. Hehän siinä menettävät jos eivät osaa tulla mukaan. Meidät myös siviilisti vihitty ja vain pienen piirin juhla, mutta siinä onnellisessa asemassa, että kaikki tutut ja sukulaiset olivat vilpittömästi iloisia ja onnittelemassa. Myös kirkkoon kuuluvat.


    • pää pyörällä

      Tänne oli vaan pakko tulla purnaamaan ja päästämään ulos se kaikki. Olin todellakin niin tyrmistynyt ja lyöty olo.
      Edelleenkin toisinaan ihmetyttää tuo käytös.
      Muutamia muutoksia on tullut. Ne ei vaikuta sinällänsä hääjuhlaan.
      Niiltä kitisijöiltä en odota yhtään mitään. En sitten niin mitään. Minä otin päävastuun kustannuksista. Ja hoitanut kaikki muutkin juoksevat asiat.
      Tuommoisilta en halua latin latia. Eivät ole kustannuksissa mukana. Niin eivät tarvitse sitten kitistä siitäkään saati tarjoilusta.
      Tämä homma sikäli kunnossa, että hääpari tietää asian ja se on heille ok.

      Kiitos kaikille vastaajille edelleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      882
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      862
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      548
      781
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe