Yksi ihminen on kuollut ja useita loukkaantunut Thaimaassa suomalaistenkin suosimalla Koh Samuin saarella tapahtuneessa lento-onnettomuudessa.
Viranomaislähteiden mukaan surmansa saanut oli koneen lentäjä.
Thaimaan terveysministeriön mukaan loukkaantuneita on 42.
Loukkaantuneiden lukumäärä on vaihdellut lähteestä riippuen. Aiemmin lentoyhtiö kertoi, että viisi matkustajaa olisi loukkaantunut vakavasti, kaksi lievästi ja 61 olisi selvinnyt vammoitta.
Bangkok Airwaysin koneessa oli yhteensä 68 matkustajaa ja neljä miehistön jäsentä.
Ulkoministeriön mukaan matkustajien joukossa ei ollut suomalaisia.
Viranomaisten mukaan neljä matkustajaa loukkaantui vakavasti, yksi italialainen, kaksi brittiä ja yksi sveitsiläinen. Lentoyhtiön mukaan koneen matkustajat olivat Israelista, Saksasta, Ranskasta, Sveitsistä, Espanjasta, Italiasta ja Iso-Britanniasta.
Käytöstä poistettuun lennonjohtotorniin rankassa sateessa törmännyt matkustajakone hipaisi viranomaisten mukaan tornia, muttei syttynyt palamaan. Televisiokuvissa seitsemänkymmentäpaikkaisen ATR-72 koneen etuosaan näytti tulleen vain vähäisiä vaurioita.
Onnettomuus sattui noin kello 14 paikallista aikaa.
(MTV3 - AFP - Reuters)
KATSO ENSIMMÄISIÄ KUVIA LENTOTURMASTA

Vastaukset 5
Vanhimmat
olet kun turma sattui jo eilen aamulla Suomen aikaa. Eli uutisarvo oli 0 sinun jutussa ja miksi se tänne piti laittaa?
Selitys tuohon viestiin on yksinkertainen; viesti on lähtenyt Amalian näppiksestä.
Tällä hullulla Horo-Amalialla on kutsumuksena kirjoitella vihakirjoituksia Thaimaasta näille suoli24 foorumeille. Tämän ohessa Amalia - vaikka hän väittääkin vain vastailevansa äijien pillijuttuihin - aloittaa itse asiattomia keskusteluita ja mielellään kierrättää Thaimaasta negatiivisesti kertovia uutisia, vaikka vanhojakin, kunhan vain saa tilaisuutensa. Tämähän nyt on nähty jo niin monesti ennenkin.
Voisin lyödä vetoa, että esimerkiksi tämä klo 07:49 lähetettty viesti ja
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8297607
viestiketjun klo 07:53 lähetetty viesti ovat lähtöisin saman mielenvikaisen Amalian näppiksestä.
Hyvä havainto. Kauankohan kestää, ennen kuin tämä Amalia jatkaa, tulee raivoamaan seksituristeista ja kuinka Thaimaahan ei muita matkustakaan. Thaikut sitä ja äijät tätä. Amalia on varmasti tuostakin tapahtuneesta onnettomuudesta oikein onnellinen? ”Kuinka voit kuvitella, että meitä Amalioita on täällä vain yksi, meitä on täällä kokonainen Amalioiden armeija…”
Minä puolestani voisin lyödä vetoa siitä, että kyseessä on sama tyyppi, joka jankuttaa jankuttamistaan totaalilaista ja kirjoittelee sairaita juttujaan ”Onko prostituutio väärin?” – palstalle.
Asiallisuutta ei ”tältäkään” Amalialta jutuistaan löydy, eikä hän pysty esittämään tieteellisiä lähteitä sairaan mielikuvituksensa tuotteille toisin kuin vastaväittäjänsä. Tuo, ettei häntä hetkauta asialliset ja perustellut vastaukset, vaan jankutus jatkuu, viittaa vahvasti siihen, että kyseessä todellakin on mieleltään häiriintynyt yksilö.
Tässä pari linkkiä keskusteluihin, mistä tämän saman Amalian voi helposti tunnistaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8349745
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8351409
Uutisten mukaan suomalaisia tosin ei ollut turmassa, mutta ei se tee turmasta tapahtumatonta. Mutta tottakai nämä on tekaistut valeuutiset. Todellisuudessa se oli lintuparvi joka hipaisi tornia. Juu, eihän tuolla tapahdu mitään pahaa...
"Käytöstä poistettuun lennonjohtotorniin rankassa sateessa törmännyt matkustajakone hipaisi viranomaisten mukaan tornia, muttei syttynyt palamaan."
Kone meni nokka edellä suoraan päin tornia, ohjaamo täysin murskana. Melkoinen "hipaisu"....
http://avherald.com/h?article=41db9796&opt=1