Jos olisit sello
ja käteni olisi jousi
kuinka koskettaisin sinua niin
että se ei pelkästään tuntuisi hyvältä
vaan olisi musiikkia
jonka soinnut säilyisivät vielä senkin jälkeen
kun käteni on mennyt,
ja puissa laulavat yön linnut
ja käteni olisi jousi
kuinka koskettaisin sinua niin
että se ei pelkästään tuntuisi hyvältä
vaan olisi musiikkia
jonka soinnut säilyisivät vielä senkin jälkeen
kun käteni on mennyt,
ja puissa laulavat yön linnut
Vastaukset 11
Vanhimmat
olin ensin hehkuttamassa ylistyslaulua mielihaluissa humisevaan runoosi joka istuu kuin kynä pohtivan huulilla, kun näin tekstissä sanan ei ja ajattelin jotain negaatiota, jota en osaa täydellisesti hahmottaa, tuottaa sanaksi. Mutta aina kun sisällä läikähtää tuntee elävänsä.
kaivattu, runosi ovat parhaistoa
kuinka olenkaan kaivannut Sinua ja runojasi !
Vertauskuva
' jos olisit sello
ja käteni olisi jousi '
miellytti minua jo suuresti, myös jatko.
Kaunista ja samaan aikaan niin haikeaa,
melankolista tekstiä.
Käytin itse jossakin runossani tässä lähiaikoina
vertausta, jossa olin itse kitara ilman kieliä
( jos nyt oikein muistan )
Kiitos.
Mukava tietää, että olet siellä yhä.
Löytyyhän näitä kultajyviäkin täältä.
Täytyy sanoa, että tää palstaon kesän jälkeen hieman muuttunut...
Kerppuli
Näitkö unta juoksemisesta.
Peiton alta pilkistävät varpaasi
säpsähdellen liikkuivat.
Kaksi sekuntia myöhemmin kirjoitin paperille
kun oli jo menneisyyttä.
Näitkö unta juoksemisesta.
Peiton alta pilkistävät varpaasi
säpsähdellen liikkuivat.
Kaksikymmentä sekuntia myöhemmin toistin.
Näitkö unta juoksemisesta!
Peiton alta pilkistävät varpaasi liikkuivat...
Varpaita katselen, kuuntelen hengitystä.
Lisään huutomerkin ja pisteitä.
Nyt juuri, kirjoittaessani, olkapää ja
jalkaterät.
Anna anteeksi, mutta minun on pakko laittaa kynä pois ja
tulla viereesi.
Rakkaani, näitkö unta juoksemisesta.
Tässä minä vieläkin olen,
noin puolitoista minuuttia myöhemmin.
Ajattelin tulla viereesi mutta.
Minä kirjoitan
ja koska kirjoitin tulevani,
en voinut tulla
jos olisin tullut, en olisi kirjoittanut
Tässä minä vieläkin olen.
Rakkaani!
Jalkateräsi ja olkapää!
Siellä jossain...
Niin.
Sinun jalkateräsi ja olkapää.
- - -
[22:32]
Kirjoitettu aamulla puoli kahdeksan aikaan (ehkä noin 7:28 - 7:30):
Näitkö unta juoksemisesta.
Peiton alta pilkistävät varpaasi liikkuivat.
Kaksikymmentä sekuntia myöhemmin kirjoitin paperille
kun se jo oli menneisyyttä
Näitkö unta juoksemisesta.
Peiton alta pilkistävät varpaasi liikkuivat.
Kaksi sekuntia myöhemmin toistin...
Näitkö unta juoksemisesta!
Peiton alta pilkistävät varpaasi liikkuivat...
Varpaita katsellen, kuunnellen hengitystä -
lisään huutomerkin ja pisteitä.
Nyt juuri, kirjoittaessani, olkapää ja
jalkaterät!
Rakkaani, näitkö unta juoksemisesta...
Ja tässä minä vieläkin olen,
noin puolitoista minuuttia myöhemmin,
ajattelin tulla viereesi mutta,
minä kirjoitan
ja koska kirjoitin
että tulen viereesi, en voinut tulla
jos olisin tullut, en olisi kirjoittanut.
Ja tässä minä vieläkin olen
rakkaani.
Jalkateräsi ja olkapää.
[22:39]
Lisään kellonaikoihin hakasulkeet.
- - -
On yö.
Ja laulavatko puissa yön linnut?
että olet. Ja vielä ihanampaa, että kirjoitat !
Kerppuli
että kirjoitat, Kerppuli, ja vielä ihanampaa, että olet. ;-)
Halauksin huomiseen.
parta.
ainaskin kaksikymmentäkaksi minuuttia nuin mukavan runon kirjoittamiseen, ja liekö se sittenkään olisi mitenkään valmis.
Näin muuten minäkin unta, mutta onnekseni siinä ei tarvinnut juosta.
Hyvää yötä!
[23:48]
sinustakin, ikäkulu. Joskus runo syntyy minuutissa, niin kuin tuo aloitusruno joka ei syntynyt näytölle (yleensä runoni syntyvät näytölle) eikä edes paperille vaan poks, hivuttautui päähän aamuhetkessä, mistä sitten kirjoitin sen ulos eli foorumille; pitkäkin runo voi syntyä minuutissa - mutta joskus runo, ja lyhytkin runo, vie 22 minuuttia - jopa 2 tuntia ja 22 minuuttia. :)
Aika on yksi mielenkiintoni kohteista. Kirjoittaessani pyrin tiedostamaan - en ainoastaan runon sisältöä ja käyttämääni rekvisiittaa (on sen lähtökohtana sitten "faktinen" tilanne tai niin kuin yleensä ja ainakin osaltaan "fiktio") sekä runon rakentumista, mitä kirjoittaessani tarkastelen, vaan näiden lisäksi ja ehkä ennen kaikkea - kirjoittamistapahtuman itsessään ja ikäänkuin (hassua) irrallaan siitä mitä kirjoitan. Voin kirjoittaa "katselen / veteen piirtyvää vanaa / ja laiturin jäädessä taakse / on pakko / antaa itselleen lupa / avartua // siihen mitä tulee, siihen mitä on // kasvot tuulen syleilyssä / sydän sykkien / jokaiselle vihreälle saarelle / jota en vielä tiedä // minä katselen taakseni jäävää vanaa (00:00 - 00:03)" - - -
[00:05]
Noin klo 00:04 tarkastelin kirjoittamaani viestiä. Kohdasta "mutta joskus runo, ja lyhytkin runo, vie sen 22 minuuttia, etc." poistin ylimääräisen sanan "sen". Lauseen "yksi mielenkiintoni kohde onkin aika" muutin muotoon "aika on yksi mielenkiintoni kohde".
[00:09]
Klo on 00:09 ja lauseen "aika on yksi mielenkiintoni kohde" muutan muotoon "aika on yksi mielenkiintoni kohteista".
[00:10]
Tarkastelen kirjoittamaani.
Lauseeseen "Kirjoittaessani pyrin tiedostamaan - en ainoastaan runon sisältöä ja käyttämääni rekvisiittaa, on sen lähtökohtana sitten 'faktinen' tilanne tai niin kuin yleensä ja ainakin osaltaan 'fiktio', en runon rakentumista, mitä tarkastelen, vaan näiden lisäksi ja ehkä ennen kaikkea - kirjoittamistapahtuman itsessään ja (hassua) ikäänkuin irrallaan siitä mitä kirjoitetaan." vaihdan sanan "en" tilalle "sekä" sekä lisään sanan "kirjoittaessani" ja muutan sanan "ikäänkuin" paikkaa.
[00:16]
Lisään lauseeseen sulkumerkit - (on sen lähtökohtana sitten "faktinen" tilanne tai niin kuin yleensä ja ainakin osaltaan "fiktio") - sanan "kirjoitetaan" muutan muotoon "kirjoitan".
[00:18]
Mihin jäin?
Ah. Voin kirjoittaa "katselen / veteen piirtyvää vanaa / ja laiturin jäädessä taakse / on pakko / antaa itselleen lupa / avartua // siihen mitä tulee, siihen mitä on // kasvot tuulen syleilyssä / sydän sykkien / jokaiselle vihreälle saarelle / jota en vielä tiedä // minä katselen taakseni jäävää vanaa (00:00 - 00:03)" mutta kirjoittaessani en katsele, en veneessä enkä laiturille, en kuuntele veden liplatusta, en purjehdi - kirjoittamishetken ainoa tosi, ehdoton fakta, ovat ruudulle putoilevat kirjaimet joilla ei ITSESSÄÄN ole minkäänlaista merkityssisältöä - ne ovat kuolleita hieroglyfejä, muurahaisrivistöjä.
[00:23]
Noin klo 00:17 kirjoittamastani lauseesta "Lisään lauseeseen sulkumerkit - (on sen lähtökohtana sitten 'faktinen' tilanne tai niin kuin yleensä ja ainakin osaltaan 'fiktio') - sanan 'kirjoitetaan' muutan muotoon 'kirjoitan': ja ikäänkuin (hassua) irrallaan siitä mitä kirjoitan." poistan loppuosan "ja ikäänkuin (hassua) irrallaan siitä mitä kirjoitan." turhana toistona.
[00:26]
Tämänkertainen runo "kaksi minuuttia - aamulla" syntyi tänä aamuna parissa minuutissa, paperille, mutta sen kirjoittaminen palstalle kestikin sitten 28 minuuttia (22:00 - 22:28) runon muotoutuessa.
Tarkastelen kirjoittamaani:
Lauseeseen "Kirjoittaessani pyrin tiedostamaan - en ainoastaan runon sisältöä ja käyttämääni rekvisiittaa, on sen lähtökohtana sitten 'faktinen' tilanne tai niin kuin yleensä ja ainakin osaltaan 'fiktio', en runon rakentumista, mitä tarkastelen, vaan näiden lisäksi ja ehkä ennen kaikkea - kirjoittamistapahtuman itsessään ja (hassua) ikäänkuin irrallaan siitä mitä kirjoitetaan." vaihdan sanan "en" tilalle "sekä", lisään sanan "kirjoittaessani" ja muutan sanan "ikäänkuin" paikkaa.
loppuosan muutan muotoon
vaihdan sanan "en" tilalle "sekä" sekä lisään sanan "kirjoittaessani" ja muutan sanan "ikäänkuin" paikkaa.
[00:33]
Joskus runon kirjoittaminen kestää siis 2 tai 3 minuuttia (tai 2 tuntia ja 22 minuuttia) kuten klo 00:00 - 00:03 arvaamatta, ennakoimatta syntynyt esimerkkiteksti - mutta runoon tulleeseen palautteeseen vastaaminen... hmm... tällä hetkellä noin 50 minuuttia. :-)
[00:39]
- - -
[00:40]
Klo 00:00 - 00:03 syntyneen runon
katselen
veteen piirtyvää vanaa
ja laiturin jäädessä taakse on pakko
antaa itselleen lupa
avartua
siihen mitä tulee, siihen mitä on
kasvot tuulen syleilyssä
sydän sykkien
jokaiselle vihreälle saarelle
jota en vielä tiedä
minä katselen taakseni jäävää vanaa
Muokkaan muotoon
Katselen
veteen piirtyvää vanaa
ja laiturin jäädessä taakse on pakko
antaa itselleen lupa avartua
siihen mitä tulee, siihen mitä on.
[00:44. Äh, tila loppuu k
syntyy ajatuksia vaikka minkämoisia, minullekin silloin tällöin, ainakin joskus.
Mutta kun sitten rupean niitä kirjoitteleen jonnekin, niin useimmiten niistä muodostuu semmoinen sekava ritiramssu, et' *äh, tila loppuu*. Ja sitten ei auta muu kuin ruveta lyhentelemään. Sen työn suoritettuani saattaapi käydä niin, että ajatuksesta on jäljellä pelkkä kysymysmerkki, taikka ei mitään. Eipä siis ihme, että runoja ei minulta väliin oikein synny!:)
:) t.ticole
palautteesta eilen 10:06 syntyneeseen runoon.
Hyvää loppukesää toivottaen!
parta.