Tutkimus

Olen tekemässä tutkimusta poliisien tekemistä virkarikoksista/rikkeistä. Pääasiallisesti tutkimus painottuu poliisin tekemään rikostutkimuksen puolueettomuuteen ja laillisuuteen. Tutkimus sivuaa myös alempien oikeusasteiden tekemiä päätöksiä jutuissa, minkä tutkinnassa on tapahtunut poliisin tekemä virkarikos/rike. Mikäli sinulla on tietoa/kokemusta tällaisista tapauksista ja kykenet todistamaan syytöksesi, niin voit halutessasi ottaa yhteyttä sähköpostilla ja kertoa tarinasi. Mikäli tapaus on todistettavissa, otan jutun osaksi tutkimustani.
[email protected]

Tutkimus on yksityinen, joten se ei ole virallinen. Materiaali kootaan yhdeksi kokonaisuudeksi ja painetaan kirjaksi.
Tapausten tulee olla julkisia, eli käsittely on ollut avoin yleisölle, ei suljetuin ovin käyty.
4133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

joku alkaa tekemään asioille jotain , meiltä on tähän melkoisen paljon tulossa asiaa joista on ihan todisteet , muutkin ihan rohkeesti mukaan , jotta saadaan tää mielivalta loppumaan poliisin puolelta tai ainakin ihmisten tietoon , kuinka ammatti taitosta porukkaa edustaa suomen poliisi

Äänestä

paranormaalit.ilmiöt johon ei liity sinänsä mitään kummallisuuksia paitsi perheen uhrin osa joka laitetaan yleensä vejettäväksi jota uhkaillaan perheen sisällä ja jolle ei anneta mitääntietoja.uskon että tuo vetäminen tehdään enerkia kentää hyväksi käyttäen.ja tuo veto kohtaus on vielä hirveämmän tuntoinen kuin paniikki.jota on jatkunut täällä ylivieskassa vuodesta 1997 lähtien kun ilmoitin asiasta ylivieskan poliisille he eivät ottaneet mitään kantaa.näillä vedoilla on kumma yhteys onnettomuuksiin.

Äänestä

>Tapausten tulee olla julkisia, eli käsittely on ollut avoin yleisölle, ei suljetuin ovin käyty.

Harvassa taitavat jutut olla, kun media tietysti pitäisi huolen tällaisten julkisuudesta.
Olisiko vielä yhtään tapausta. Rikostutkinnasta et näytä tietävän mitään. Nykyään poliisin esitutkintapöytäkirja on vain ns. syyttäjälle tehty pöytäkirja, syytteen nostamista tai notamatta jättämistä varten. Ja, jos syyte nostetaan, niin sekin ns. todennnäköisin syin. Varsinainen tutkinta tehdään eri oikeusasteissa ja sielläkin usein äänestäen.
Jos kuitenkin ryhdyt toimeen, niin tutustu nyt hyvä ihminen ensin Oikeudenkäymiskaareen, Rolliin ja esitutkintalakiin, ettei tarvitse hävetä.

Äänestä
  • Sinä kirjoitat melkein kuin poliisi. Näitä juttuja on todellisuudessa yllättävän paljon. Ihmiset eivät vain uskalla nousta virkavaltaa vastaan ja mennä puimaan asioita oikeuteen. Mitä tulee poliisin tutkintaan, niin se esimerkiksi ei kulje lakikirjan mukaan. Onko sinulla mitään henkilökohtaista kokemusta asiasta? Jos olet poliisi niin ymmärrän lausuntosi. Pitäähän sitä omia puolustaa. Ja todennäköiset syyt kyllä keksitään eikä niitä tarvitse edes perustella. Poliisi saa esim telekuunteluluvat ja perustelu on todennäköisin syin. Ei muuta. Esitutkintalaki ja perustuslaki ja tutkintavankeuslaki on kyllä hanskassa, joten kehotankin sinua tarttumaan siihen isoon kirjaan, ettei tarvitse hävetä. Hyvävelijärjestelmä näköjään jyrää jo foorumillakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lex Finland kirjoitti:

Olen tekemässä tutkimusta poliisien tekemistä virkarikoksista/rikkeistä. Pääasiallisesti tutkimus painottuu poliisin tekemään rikostutkimuksen puolueettomuuteen ja laillisuuteen. Tutkimus sivuaa myös alempien oikeusasteiden tekemiä päätöksiä jutuissa, minkä tutkinnassa on tapahtunut poliisin tekemä virkarikos/rike. Mikäli sinulla on tietoa/kokemusta tällaisista tapauksista ja kykenet todistamaan syytöksesi, niin voit halutessasi ottaa yhteyttä sähköpostilla ja kertoa tarinasi. Mikäli tapaus on todistettavissa, otan jutun osaksi tutkimustani.
[email protected]

Tutkimus on yksityinen, joten se ei ole virallinen. Materiaali kootaan yhdeksi kokonaisuudeksi ja painetaan kirjaksi.
Tapausten tulee olla julkisia, eli käsittely on ollut avoin yleisölle, ei suljetuin ovin käyty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu