Kosinnan odotusstressi

Miksi asiaa ei voi ottaa puheeksi, jos suhteenne on siinä vaiheessa, että avioliittoa voitte mielestänne suunnitella? Sitä kai kihlaus sinullekin merkitsee ja siksi sitä kaipaat? Vuosi on melko lyhyt aika, onko miehesi jo oikeasti valmis lupautumaan avioliittoon kanssasi? Miksi jätät asian miehen hoidettavaksi, voihan nainenkin kosia, varsinkin, jos tiedät, että se on molemmille tässä vaiheessa sopiva asia ja se sinua noin paljon vaivaa.

Jos oikeasti tuon asian kanssa noin hirveästi riehut ja stressaat, painostaa sekin jo miestä, sillä jos kihlausta ei kuulu, hän joutuu katselemaan sinun pahaa oloasi ja eroharkintojasi (vaikket niitä ääneen sanoisikaan). Parempi olisi puhua asiasta järkevästi ja miettiä tuota omaakin käytöstäsi hieman.

Kanalle kaa kaa_ on sormus kaikki kaikessa vaa.

Ihankuin sormus pitäsi ihmiset yhdessä.

IhaQ joku TEINIX 15vee ku saa soemux ,niin sitte olla jo IhaQ aina yhessä!

Sormuksia saat kaupasta, tai Kinder-munastakin

Tiedän mitä koet, sillä mulla oli samanlainen tilanne, aikajänne vaan vähän pidempi.
Avomieheni kyllä aavisti ja tiesikin että olisin itse valmis ja halukas menemään meidän suhteessa eteenpäin, mutta hän ei vaan osannut tehdä päätöstä tai jostakin muusta syystä rupesi epäröimään joten kosintaa tai muutakaan ei kuulunut. Hän alkoi erkanemaan minusta, vaikka tiedän että rakasti kuitenkin. Lopulta nostin kissan pöydälle ja puhuttiin asioita halki. Lopputulos oli se, että erosimme koska hän "ei enää rakasta minua". Voihan tuo olla tottakin, itse tosin luulen että kyse oli sitoutumisen pelosta joka ei välttämättä ole minusta kiinni. Suhteen alkaessa olimme kyllä puhuneet asiat selviksi ja molemmat halusivat perheen ja koko helahoidon ja olimme ihan umpirakastuneita. Omassa tapauksessani harmittaa etupäässä se, että 3 vuotta elämästäni meni hukkaan miehen kanssa, josta luulin tulevan aviomieheni. Olisi saanut pitää löyhässä hirressä pikkuisen vähemmän aikaa, vajaan vuoden kärsin epätietoisuudessa kun mies jahkaili itsensä kanssa tyyliin "ei tää liity suhun mitenkään, mulla on vaan omia juttuja mitkä mun pitää itse ratkoa". Neuvoni on, että puhukaa rehellisesti toisillenne ja koita saada miestäsikin puhumaan tunteistaan, suunnitelmistaan ja unelmistaan, vaikka voi olla vaikeaa. Jotkut voi sanoa tuota painostamiseksi, mutta jos puhuminen on miehelle kovin vaikeaa niin sehän on selvä juttu silloin, että mies ei halua sinua tosissaan vaan haluaa vain pitää helppoa naista vierellään ilman sitoutumista. Älä odota liian kauaa.

tuota jos sitä ujostuttaa, se ei tiiä miten se tekis sen..
tai ehkä se haluis kosia sillon ku et odota sitä..yllättää..
(hih..ehkä vähän vaikeeta..tiiän tilanteen ku oottaa vaan..)
tai jos se miettii et pitäskö olla sormus valmiina vai vai miten..
tai jos se on kattonu liikaa jenkki leffoja missä miehellä on
valmiina sormus missä on iha tajuton timantti ja se maksaa 50 000,
ja se aattelee ettei oo rahaa..

(muutenki jos olisin mies ja haluisin yllättää, ni mittaisin sormen ku toinen nukkuu, miks miehet ei älyy..ku niit mittajuttuihan myydään (jossain)...

(mä vihjailin mun miehelle et olis ihanaa mennä yhes kattelee sormuksia..
eipä olla viellä tosin menty......tässä itsekkin odotellaan......

Tai sit KOSIT ITE.
(..minä tosin oon sen verran perinteinen et tahdon et mies kosii..

Minusta vuosi on lyhyt aika tehdä mahdollisesti koko loppuelämää koskeva päätös. Tiesitkö että yleisesti kahta vuotta pidetään sellaisena aikana, jonka ihastuminen kestää eli kuljetaan vaaleanpunaiset silmälasit päässä ja sen jälkeen vasta aletaan hahmottaa, mikä toinen on oikeasti miehiään ja naisiaan? Tuo on asiantuntijoiden näkemys, joten ei liene ihan tuulesta temmattu... Mikä hätä sinulla on? Sinuna odottaisin kaksi vuotta, ennen kuin palaisin näihin tunnelmiin. Etkö haluaisi, että mies olisi ihan sataprosenttisesti mukana siinä vaiheessa kun hän kosii sinua -eikö se tuntuisi paremmalta, kuin että hän kosii sen tähden, että sinulla on tuli hännän alla? Vaikka miehesi sanoo olevansa varma, hänellä on jokin syy sille, ettei vielä halua ottaa sitä suurta askelta ja suosittelen että annat hänelle rauhan tästä asiasta. En usko että on sinun toiveesi, että mies pakotettuna ja painostettuna kosii sinua. Minä jaksoin odottaa ja täytyy sanoa että olin kyllä tosi onnellinen, kun mieheni kosi minua yllättäen (olin yhden kerran sanonut hänelle, että haluan ehdottomasti kihloihin ja naimisiin ja odotin kosintaa, mutta en tiennyt yhtään kuinka kauan joutuisin sitä odottamaan) ja juuri silloin kun itse koki sen ajankohtaiseksi.

Joku täällä ehdotti, että sinä kosisit. Sinuna en missään tapauksessa tekisi sitä, kun kerran tiedät, ettei mies ole vielä valmis siihen. Minusta kosinta on syytä jättää sille, joka viimeiseksi on valmis siihen. En ainakaan itse haluaisi olla tilanteessa, jossa en olisi varma onko toinen suostunut ikään kuin pakosta, kun ei halua riitoja tai välirikkoa.

"sun pitää vaan luottaa muhun tässä"

Uskon että sinulla on hyvä mies. Jos et voi luottaa häneen, etkä antaa hänelle vapautta päättää itse noin tärkeästä asiasta, epäilen sinun rakkauttasi, että onko sinulle esim. häät ja status tärkeämpää kuin tuo rakas ihminen...

Nimimerkit "Samma Här" ja "vuodeksi", teidän vastaukset kuulostavat kyllä järkeviltä. Uskoisin, että tässä kävisi juuri noin, eli jos antaisin asian olla ja odottaisin vuoden verran, kosinta tulisi jossakin vaiheessa. Sen sijaan pelkään Samma Här vaihtoehtoa, ja mistäpä sitä ennakkoon tietää, kummasta on kyse.

Ja ei, en todellakaan pidä avioliittoa tärkeämpänä kuin rakkautta. Ok, tässä painaa vaakakupissa myös se, että haluamme molemmat lapsia, ja niitä olisi tarkoitus tehdä vasta avioitumisen jälkeen (jos Luoja suo), ja se oma sisäinen kello tikittää.

Siitä ei ole kyse, etten olisi puhunut miehen kanssa. Otan säännöllisesti, n. 1-2kk välein asian puheeksi, kun ahdistus yltyy niin kovaksi etten enää osaa pitää asiaa sisälläni. Ennemminkin uskoisin, että olen selittänyt miehelle niin monta ristiriitaista syytä avioliitolle, että jo pelkästään se saa hänet epäröimään - eli onko minulla itselläni oikeat motiivit.

Niin. Lähinnä perimmäinen ongelmani on, miten päästä eroon tästä ahdistuksesta ja tarpeesta puhua asiasta. Haluaisin kyllä antaa sen tilan miehelle, ja lopettaa tämän varmasti painostukselta tuntuvan käytöksen, mutta omat tunteet pistää vastaan. Järjellä olen siis ihan samaa mieltä teidän vastanneiden kanssa.

Eli miten pitää kurissa oma ahdistuksensa...

Hei,

en ymmärrä koko juttua. Miksi miehen pitäisi kosia? Tai kenenkään? Ota asia puheeksi: asia ei tosiaan koske yksin miestäsi. Missä on tasa-arvo? Vierastan koko kosimis- ja häähärdelliä, mitä nykyään on. Kaiken maailman rituaalit tuntuvat ohittavan itse asian: elinikäisen sitoutumisen. Sitoutua voi ilman naimisiinmenoakin, mutta tässä maassa suhteen virallistaminen on toki molempien etu, jos toinen esim. kuolee. Tunnen pariskuntia, jotka ovat menneet naimisiin ainoastaan juridisista (leskeneläke, periminen, lasten edun turvaaminen) syistä, koska rakastavat toisiaan niin paljon, että haluavat turvata toisen (perheen) tulevaisuuden oman kuolemansa varalta.

Olen ollut pitkään naimisissa ilman kummankaan kosintaa. Lapsia en olisi suostunut hankkimaan ilman avioliittoa em. syistä. Lapset ovat yhteisiä, samoin kuin kaikki, mitä omistamme. Rakkaus on kaiken ydin, mutta järkeäkin voi käyttää.

Onnea matkaan!

Kummasta sinä olet kiinnostunut, miehestäsi vai avioliitosta? Tuollainen asenne johtaa ihan väistämättä siihen, että kun pari lasta on tehty ja sinä olet muuttunut ihanasta rakastajattaresta nalkuttavaksi ja pihtaavaksi eukoksi, niin äijä lähtee etsimään nuorempaa ja kivempaa.

Sinun pitää olla toisen kanssa siksi, että haluat olla hänen kanssaan. Ei siksi, että hän voi toteuttaa prinssi- ja hääutopiasi.

Avioliitto on sopimus, josta vain nainen hyötyy. Mies joutuu aina maksajaksi. Kalliimpaa ei olekaan kuin ilmainen pillu, kirjoitti Jyräys Hämäläinen kirjassaan.

Heh, nuo sun ajatukset oli kuin suoraan mun elämästäni. Paitsi, että mies on jo kauan sitten ilmoittanut, että ei mene naimisiin, kun sitten alkaa se alamäki aamenen jälkeen (On eronnut ja perustaa kaiken omaan kokemukseensa..). Siitä asiasta olen jo luopunut, avoliittokin on ihan ok. En jaksa sillä asialla stressata..(Muuten tulisi liikaa ajatuksia, että pää halkeis). Kihloihin olisi kiva mennä, mutta sekin asia on meillä tabu.

Meillä ennemminkin ongelmana on lapset. Itse oon tosi lapsirakas ja toivon kovasti omia lapsia. Miehellä on kaksi lasta jo ennestään. Ollaan oltu reilu kaksi vuotta yhdessä ja itsellä alkaa vauvakuume painaa kovasti...Asiasta on puhuttu ja koko ajan asiaa vaan siirretään ja siirretään. Nyt oon sitten lopen kyllästynyt jo koko aiheeseen ja laitoin pisteen tälle touhulle. 31.12.2009 mennessä pitää jotain tapahtua sen asian suhteen taikka sitten lähen omille teilleni..Ahdistaa vaan kun en pysty toiseen ihmiseen luottamaan tässä asiassa..Pitkä aika tuonne uuteen vuoteenkin on, en tiä miten pää kestää sinne asti. En vaan tahtoisi heti olla luovuttamassa.

Se on vaan hankalaa elää tällei puoliksi. Toisaalta haluaa luottaa siihen toiseen ihmiseen, toisaalta pelkää yli kaiken, että se ei ookaan sanojensa mittainen. Mitä uudenvuoden jälkeen, paha on mitään suunnitella..? Alkaa vaan ikä painaa päälle niiden lasten saamisen kanssa. Tuntuu vaan niin epäreilulta, jos oon omaa elämään 2.5v tuhlannut tällaiseen. Onko ketään kohtalotovereita?

Alle vuoden olette olleet yhdessä ja pää alkaa jo seota, kun toinen ei kosi, kauhea stressi ja ahdistus päällä ja tekee mieli lopettaa jo suhdekin? Ihmiset on kuule odottaneet kosintaa huomattavasti pidempiäkin aikoja...

Rauhoitu nyt vähän! Unohda koko juttu joksikin aikaa! Asiasta on tullut nyt jokin pakkomielle sulle. Se on tässä se mikä mättää! Ei mikään muu todennäköisesti. Kuukauden seurustelun jälkeenkö kaikkien pitäisi jo kosia, että se olisi normaali aika ja nainen ei alkaisi huolestumaan ja hermostumaan? Biologinen kello tikittää... Aika on rajallista, mutta ei sen takia silti kannata tehdä häitköityjä ratkaisuja. Muuten vois tehdä ne lapset vaikka ensimmäisen vastaan tulijan kanssa...

Nauti nyt seurustelustanne ja alkuhuumasta. Vajaa vuosi vasta yhdessä ja olet noin ahdistunut? Teidän pitäisi olla tuossa vaiheessa onnellisia ja rakastuneita. Mieskin ahdistuu, kun sinä olet ahdistunut.

Onko sinulla mitään muuta syytä kuin tuo kosimattomuus epäillä avomiehesi tunteita tai suhteenne tilaa? Jos ei, niin ole huoleti. Ja rauhoitu! Ja keskustele miehen kanssa, jos se helpottaa. Mutta sen jälkeen... anna asian olla kokonaan jonkin aikaa ja ajattele muita asioita!

Oliko nämä siis saman kirjoittajan tekstiä ”Joskus olen asian ottanut puheeksi”

”Otan säännöllisesti, n. 1-2kk välein asian puheeksi”.

1-2 kk välein ei ole joskus? Tai riippuu koska olet aloittanut tuon puheeksi ottamisen. Asia on varmasti tullut jo miehelle selväksi, että haluat naimisiin. Nyt kun hän tietää sun tunteesi niin kosii varmaan sitten kun on valmis.

Ja ei se suhde niin kovasti muutu naimisiin mentyä. Suosittelen kyllä avioliittoa, mutta se ei mitenkään järisyttävästi muuta mitään. Toivottavasti et ala ahdistumaan sen jälkeen taas jostain.