Mikä ohjeeksi.Pentu oksentaa (2kk) kaiken ruokansa pois n 1/2 tunia ruokailusta.Ei suostu juomaan vettä.Vaiva olut päivän.Pentu saatu eilen ja kasvattaja tietysti virossa.
Madotukset ja rokotukset on kunnossa.
Madotukset ja rokotukset on kunnossa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Voi että, oksentaminen on oire todella monesta vaivasta mutta Virosta tuotu pentu - mieleen tuli ekana: Onko koirallasi vähän yskää.
SUOLINKAINEN: Aikuiset koira saavat suolinkaisen syömällä pilaantunutta ruokaa, matojen toukat läpäisevät kantavan nartun kohdun ja saastuttavat pennut, toukat aiheuttavat yskää ja oksentelua, ruokahaluttomuutta ja kasvun hidastumista pennussa.
Hoitona koiralle annetaan useita matokuureja peräkkäin, koska matokuurit tehoavat vain suolistossa oleviin matoihin, eivät vaeltaviin toukkiin.
Toivottavasti olen ihan väärässä mutta jos koirasi yskii, varsinkin maatessaan niin se voi olla Suolinkainen. Noin pieni pentu pitää viedä äkkiä lääkäriin.
Ei onneksi yski.Annoimme Asidofilus piimää ja sitä hän otti lusikasta mielellään ja leikki sen jälkeen reippaasti. Piimän jälkeen ei ole oksentanut.
yskä on useimmiten merkki jostain ihan muusta kuin madoista.
Mutta aloittajalle, huoli on kova eikä lääkäriin tajua soittaa. Neuvoa ei tekis mieli kun trokarilta virosta koiran otat. Mutta kerros nyt kuitenkin, koska se on madotettu/rokotettu vai onko koskaan?
ps. numerotiedustelu osaa kertoa eläinlääkärin puhelinnumeron vai kirjoitteletko silloinkin vaan palstoille jos itse sairastut?
koiran trokarilta! Olet tukenut pentutehtailua! Todennäköisesti pentusi paperit on väärennetty eikä mitään madotuksia/ rokotuksia ole!
Tyhmä huolestunut ja ajattelematon tiesi miten fiksuaporukkaa täällä on.
Aina saa nopeamman vastauksen kun lääkäriltä.Tulihan tuo nytkin todettua.
Palvelu oli nopeampaa kun jonottelu puhelimessa.
Ja teidän iloksi/harmiksi pentu voi hyvin.Ja kasvattajakin sai soittopyyntöni.
Loppu hyvin kaikki hyvin.Turha syytellä ja solvata ihmisiä näillä palstoilla.
Se näyttää olevan tyyli joka keskustelupalstalla.