En hyväksy muun länsimaisen filosofian tutkijoiden mukaan
Wittgensteinin filosofiaa itsensä näkemisestä ympäristön luokituksen mukaan.
Mielestäni se riistää ihmiseltä omanarvon tunteen, joka pahimmillaan tappaa luovuuden.
Toisaalta joudun painimaan kysymyksen kanssa, joka määrittelee vain tuskan kautta syntyvään luovuuteen.
Mieltäni kuitenkin helpoittaa, etten ole ainoa , joka tätä kiisteltyä ja monivaiheista filosofia on yrittänyt ratkaista!
Saattaa olla,että osin on tuokin vaihe käytävä läpi. Mutta jättää se pysyväksi----silloin on ihmisläheisyys vienyt voiton. Mikäpä siinä, jos ympäristössä on ja Wittgensteinillä kyllä oli, löytyy edes muutama yksilö, jotka täyttävät tuon mitan.
Illan mietteitä, ja valo siivilöityy kauniisti ikkunastani.
Tractatus a la Wittgenstein
41
328
Vastaukset
- Selviää tai ei
Annat selvän yleiskatsauksen niin että me ymmärrämme, mistä?? Notta
- nobody
yimpäristön halveksunta, täytyisi ottaa osaksi omaakin näkemystään! Miksipä ei.
Kehoittaisin tutustumaan tähän filosoofiin, jos aiot keskustella asiasta. - Ei selviä
nobody kirjoitti:
yimpäristön halveksunta, täytyisi ottaa osaksi omaakin näkemystään! Miksipä ei.
Kehoittaisin tutustumaan tähän filosoofiin, jos aiot keskustella asiasta.tykkään luonnosta ja yhteis elämästä vaikka pulujen kanssa ,,,,se riittää mulle
- bodyakin on
nobody kirjoitti:
yimpäristön halveksunta, täytyisi ottaa osaksi omaakin näkemystään! Miksipä ei.
Kehoittaisin tutustumaan tähän filosoofiin, jos aiot keskustella asiasta.Meillä on...kiusaus esittää vastaväite sitä vastaan, mitä tavallisesti sanotaan "nimeksi". Tämä vastaväite voidaan ilmaista sanomalla: että nimen on edustettava todella jotakin yksinkertaista. Tämän voisi perustella vaikkapa seuraavasti: Esimerkiksi sana "Nothung" on erisnimi sanan tavallisessa merkityksessä. Nothung-miekka rakentuu määrätyllä tavalla toisiinsa liittyvistä osista. Jos osat on yhdistetty eri tavalla, Nothungia ei ole olemassa. Mutta lauseella "Nothungissa on terävä terä" on selvästi mieli, riippumatta siitä, onko Nothung edelleen kokonainen vai jo osiinsa hajotettu. Mutta jos "Nothung" on esineen nimi, tätä esinettä ei ole enää olemassa, kun Nothung on hajotettu, ja kun kerran mikään esine ei vastaisi silloin nimeä, nimellä ei olisi mitään merkitystä. Mutta siinä tapauksessa lauseessa "Nothungissa on terävä terä" esiintyisi sana, jolla ei ole mitään merkitystä, ja siksi lause olisi mielettömyyttä. Lauseella on kuitenkin mieli; jonkin siis on aina vastattava sanoja, joista lause rakentuu. Sanan "Nothung" on siis hävittävä lauseen mielen analyysissä ja sen sijaan on tultava sanoja, jotka ovat yksinkertaisten rakenneosien nimiä. Näitä sanoja tulemme oikeutetusti sanomaan varsinaisiksi nimiksi.
- nobody
bodyakin on kirjoitti:
Meillä on...kiusaus esittää vastaväite sitä vastaan, mitä tavallisesti sanotaan "nimeksi". Tämä vastaväite voidaan ilmaista sanomalla: että nimen on edustettava todella jotakin yksinkertaista. Tämän voisi perustella vaikkapa seuraavasti: Esimerkiksi sana "Nothung" on erisnimi sanan tavallisessa merkityksessä. Nothung-miekka rakentuu määrätyllä tavalla toisiinsa liittyvistä osista. Jos osat on yhdistetty eri tavalla, Nothungia ei ole olemassa. Mutta lauseella "Nothungissa on terävä terä" on selvästi mieli, riippumatta siitä, onko Nothung edelleen kokonainen vai jo osiinsa hajotettu. Mutta jos "Nothung" on esineen nimi, tätä esinettä ei ole enää olemassa, kun Nothung on hajotettu, ja kun kerran mikään esine ei vastaisi silloin nimeä, nimellä ei olisi mitään merkitystä. Mutta siinä tapauksessa lauseessa "Nothungissa on terävä terä" esiintyisi sana, jolla ei ole mitään merkitystä, ja siksi lause olisi mielettömyyttä. Lauseella on kuitenkin mieli; jonkin siis on aina vastattava sanoja, joista lause rakentuu. Sanan "Nothung" on siis hävittävä lauseen mielen analyysissä ja sen sijaan on tultava sanoja, jotka ovat yksinkertaisten rakenneosien nimiä. Näitä sanoja tulemme oikeutetusti sanomaan varsinaisiksi nimiksi.
tuosta pidän. Määrätty yksinkertaisuus elämässä on hyväksi. Se on pohja , jolla sesomme. Tuntuupa hyvältä!
- nobody
nobody kirjoitti:
tuosta pidän. Määrätty yksinkertaisuus elämässä on hyväksi. Se on pohja , jolla sesomme. Tuntuupa hyvältä!
kuunnellessani nykymusiikkia, joka monilta rakkailta vanhusilta tuntuu vain jumputukselta.
Minä koen sen äidin sydämen sykkeenä, kohdussa ollessamme, turvallisena ja aina mukana olevana. Sitä tarvitsevat nämä uuden aikakauden ihmiset!
Niin ihanan yksinkertaista!
- Vakinikki
Oi, ihanaa, kun täällä joskus bongaa näin valovoimaisia tekstejä! Kiitos.
En hyväksy juurikaan mitään länsi- tai itämaista saati pohjois- tai eteläistä filosofian kentän argumentointia suhteessa sosiogrammin abskissaan, josta erinäisistä kumulatiivisista frekvenssi analyysejä tarkastellen visioituu auditiivis-sensomotoristisia Bernhard Russelinkin aikoinaan epäilemiä substansseja kuten Warum bist du so ferne tai Ceterun censeo - vain pari esimerkkiä mainitakseni.
Joten pitemmittä puhetta, olen ihan samaa mieltä paitsi suurin piirtein eri linjoilla. Ja mitä tulee Piagen tai Platonin Noli me tangere-olettamuksen pohjalta ponnistettuun näkökantaan, niin heureka, kumpi onpi parempi, pusu vaiko pastilli, m.o.t.viisaita.Silmäni eivät vielä auenneet,mutta jokunen sanahan ko.filosofista aina pitää vaikka silmät ummessa
Hyvin rakkaaksi olen hänet tuntenut ja ottanut sydämeni pohjasta osaa hänen etsikkövuosiinsa.
Se ihmisyyden sympatia,mikä kumpuaa hänen teoksistaan,koskettaa syvästi ja tragiempaattinen suhtautuminen kompensoituneisiin ihmisjoukkoihin vaikka Bastiljin porteilla---you know
Erityisesti liikuttava on hänen tutkielmansa Ich stehe im Regen und warte nur dich.
Mielelläni pohdin lisää,jahka tragikoominen tilannesessioni herää.
.susmorsian kirjoitti:
viisaita.Silmäni eivät vielä auenneet,mutta jokunen sanahan ko.filosofista aina pitää vaikka silmät ummessa

.No,mielestäni Warum bist du so ferne on liian kaukana modernista hektisestä monisäikeisestä traumaattisen suggeroivasta linjasta verrattuna von Wrightiin,joka maltillisesti odotti aamuisin vaimonsa paistamia räiskäleitä,vaimo osasi heitellä silleen lettusen aina ilmaan pannulla,jota taitoa Wittgensteinkin ihaili. Vadelmahilloa piti kuulema olla lettusten päällä,ja vaimo uurasti päivät pitkät metsiköissä etsiessään herroille näitä herkkuja.
Oikein herkistyin tässä ja hurmoiduin aloittaja-Pilvin oivasta oivalluksesta.- katl-1
Luulin lukevani puppugeneraattorin tuotetta. En minäkään halua loukata, minä vaan tavallinen käytännön ihminen. Luen mieluusti tekstejä, jotka on selkokielisiä. Mutta hyvä kun on jokaiselle jotakin.
- Vakinikki
susmorsian kirjoitti:
No,mielestäni Warum bist du so ferne on liian kaukana modernista hektisestä monisäikeisestä traumaattisen suggeroivasta linjasta verrattuna von Wrightiin,joka maltillisesti odotti aamuisin vaimonsa paistamia räiskäleitä,vaimo osasi heitellä silleen lettusen aina ilmaan pannulla,jota taitoa Wittgensteinkin ihaili. Vadelmahilloa piti kuulema olla lettusten päällä,ja vaimo uurasti päivät pitkät metsiköissä etsiessään herroille näitä herkkuja.
Oikein herkistyin tässä ja hurmoiduin aloittaja-Pilvin oivasta oivalluksesta.Dankke söön - vai pitäisikö tässä yhteydessä sanoa että Dante söön, kun kommentoit tuota väitöskirjassani ollutta argumentointiani. Olen nyt juuri niin kiireinen, etten jouda enempää kirjoittamaan, mutta palaan asioihin myöhemmin.
Auf Viiderseen. - Vakinikki
susmorsian kirjoitti:
viisaita.Silmäni eivät vielä auenneet,mutta jokunen sanahan ko.filosofista aina pitää vaikka silmät ummessa
Hyvin rakkaaksi olen hänet tuntenut ja ottanut sydämeni pohjasta osaa hänen etsikkövuosiinsa.
Se ihmisyyden sympatia,mikä kumpuaa hänen teoksistaan,koskettaa syvästi ja tragiempaattinen suhtautuminen kompensoituneisiin ihmisjoukkoihin vaikka Bastiljin porteilla---you know
Erityisesti liikuttava on hänen tutkielmansa Ich stehe im Regen und warte nur dich.
Mielelläni pohdin lisää,jahka tragikoominen tilannesessioni herää.
.Olen toisaalta sitä mieltä, että mainitsemasi Ich stehe im Regen u.s.w. lisäksi sen rinnalla tulisi aina huomioida Walter von der Vogelweiden kirkasta kirkkaampi teos Unter den Laternen vor dem grossen Tor, jonka schygullamaista painoarvoa maailmalla laajasti arvostetaan johtuen tiukan klassisesta otteesta kyseiseen etnograafiseen temantiikkaan, mikä edesauttaa loogisten aspektien kausaalisuutta ja täten todistaa siis fiktionaalisten faktojen visionaarista grammatiikkaa psyko-fyysisellä tasolla sosiaalisessa kentässä kuten kuuluu ollakin, vai mitä mieltä ollet.
Vakinikki kirjoitti:
Olen toisaalta sitä mieltä, että mainitsemasi Ich stehe im Regen u.s.w. lisäksi sen rinnalla tulisi aina huomioida Walter von der Vogelweiden kirkasta kirkkaampi teos Unter den Laternen vor dem grossen Tor, jonka schygullamaista painoarvoa maailmalla laajasti arvostetaan johtuen tiukan klassisesta otteesta kyseiseen etnograafiseen temantiikkaan, mikä edesauttaa loogisten aspektien kausaalisuutta ja täten todistaa siis fiktionaalisten faktojen visionaarista grammatiikkaa psyko-fyysisellä tasolla sosiaalisessa kentässä kuten kuuluu ollakin, vai mitä mieltä ollet.
kun sinäkin,sentään jo "väitellyt",laskeudet tänne tavallisen kansan vaatimattomaan ketjuun tietoinesi.
Ihailen kykyäsi tuottaa yksinkertaisilla sanoilla asian ydin.
Tieto on valtaa,kuten arvoisa aloittajamme taitaa aloittelevana filosofian tutkijana todistella.
Tästä Unter den Laternen usw. kysyisin,vieläkö pätee Ludwigin sanoma totuus; steht sie noch davon? die Laternea tarkoitan.
Ludwig oli aika hyvännäköinen häiskä,mutta sekavia poika parka alkoi puhua,kuten;Olioiden olemassaolosta ei voi muodostaa väitelauseita,mutta olioista puhuminen viittaa kuitenkin niiden olemassoloon.No,päteehän tämä tietysti ufoista puhuttaessa kylläkin.
Älykkään huomion hän teki myös ikimuistoisella ajatuksellaan,että "lääkärin ja ralliautoilijan puheet poikkeavat toisistaan...usw".Tai kysymys: Onko identtinen enemmän kuin epätosi vai maksalaatikko. Siinäkin viisautta yllin kyllin.Lieneekö von Wrightin vaimo opettanut hänetkin syömään maksalaatikkoo...siinäkin olis pohtimista kylliksi.
No,lopetankin rupattelumme Ludwigin tokaisuun; Mitä emme voi tietää,siitä emme voi puhua."
Muistappa kollega kuitenkin:
Kognitiivinen tai kulttuurinen sulkeuma ei ehkä olekaan niin hermeettinen ja hermementtinen kuin Wittgenstein.
Danke schön! Aaamuinen rupattelu teki terää!!- Vakinikki

Danke schön! Aaamuinen rupattelu teki terää!!Klaustrofobisella varmuudella totean ensialkuun, että kyse ei siis ole daVON-seisomisesta, vaan prepositsiooni on daVOR, duu versteehst ooder niht? Eikä hän siellä enää steht.
Mitä tulee Ludwigin tms. olioiden maksoittumiseen, niin epäilenpä, että das Ding an sich on kuitenkin em. prinsiippiä validimpi ilmiasu autoritaarisessa miljöössään. Ja Marx-Engel olivat ihan samoin,a prior, isamassa kategoriassa tilastollisesti Khin neliössä, tosin sensomotorisen kehitysvaiheen kautta. Eikä Leibnitzin universaalikieli jättänyt Kalle Päätaloakaan kylmäksi, lanseerasihan Taivalkosken originelli kosmokseen uuden termin: läyrynaama. Eläköön siis ristiriitojen kaikkinainen harmonia. - Aussenseiter
Vakinikki kirjoitti:
Klaustrofobisella varmuudella totean ensialkuun, että kyse ei siis ole daVON-seisomisesta, vaan prepositsiooni on daVOR, duu versteehst ooder niht? Eikä hän siellä enää steht.
Mitä tulee Ludwigin tms. olioiden maksoittumiseen, niin epäilenpä, että das Ding an sich on kuitenkin em. prinsiippiä validimpi ilmiasu autoritaarisessa miljöössään. Ja Marx-Engel olivat ihan samoin,a prior, isamassa kategoriassa tilastollisesti Khin neliössä, tosin sensomotorisen kehitysvaiheen kautta. Eikä Leibnitzin universaalikieli jättänyt Kalle Päätaloakaan kylmäksi, lanseerasihan Taivalkosken originelli kosmokseen uuden termin: läyrynaama. Eläköön siis ristiriitojen kaikkinainen harmonia.Eksyipä tälle palstalle ja naurussa oli pidättelemistä.
Filosofista radikalismia olikin tuossa yllä kahdelta asiaanperehtyneeltä veitikalta.
Die Sache an sich tuli täysin käsitellyksi.
Antakaapa tulla lisää tällaista universaalin mainiota huumoria.
Piristävää poikkeavuutta,kiitos-!
Aussenseiter=ohikulkija Tuon selkeämmin ei asiaa voisi ilmaista, vaikkei sivistyssanakirjamme olisikaan kateissa.
Wittgensteinia lukiessani tuli halu siteerata 8-vuotiaan Rasmuksen ajatelmaa:
- Värähtely on liikettä, joka ei tiedä, minne se on menossa.
(Keskustelemmehan samasta W:sta, jonka M.A. Numminen teki kuolemattomaksi lainaamalla W:n syvällistä päätelmää "Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen"?
Somebodi tuli nobodyä vastaan. Nobody tervehti kohteliaasti mutta äänettä. Olikohan somebody ylpistynyt kun jatkoi matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut.
- nobody
jätän vain alkusanat!
- YxKateellinen
nobody kirjoitti:
jätän vain alkusanat!
He elävät arvoitusten ympäröimänä elämänsä onnellisena loppuun saakka.
Sen pituinen SE! - nobody
Tietenkään ei ollut ylpistynyt ,eihän bodytonta edes näe, ja äänetönnä vielä:D
En tunne filosofiaa enkä voi siis keskusteluun osallistua.
Tuo viestini nobodylle ei ole mikään loukkaus- tai pilkkakirjoitus.- nobody*
Ei Kant kirjoitti:
Vaan F N.
http://fi.wikipedia.org/wiki/ Friedrich/ NietzcheIhmiset kun lähtevät radikaaleihin hypoteeseihin, jotka vielä saavat ympärilleen kannattajia, ovat varmaan mielestään oikeassa. Vaarallista on yhtäkkiä julistaa mennyt aikakausi harhaoppiseksi ja julistaa Jumala on kuollut! Niinpä joutui tämä filosofi tajutessaan kuinka tuo sanonta levisi kulovalkean tavoin, kantamaan sen seuraukset itse. Mieli ei kestänyt vaan hän murtui, mielisairauteen.
No tiedämmehän kaikki mitä siitä seurasi Nietschen jälkeen, en enää paneudu siihen
Aikanani luin myös tämän filosofin ajatuksia, mutta on myönnettävä, etten saanut häneltä paljoakaan, samoin kuin tanskalaiselta Sören Kierkegaardin ajatuksistakaan, joskin hän oli ankaran rehellinen.
Tosin olin kovin nuori silloin, mutta kun hän kielsi itseltään sukupuolisuuden, en oikein voinut hyväksyä häntä!
Persoonalliset traumat saattavat ohjata myös ajatusmaailmaa. Ihminen on luonnollinen olento, sellainen kuin mikä tahansa luontokappale, tunteineen tarpeineen haluineen.
Miksi sitä kieltämään! nobody* kirjoitti:
Ihmiset kun lähtevät radikaaleihin hypoteeseihin, jotka vielä saavat ympärilleen kannattajia, ovat varmaan mielestään oikeassa. Vaarallista on yhtäkkiä julistaa mennyt aikakausi harhaoppiseksi ja julistaa Jumala on kuollut! Niinpä joutui tämä filosofi tajutessaan kuinka tuo sanonta levisi kulovalkean tavoin, kantamaan sen seuraukset itse. Mieli ei kestänyt vaan hän murtui, mielisairauteen.

Miksi sitä kieltämään!Vaan ehkä enemmän elämästä pois kääntyminen lienevät koituneen FN:n mielen järkkymisen pääsyyksi.
Oliko hänellä koskaan suhteita kauniinpaan sukupolveen? Nämä ressentementit kans! Kaveri katsoi olevansa enemmän Jumala kuin sakemanni!
Pian ne sanoo: filosofialla on oma palstansa. Niin kuin onkin. Moi!- nobody
nobody* kirjoitti:
Ihmiset kun lähtevät radikaaleihin hypoteeseihin, jotka vielä saavat ympärilleen kannattajia, ovat varmaan mielestään oikeassa. Vaarallista on yhtäkkiä julistaa mennyt aikakausi harhaoppiseksi ja julistaa Jumala on kuollut! Niinpä joutui tämä filosofi tajutessaan kuinka tuo sanonta levisi kulovalkean tavoin, kantamaan sen seuraukset itse. Mieli ei kestänyt vaan hän murtui, mielisairauteen.
No tiedämmehän kaikki mitä siitä seurasi Nietschen jälkeen, en enää paneudu siihen
Aikanani luin myös tämän filosofin ajatuksia, mutta on myönnettävä, etten saanut häneltä paljoakaan, samoin kuin tanskalaiselta Sören Kierkegaardin ajatuksistakaan, joskin hän oli ankaran rehellinen.
Tosin olin kovin nuori silloin, mutta kun hän kielsi itseltään sukupuolisuuden, en oikein voinut hyväksyä häntä!
Persoonalliset traumat saattavat ohjata myös ajatusmaailmaa. Ihminen on luonnollinen olento, sellainen kuin mikä tahansa luontokappale, tunteineen tarpeineen haluineen.
Miksi sitä kieltämään!Jotakin hyvää seurasi Nietshen julistuksesta kuitenkin. Se vapautti Raamatun kirjaimellisesta tulkinnasta monet.
Kaikki helvetin tulessa kärsimiset olikin syytä lopettaa. Tuon aikainen sanonta Gehenna, viittaa ainoastaan Jerusalemin ulkopuolella olevaan jätteiden kaato/polttopaikkaan.
Sen aikakauden symbooli. Kun aina muistettaisi tuon ajan olleen niin tuiki toisenlainen kuin maailma missä elämme nyt, saisi moni asia vapauttavamman tulkinnan.
Filosofeista minulle eniten antaneet, mitä pienellä järjelläni olen voinut käsittää ovat
Descartes ja Spinoza. No, myöskin Sokrates ja Aristoteles. Ja kaikkein eniten Uuden testamentin Kristus. Moikka taas. - Forastero
nobody kirjoitti:
Jotakin hyvää seurasi Nietshen julistuksesta kuitenkin. Se vapautti Raamatun kirjaimellisesta tulkinnasta monet.
Kaikki helvetin tulessa kärsimiset olikin syytä lopettaa. Tuon aikainen sanonta Gehenna, viittaa ainoastaan Jerusalemin ulkopuolella olevaan jätteiden kaato/polttopaikkaan.
Sen aikakauden symbooli. Kun aina muistettaisi tuon ajan olleen niin tuiki toisenlainen kuin maailma missä elämme nyt, saisi moni asia vapauttavamman tulkinnan.
Filosofeista minulle eniten antaneet, mitä pienellä järjelläni olen voinut käsittää ovat
Descartes ja Spinoza. No, myöskin Sokrates ja Aristoteles. Ja kaikkein eniten Uuden testamentin Kristus. Moikka taas.on soppaa keittää, niin tosi viisaaksi on tämä ketju käynyt.
Descartes aloitti uuden ajan filosofian. Uskoi järkiperäiseen päättelyyn. Niinhän mekin. Häntä seurasivat Spinoza ja Leibniz. He toteuttivat mannermaista filosofistista systeemiä.
Katolisen kirkon virallinen filosofia perustuu Tuomas Akvinolaisen ajatuksiin.
Mielenkiintoista on verrata näitä filosofeja ja heidän oppejaan.
Lienee parempi lopettaa tähän. Huvittaa hieman tämän laatuinen ketju. Hilpeällä mielellä minäkin tähän kirjoittelen. - Liebs du mich
Forastero kirjoitti:
on soppaa keittää, niin tosi viisaaksi on tämä ketju käynyt.
Descartes aloitti uuden ajan filosofian. Uskoi järkiperäiseen päättelyyn. Niinhän mekin. Häntä seurasivat Spinoza ja Leibniz. He toteuttivat mannermaista filosofistista systeemiä.
Katolisen kirkon virallinen filosofia perustuu Tuomas Akvinolaisen ajatuksiin.
Mielenkiintoista on verrata näitä filosofeja ja heidän oppejaan.
Lienee parempi lopettaa tähän. Huvittaa hieman tämän laatuinen ketju. Hilpeällä mielellä minäkin tähän kirjoittelen.Ohne dich sterbe ich..eller hur?
- aloittaja*
Liebs du mich kirjoitti:
Ohne dich sterbe ich..eller hur?
ja anna toisten olla rauhassa.
- tärkeile
aloittaja* kirjoitti:
ja anna toisten olla rauhassa.
kuinka on oma antamisesi...rauha?
- rauha*
tärkeile kirjoitti:
kuinka on oma antamisesi...rauha?
äläkä enää törkeile!
- Puskasuleima
Liebs du mich kirjoitti:
Ohne dich sterbe ich..eller hur?
Aber heiraten, heiraten nicht!
- etsivivä-amadeus
olin siinä kymmennisenvuotta ja ulos pääsin,siis valoa menninkäinenkin löysi pimeästä
- nobody*
Aloitukseenko vastaat vai? Tämä ketjun loppukommentit jättävät minut hämmentyneeksi.Tuo saksakin, kun en tiedä mitä tuo loppulause oikein tarkoittaa.
Sterbe--- kuollako, hih , ei kait joku lemmenkipeä kuole sydänsuruun! Ota nyt teistä selvää!
- Vakinikki
Sokrates platon aristoteles augustinus tuomas akvinolainen descartes spinoza leibnitz locke berkeleyhume kanthegel kierkegard marx nietzsche,
joiden ajatusmaailman ydinkohtiin sai allekirjoittanut sukeltaa muuan vuosi sitten, kun pukki (joulu-) Esa Saarisen kirjan "Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin" toi. Kirjan luettuani olen sitten ollut päästäni ihan durcheinander, en oikein tiedä, uskoako omia aistejani ynnä ajatuksiani/mietteitäni, vaiko luottaa siihen että alea humanum est ja errare iacta. Villiinyin täysin, kun silmiini osui nobodyn filosofinen keskustelun avaus...nyt olen pääsemättömissä tämän äärellä jawisst sicher.
Tänään tyydyn toteamaan vain, että tu pii oo not tu pii ja voi, kun joku joskus jossain jotenkin kykenisi ratkaisemaan ikuisen kädenväännön siitä, onko tahtomme vapaa vaiko ei!!!- nobody
Tietenkin me joudumme kouluaikanamme, ottamaan vastaan ns. valmista tietoa, jolloin aivomme saavat vain harjoitusta siitä.
Silloin kun lähdemme omille teillemme,etsimään, olet varmaan kokenut tuon, kirjapino kotiin bibliotekistä,luet ja vähitellen alat itse etsiä. ja opitkin tietämään,mikä sinua kiinnostaa!
Silloin olet täysin vapaa. Ilman kirjatietoakin ihmisen mahdollisuudet ajatella ovat rajattomat.Ajattele Maya-kansaa, ilman meidän länsimaista sivistyspohjaa sumerilaisilta ihmiskunnan aamussa,loivat he kalenterin niin tarkan ettei se jäänyt jälkeen varhaisemmista. Ja vain tutkimalla tähtitaivasta!
Kirjaviisaus ei saa meitä muovata niin. ettemme kyseenalaistaisi ajatuksia joita meille tarjotaan.
Kyllä minä olen herkkä punnitsemaan sen, mikä on käsityskykyni rajoissa.
Liian arvokas on elämäni ottakseni turhaa vastaan.
En tiedä mitä arvokasta on KeskiEuroopan joissa samoin Aasian, mutta kerran jouduin
ne pänttäämään päähäni laiskanläksyillä, ja peeveli vieköön---sieltä ne eivät lähde:D
tervehdys---voippa kivasti! - Vakinikki

tervehdys---voippa kivasti!Ihan säikähdin pedagogista otettasi ja oitis loittonin tästä keskusteluteemasta. Olen nääs yrittänyt rivien välissä ja hömpsätyylilläni sanoa - - - äsh, eipä taida kannattaa selittää. Kuitenkin kaikitenkin: Mitä enemmän tietää, sen vähemmän tietää, juu nou?
- nobody*
Vakinikki kirjoitti:
Ihan säikähdin pedagogista otettasi ja oitis loittonin tästä keskusteluteemasta. Olen nääs yrittänyt rivien välissä ja hömpsätyylilläni sanoa - - - äsh, eipä taida kannattaa selittää. Kuitenkin kaikitenkin: Mitä enemmän tietää, sen vähemmän tietää, juu nou?
mutta paneudun asioihin , silloin kun en ota huvittuneisuutta huomioon.
- Anonyymi
nobody* kirjoitti:
mutta paneudun asioihin , silloin kun en ota huvittuneisuutta huomioon.
Vieläkö on filosofien tuntijoita palstalla ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vieläkö on filosofien tuntijoita palstalla ?
Ihania muistoja tulvii mieleen,..siis kiitos ketjun huomioijalle😍
Jäi aikanaan vastaamatta tuohon hauskuttaja vakinikin toteamukseen,..totta maar tajuaa tietojensa rajallisuuden, kas' ihmiselämä ja--- (vapaan-aikakin) kun on melko lyhyt kaikkea ehtiä ammentamaan.
Ja sittenkin tiedostammehan onneksi miten rajattomat kytkentämahdollisuudet aivokopassamme saimme, kuin lahjaksi,..annetaan niiden laulaa lauluaan, ja viihdytään toistemme seurassa tässä tutun rakkaassa rajallisuudessakin.
ent. nobody - Anonyymi

ent. nobodyTeoreettista viisastelua eli hölynpölyä#
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teoreettista viisastelua eli hölynpölyä#
Kyynikkoja niitähän löytyy, vaan mitä niillä on virkaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 373401
- 971684
- 1361595
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa451470- 911290
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo291192- 571095
MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil2451042Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa270991Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall125990