Nimmarin pyytäjä!

Ei voi olla totta...

Iltapäivälehden sivuilla luki, että Madonnan hotellin edustalle oli eilen kertynyt joukko faneja, ja ainakin tämä yksi oli saapunut sinne nimmarin toivossa.
Siis ei voi muuta kun nauraa. Luulisi hieman paremmin tuntevan Madonnan tyylin jos on tätä jo parikymmentä vuotta fanittanut. Madonna ei todellakaan tule hotellistaan kadulle tervehtimään ihmisiä ja jakelemaan nimikirjoituksia.
Hän on aina tiennyt olevansa reiluisti fanejaan korkeammalla eikä tietääkseni harrasta minkäänlaisia fanitapaamisia kuin ihan äärimmäisen harvoin.
Niin hyvin on jäänyt mieleen kohtaus In bed wih Madonna elokuvasta, jossa hän kuulee ihmisjoukon huutavan nimeään hotellihuoneen alapuolella, ja sanoo "vaikka oloni olisi kuinka paska, ne silti rakastavat minua" ja nauraa päälle. Kertoo aika paljon Madonnan tunteista fanejaan kohtaan...

Ja seitsemän uutisissa tuli juttua näistä Madonnan faneista, jotka ovat jo majoittautuneet Jätkäsaaaren portille. Siis yli vuorokautta aikaisemmin! En voi ymmärtää. Mä en ikinä menis kenenkään takia makoilemaan mihinkään asfalttikentälle yli vuorokaudeksi, vain siksi että näkisin Madonnan muutaman metrin päästä.
Olen menossa huomenna Madonnaa katsomaan ja mulla on B katsomon lippu. Mut lähden kohti Helsinkiä vasta joskus iltapäivän puolella ja veikkaan että viihdyn tarjoilualueella niin kauan kunnes konsertti alkaa...

3

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihan normaalia

      Toimintaa että fanaattisimmat fanit jonottavat jo vuorokautta ennen keikan alkua portilla.
      Kyseessähän on maailman suosituin artisti.

      Ollessani vuonna 2006 Madonnan Lontoon keikalla.Niin ekat fanit olivat kuulemma tulleet portille jo kolme päivää ennen konsertin alkamista.
      Kyllä täällä Suomessa olisi vielä paljon parantamisen varaa kyseisen asian suhteen.

      • ............

        Eikö ihmisillä ole minkäänlaista itsekunnioitusta? Mä en ikinä suoraan sanottuna nöyrtyis kenenkään takia niin et makoilisin tuolla ulkosalla ja menisin sen jälkeen eturiviin puristumaan. Kyseessähän on kumminkin vain ihminen...
        Tykkään kovasti Madonnasta ja hänen musiikista. Aion huomenna nauttia hyvästä musiikista ja tunnelmasta. Ja todella toivon et paikalla on muitakin jotka ajattelee samoin! Et ei olis sellaista tunkemista, änkemistä ja puristumista! Vaan ihan fiksusti voi olla vaikka paljon porukkaa onkin paikalla.

        Hyvää konserttia kaikille!


    • Baron Blood

      Niin, ihmetyttää vaan tuo Madonnan käytös: ei halua näyttäytyä faneilleen ja suhtautuu avoimen vihamielisestikin.
      Sen verran ois tosiaan velkaa että olisi voinut näyttäytyä hotellinikkunassa edes pari minuuttia.
      Vaivaako Madonnaa jonkimoinen paranoia, jos vaivaa, niin mitä sitten täällä tekee?
      Jos muka pelkää suomalaisia, miksei jättänyt maatamme väliin?
      Kiertue päättyy Israeliin ja siellä sentään on todellisia uhkia enemmän kuin laki sallii, siellä onkin syytä käyttää väkivaltaisia turvakaarteja ja eristäytyä.
      On myös artisteja jotka ovat poikkeus säännöstä:Bruce Springsteenin bändityypit(ja Pomo itse) antavat mielellään nimmareita, samoin Metallican hanut, liikkuvat myös keikkakaupungeissaan ja tapaavat fanejaan.
      Lady GAGAn pizzatempaus oli mukava kädenojennus faneja ja yleisöä kohtaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6070
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4167
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2100
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1866
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe