Kuolemantuomio/

Minkälaisesta rikoksesta mielestäsi pitäisi saada kuolemantuomio? Vai oletko kokonaan sitä vastaan? Jos vastustat kuolemantuomiota, niin perusteletko miksi vastustat?
Mitä mieltä olet pitäisikö elinkautisille rakentaa oma vankila? Itse ainakin kannattaisin, sillä mielestäni sillä olisi suurempi pelotevaikuite kuin tavallisella vankilalla. Syyt on yksinkertaiset, sillä sellainen vankila olisi tosi raskas paikka lusia. Samat naamat kun jakaisi vellejä amerikkalaistyylisiin kalteriselleihin, niin silloin siellä lusittaisiin, eikä oltaisi lomalla. Suomen vankiloissa istui 1. joulukuuta 2008 151 elinkautisvankia. Lisäksi muutama elinkautistuomio on valitusasteella, joten määrä on lisääntymässä.
15213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tappajille pitäisi olla kuolemantuomio kun mikä oikeus heillä on elää kun ovat surmanneet jonkun,päin helvettiä Suomessa tuomio vaikka taposta kun eikös se ole joku 6vuotta niin eipäs ihmishengellä ole paljon arvoa.
Kyllä loppuisi mahtailu sillä että on tappaja kun oma pää irtoisi heh.

Äänestä
  • Jos kyseessä on tappo rangaistus 8-12 vuotta vankeutta, murhasta seuraa elinkautinen vankeus. Jos tappaa toisen se on aika helposti murha eikä tappo.

    Äänestä

  • Elinkautinen ilman armahdusmahdollisuutta murhasta, raaoista raiskauksista ja muista vastaavista sikailuista olisi oikeudenmukaista.
    Kuolemanrangaistus on huono koska sitä ei voida purkaa silloin kun viaton tuomitaan ja mikään oikeuslaitos ei ole erehtymätön.

    Äänestä

Hyvinpä on amerikassa toiminut pelotteena.

Muistaakseni joissakin osavaltiossa on käytäntö että 3 tör. rikos johyaa elinkautiseen tuomioon, mutta siitä huolimatta niitä tulee.

Rikokset joista suomessa saa elinkautisen ovat sellaisia joita tehdessä ei tule kylläkään mieleen mahdollinen tuomion pituus.

Taas kerran tuli esille tuo **niin silloin siellä lusittaisiin, eikä oltaisi lomalla.*** mikä siinä mättää että osa kansasta pitää suomalaista vankilaa loma paikkana ?? jos se on niin hienoa niin sinne sitten vaan.

Äänestä
  • Ehkä kaikki, jotka pitävät vankilaa lomakeskuksena voisivat mennä ja varata sieltä itselleen viikon tai kahden loman. Pitäisikö lainsäädäntöön kirjata mahdollisuus ''vankilaan pääsystä vapaaehtoisena''. Kuinkakohan moni, joka täällä uhoaa, että vankilat on Suomessa luxushotelleja, todellisuudessa tekisi tämän, jos laki antaisi mahdollisuuden.

    Äänestä

  • laki on väärin kirjoitti:

    Ehkä kaikki, jotka pitävät vankilaa lomakeskuksena voisivat mennä ja varata sieltä itselleen viikon tai kahden loman. Pitäisikö lainsäädäntöön kirjata mahdollisuus ''vankilaan pääsystä vapaaehtoisena''. Kuinkakohan moni, joka täällä uhoaa, että vankilat on Suomessa luxushotelleja, todellisuudessa tekisi tämän, jos laki antaisi mahdollisuuden.

    Olisi hyvää elämysmatkailua. Ehkä vaikka Konnunsuosta saadaan aikanaan paikka, jossa voitaisiin tehdä vaikka reality- sarjaa, mihin pääsisi kaikki halukkaat. Muutama aito vartija voisi jäädä, että tiedettäisiin miten homma toimii, sitten muista osaanottajista arvottaisiin jokunen vartija, ja lopuista tulisi vankeja. Homma olisi sitten totisinta totta ja tietenkin maksullista. Aloitussummasta maksettaisiin sitä enemmän takaisin mitä pidempään lusii ja voittaja kuittaisi sitten tietysti kunnon potin.. Olisi aika jännä elämysmatkailu. Muistelisin että jossain on joskus tehty jokin vastaava tutkimus, mikä jouduttiin keskeyttämään.

    Äänestä

  • laki on väärin kirjoitti:

    Ehkä kaikki, jotka pitävät vankilaa lomakeskuksena voisivat mennä ja varata sieltä itselleen viikon tai kahden loman. Pitäisikö lainsäädäntöön kirjata mahdollisuus ''vankilaan pääsystä vapaaehtoisena''. Kuinkakohan moni, joka täällä uhoaa, että vankilat on Suomessa luxushotelleja, todellisuudessa tekisi tämän, jos laki antaisi mahdollisuuden.

    Sitä on elämä aika pahassa jamassa, kun pitää olla kateelllinen vapautensa menettäneille ihmisille vai onko kyseessä osittain joidenkin tietokoneen kanssa leikkivien koululaisten vihanpurkaukset. No ilmoittautuisikohan kukaan yhden viikon lomalle (se on sitten ''lomailtava'' loppuun). Lisätään vielä ehtoihin, että voisitte toivoa minne päädytte ''lomailemaan'' kohtuuden rajoissa.

    (Asiahan on niin, että vankilaan voi mennä hyvinkin ''helpolla'', mutta se pois pääseminen on vähän toinen juttu)

    olla niin, että kyllä suomalaisissa vankiloissa lomaillaan, vai miksi niin moni haluaa lähteä sinne alkusyksystä ja tulla taas keväällä pois? On se upeaa kun on yhden hengen huoneessa kylppäri ja siivooja käy pesemässä ja vahaamassa lattiat. Pitääkö silloin muuten keskeyttää pelaaminen tai videoiden katselu kun siivooja tulee? Vai saako sitä maata sängyssä ja tuijottaa ruutuun? Entä pitääkö sängyt pedata itse vai tekeekö joku kerrospalvelija senkin? Välillä sitä tietysti vähän miettii, että pitäisikö se joskus itsekin käyttää niitä palveluja hyväkseen, kun kumminkin on jokunen veroäyri siihen suuntaan mennyt, eikä vain jokunen. Hyvä se tietysti on että edes joku saa viettää kissanpäiviä.

    Äänestä

  • se sittenkin kirjoitti:

    Pääsis pois viikoksi täältä hoitamasta kotia. Sen jälkeen sitä vapautta arvostaisi enemmän.

    Äänestä

  • hesalaisnainen kirjoitti:

    Pääsis pois viikoksi täältä hoitamasta kotia. Sen jälkeen sitä vapautta arvostaisi enemmän.

    Joo. Paikankin sai toivoa. Se olisi sitten varmaan tuo Hämeenlinnan vankilan osasto 2 tai 4. Siel on kuulemma aika lokasat olot näillä naisilla.

    Äänestä

  • se sittenkin kirjoitti:

    olla niin, että kyllä suomalaisissa vankiloissa lomaillaan, vai miksi niin moni haluaa lähteä sinne alkusyksystä ja tulla taas keväällä pois? On se upeaa kun on yhden hengen huoneessa kylppäri ja siivooja käy pesemässä ja vahaamassa lattiat. Pitääkö silloin muuten keskeyttää pelaaminen tai videoiden katselu kun siivooja tulee? Vai saako sitä maata sängyssä ja tuijottaa ruutuun? Entä pitääkö sängyt pedata itse vai tekeekö joku kerrospalvelija senkin? Välillä sitä tietysti vähän miettii, että pitäisikö se joskus itsekin käyttää niitä palveluja hyväkseen, kun kumminkin on jokunen veroäyri siihen suuntaan mennyt, eikä vain jokunen. Hyvä se tietysti on että edes joku saa viettää kissanpäiviä.

    ¤¤On se upeaa kun on yhden hengen huoneessa kylppäri ja siivooja käy pesemässä ja vahaamassa lattiat.¤¤

    Se että kävit katajanokalla hotelissa ei tarkoita sitä, että tominnassa olevat vankilat olisi saman tasoisia.

    Edelleenkään jotkut ei ymmärrä sitä tosi asiaa että vankilassa oleva on menettänyt vapauden. se on se mikä on rangaistus. ei vankilan tarvitse olla ankea paikka. Ja täytyyhän sinunkin tajuta se että ei vangit päätä sitä minkälaisia vankilat on. vaan sen päätöksen tekee ihan ns. normikansalainen.

    Ai-niin missäs vankilassa olikaan tuollaista jota kuvasit ???

    Äänestä

  • UPDATE_8631879 kirjoitti:

    Hämeenlinnan vankilan osastot 2 ja 4 on kyllä aika lähellä hotellia. Ja tää on aika varmaa tietoa.

    Äänestä

että haistappa pitkä vittu idiootti. Vastaukseni siis ihan samaa tasoa kuin kirjoituksesi.

Äänestä
  • sinun mielipiteistäsi välitä, sillä itse olisin monessakin tapauksessa kuolemantuomion kannalla tai sitten ELINKAUTISEN! Kiitos, kaada itsellesi vaan!

    Äänestä

  • en.. kirjoitti:

    sinun mielipiteistäsi välitä, sillä itse olisin monessakin tapauksessa kuolemantuomion kannalla tai sitten ELINKAUTISEN! Kiitos, kaada itsellesi vaan!

    minäpä taijan pyrkiä vankilaan siivoojax.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

/Elinkautinen kirjoitti:

Minkälaisesta rikoksesta mielestäsi pitäisi saada kuolemantuomio? Vai oletko kokonaan sitä vastaan? Jos vastustat kuolemantuomiota, niin perusteletko miksi vastustat?
Mitä mieltä olet pitäisikö elinkautisille rakentaa oma vankila? Itse ainakin kannattaisin, sillä mielestäni sillä olisi suurempi pelotevaikuite kuin tavallisella vankilalla. Syyt on yksinkertaiset, sillä sellainen vankila olisi tosi raskas paikka lusia. Samat naamat kun jakaisi vellejä amerikkalaistyylisiin kalteriselleihin, niin silloin siellä lusittaisiin, eikä oltaisi lomalla. Suomen vankiloissa istui 1. joulukuuta 2008 151 elinkautisvankia. Lisäksi muutama elinkautistuomio on valitusasteella, joten määrä on lisääntymässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu