Tukiperheiden kriteerit

Olen 24-vuotias ja pitkän aikaa haaveillut ryhtyväni tukiperheeksi avomieheni kanssa. Opiskelen sosionomiksi ja lastensuojelu on suuntana. Olen kysellyt tukiperhetoiminnasta Pelalta, mutta tällä hetkellä loma-aika sekoittaa enkä vastauksia saa. Internet-sivusto oli vain suuntaa antava ja melkoisen ympäripyöreä.

Haluaisinkin nyt kuulla hiukan tarkentavia kriteerejä. Millainen perhe voidaan hyväksyä tukiperheeksi?

Mieheni on 27 vuotias (emme ole naimissa), asumme kolmiossa Espoossa. Meillä on kaksi kissaa ja koira. Luonteistamme sun muista en tässä juurikaan viitsi jaaritella, mutta sydämessämme olisi tilaa tukea kaipaaville.
2374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tukiperheeksi sopii sellainen perhe, pari tai yksinäinen ihminen jolla on aikaa lapselle. Ei siinä ihmeelisyyksiä vaadita. Toki talossa on oltava tilaa, mutta niin teillä tuntuu olevankin. Sen viikonlopun kun lapsi olisi teillä eläisitte vain tavallista arkea paljolti lapsen rytmien mukaan. Sosiaalisuutta toki homma vaatii, koska yhteistyö lapsen perheen kanssa on toimittava hyvin, muuten tukisuhde ei toimi.

Tukiperheistä on huutava pula, joten ottakaa ihmeessä suoraan yhteyttä kuntiin ja kyselkää sieltäkin.

Olkaa itse aktiivisia!

Äänestä
  • Eli olin tänään puheissa Pelastakaa Lapset Ry:n tukiperhetoimintaa koordinoivan henkilön kanssa. Homma lähti nyt rullaamaan eteenpäin. Kiitokset kannustuksesta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tinnu123 kirjoitti:

Olen 24-vuotias ja pitkän aikaa haaveillut ryhtyväni tukiperheeksi avomieheni kanssa. Opiskelen sosionomiksi ja lastensuojelu on suuntana. Olen kysellyt tukiperhetoiminnasta Pelalta, mutta tällä hetkellä loma-aika sekoittaa enkä vastauksia saa. Internet-sivusto oli vain suuntaa antava ja melkoisen ympäripyöreä.

Haluaisinkin nyt kuulla hiukan tarkentavia kriteerejä. Millainen perhe voidaan hyväksyä tukiperheeksi?

Mieheni on 27 vuotias (emme ole naimissa), asumme kolmiossa Espoossa. Meillä on kaksi kissaa ja koira. Luonteistamme sun muista en tässä juurikaan viitsi jaaritella, mutta sydämessämme olisi tilaa tukea kaipaaville.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu