Ostimme juuri yli 100-vuotiaan hirsitalon, jossa on leveät lankkulattiat peitetty muovimatolla. Lattiaa on joskus korotettu pyörätuolia käyttävän ihmisen vuoksi, joten lankkujen päällä oli ensin kittiä (ilmeisesti tasoitteena), sitten kovalevyä, muutama lauta jotka nostivat lattiaa ja sen päälle asetettu lastulevyä ja muovimatto. Huonoon kuntoon menneet muovimatot haluaisimme poistaa pikkuhiljaa. Ensimmäiseksi otimme urakaksi repiä muovit pois kamarista, koska tästä huoneesta lastulevy oli mennyt alla poikki ja astuessa tuntui häijyltä, kuin lattia pettäisi alta.
Olemme nyt irrottaneet lankkuja pois paikoiltaan ja vieneet ulos hiottavaksi. Tarkoituksena olisi pistää lankut paikoilleen eikä päälle enää mitään muovimattoa, parkettia tms. vaan antaa kauniiden leveiden lankkujen olla nähtävissä. Mutta ilmeisesti rossipohjasta saattaisi tuulla mukavasti talvisin lankkujen välistä kylmää ilmaa, joten mikä olisi hyvä vanhaan taloon sopiva eristys tuonne lankkujen alle jotta talvella tarkenisi? Nyt siellä on jotain lastua/kutterin purua tjms...
Lattiaa avatessamme huomasimme myös jonkun lattiaparrun olevan pinnasta pehmeä... Lahoa? Mitä sille tulisi tehdä? Taloon kun tehtiin kuntotarkastus ja kosteusmittaus piti talon olla hyvässä kunnossa eikä mitään moitittavaa. Tämän kamarin seinän takana on kyllä kylpyhuone, joka on kylläkin rakennettu vuonna 2004 joten saimme ymmärtää että pitäisi olla hyvin tehty, ammattimies tehnyt.
Kiva jos vastauksia tulisi!
Vanhan hirsitalon lattiaremontti
14
7350
Vastaukset
- yli 100 vuotiasta
Hei haloo, ostitte sitten yli 100 vuotiaan talon ja nyt ihmettelette jos jossain on vähän lahoa...paikassa joka on piilossa siten ettei sinne edes nähnyt kun kuntotarkastus tehdään rakenteita rikkomattaa??? Laho osuus voidaan helposti uusia (uutta puuta tilalle). Nyt kun lattia on auki, niin tutkikaa kunnolla se kohta joka liittyy kylppäriin - sieltä jos jotain epämääräistä isoa löytyy niin sitten myyjää haastattelemaan. Ja siis ihan oikeasti, yli 100 vuotiaassa talossa tulee eteen yllätyksiä - osaksi kivoja ja osaksi sitten niitä ei niin kivoja. Ei voi olettaa että siellä kaikki olisi kuin uutta...jos on lahoa se korjataan (ensin selvitetään syy ja sitten korjaus) - siihen pitää varautua jos vanhan talon ostaa eikä asiaa kannata sen kummemmin ihmetellä jos muutama paikka eteen tulee.
Jos vanha eriste (se puru yms) on kunnossa ja kuivaa eikä näy kosteusvaurioita, niin sitten joko pellavaeristettä, selluvillaa tms samantyylistä eristettä lisää siihen päälle vaan. Eristeen päälle sitten paperi lattialautojen alle ilman ilmarakoa. Jos rossipohja on hyvä, niin ei sieltä mitään tuule - alimapana pitäisi olla laudoitus, sitten ehkä tervapaperi/paperi tms. tuulensuoja, sitten eriste. Tarkista erityisesti seinänvierustan eriste.
Katso vaikka http://www.rakennusperinto.fi/a-o-search/?char=R&word=rossipohja&openbyword=true tai googlaa lisätietoa - sitä löytyy kyllä netistä.
v. 2004 tehty kostea tila ei vielä merkkaa mitään - onko hyvä vai huono, se riippuu rakenteesta ja tekijästä....- aloittaja
Ei tarvitse päälle hyökätä kuitenkaan. :) Ei täällä mitään paniikkia ole, koska vanhan talon tiesimme ostavamme. Tiedossa oli kyllä mahdollisesti vielä joskus edessä olevan esim, katon uusiminen, ulkorakennuksen korjausta, putkien uusiminen, sähköjen uusiminen yläkerrassa. Tämä lahokohta kamarissa oli vain uusi yllätys ja ajattelin senkin ottaa esille että onko ehdotuksia miten sen kanssa toimia. Tuleeko kovin hintavaksi korjata, voiko myyjän kanssa keskustella kustannusten puolittamisesta (koska emme ostaneet taloa kuitenkaan remontoitavan kohteen hinnalla) tms.....
Vanha eriste oli täysin kunnossa ja kuivaa, kosteusvauriosta ei nähty jälkeä joten luettelemasi voisi siis käydä.
Kiitos viestistäsi. - vanhaa korjataan
aloittaja kirjoitti:

Kiitos viestistäsi.Ei ole kovin hintavaa (siis jos lahoa on vähän), voitte tietty myyjään ottaa yhteyttä tai lähteä lakitupaan, mutta ei taida olla vaivan arvoista....samanlaisia yllätyksiä voitte odottaa siellä täällä tuon ikäisessä talossa (vaikka olisikin hyvässä kunnossa)....ainakin niin meillä. Mutta se on nyt sitten omasta ajattelusta kiinni...me emme ole ruvenneet myyjää hätyyttämään pienten vikojen takia vaan mielestämme ne ovat tiedetty riski vanhaa taloa ostaessa. Eri asia jos olisi löytynyt joku mahdoton paikka piilossa olevissa rakenteissa. On korjailtu alapohjaa vähän, pieni pala alinta hirttä "kengitetty jne
Tietolähteitä korjaukseen löytyy, esim. museoviraston korjauskortit (saa osviitta rakenteen korjauksesta) tai nykyään on tarjolla paljon vanhojen rakenteiden korjaukseen liittyvää kirjallisuutta. Silti ei entisöimään tarvitse lähteä ellei halua, mutta rakenteet kannattaa korjata neuvojen mukaan ettei tee itse hölmöyksiä.
Periaatteessa puu korjataan puulla, kivi kivellä (tai sen tapaisella) ja eriste samantyylisellä eristeellä, puru selluvillalla tms. samoin reagoivalla eristeellä. Hyvässä kunnossa olevaa eristettä ei kannata poistaa vaan uutta lisätä jos mahdollista esim. poistamalla pieni kerros vanhaa tai täyttämällä painumat. Seinänvieret kannataa eristää kunnolla ala-, väli- ja yläpohjassa.
Esim. Talotohtori on ihan hyvä kirja - sieltä saa paljon neuvoja jos ei muuten vanhoihin rakennuksiin ole perehtynyt. Puritaaniseksi sen kanssa ei tarvitse ryhytä, mutta erilaisissa korjausten suunnitelussa se on ihan OK kun lukee sitä oikein....ei pilkunpäälle. Ja on niitä kirjoja muitakin...ja hyvä keskustelupalsta on myös rintamamiestalo.net
Onnea remonttiin! - Kerran mukana remontissa
vanhaa korjataan kirjoitti:
Ei ole kovin hintavaa (siis jos lahoa on vähän), voitte tietty myyjään ottaa yhteyttä tai lähteä lakitupaan, mutta ei taida olla vaivan arvoista....samanlaisia yllätyksiä voitte odottaa siellä täällä tuon ikäisessä talossa (vaikka olisikin hyvässä kunnossa)....ainakin niin meillä. Mutta se on nyt sitten omasta ajattelusta kiinni...me emme ole ruvenneet myyjää hätyyttämään pienten vikojen takia vaan mielestämme ne ovat tiedetty riski vanhaa taloa ostaessa. Eri asia jos olisi löytynyt joku mahdoton paikka piilossa olevissa rakenteissa. On korjailtu alapohjaa vähän, pieni pala alinta hirttä "kengitetty jne
Tietolähteitä korjaukseen löytyy, esim. museoviraston korjauskortit (saa osviitta rakenteen korjauksesta) tai nykyään on tarjolla paljon vanhojen rakenteiden korjaukseen liittyvää kirjallisuutta. Silti ei entisöimään tarvitse lähteä ellei halua, mutta rakenteet kannattaa korjata neuvojen mukaan ettei tee itse hölmöyksiä.
Periaatteessa puu korjataan puulla, kivi kivellä (tai sen tapaisella) ja eriste samantyylisellä eristeellä, puru selluvillalla tms. samoin reagoivalla eristeellä. Hyvässä kunnossa olevaa eristettä ei kannata poistaa vaan uutta lisätä jos mahdollista esim. poistamalla pieni kerros vanhaa tai täyttämällä painumat. Seinänvieret kannataa eristää kunnolla ala-, väli- ja yläpohjassa.
Esim. Talotohtori on ihan hyvä kirja - sieltä saa paljon neuvoja jos ei muuten vanhoihin rakennuksiin ole perehtynyt. Puritaaniseksi sen kanssa ei tarvitse ryhytä, mutta erilaisissa korjausten suunnitelussa se on ihan OK kun lukee sitä oikein....ei pilkunpäälle. Ja on niitä kirjoja muitakin...ja hyvä keskustelupalsta on myös rintamamiestalo.net
Onnea remonttiin!Tuossa tyttäreni yli 100 vuotiasta paikattiin ja suunnilleen samalla periaatteella kuin juuri kerrot. Lattiatäytteet tyhjensimme pohjia myöten niin saatiin kaikki näkyviin. Päivä kärrättiin pölyn keskellä ja homma oli thtynä. Tiivistimme alapohjaa joillakin pahveilla ja sitten puhallusvillaa päälle. Puhallin lainattiin rautakaupasta. Nuo heikommat kohdat paikattiin tietysti puulle, eli lankulla. Nuo tuulipaikat jäävät helposti seinän vierustoille kun niitä rakoja löytyy, eli kannattaa olla huolellinen villojen laitossa.
Pesutilan alle teimme "vesivaneerista" uuden pohjan , valua päälle ja sitten kosteuseristeet yms.
Noissa pikku kosteusvaurioissa ei kannata lakitupaan lähteä, sillä kun sellaista ryhtyy miettimään niin samassa ajassa homma on jo korjattu, muutama tunti menee korkeintaan. Myyjää voi ottaa keskusteluun, niin voi jotakin vaikka työapua löytyä.
Nuo pintalaudat me putsattiin aivan käsikutterilla ja yhdet uudet kunnon terät piti ostaa. Kokemukseni oli, että tekemällä homma hoituu, eikä ihmettelemällä. Koppa kaljaa on joskus hyvä kaveri tekijälle pölyn keskellä.
Sitten pienenä vinkkinä. että tuollaista "tuppeen sahattua" pintalautaa saa ostaa uuttakin, eli rannikolla Skaftungin saha pikkuyritys, höylää laudat määrämittaan ja kohtuuhintaan. - lattialaudoista
Kerran mukana remontissa kirjoitti:
Tuossa tyttäreni yli 100 vuotiasta paikattiin ja suunnilleen samalla periaatteella kuin juuri kerrot. Lattiatäytteet tyhjensimme pohjia myöten niin saatiin kaikki näkyviin. Päivä kärrättiin pölyn keskellä ja homma oli thtynä. Tiivistimme alapohjaa joillakin pahveilla ja sitten puhallusvillaa päälle. Puhallin lainattiin rautakaupasta. Nuo heikommat kohdat paikattiin tietysti puulle, eli lankulla. Nuo tuulipaikat jäävät helposti seinän vierustoille kun niitä rakoja löytyy, eli kannattaa olla huolellinen villojen laitossa.
Pesutilan alle teimme "vesivaneerista" uuden pohjan , valua päälle ja sitten kosteuseristeet yms.
Noissa pikku kosteusvaurioissa ei kannata lakitupaan lähteä, sillä kun sellaista ryhtyy miettimään niin samassa ajassa homma on jo korjattu, muutama tunti menee korkeintaan. Myyjää voi ottaa keskusteluun, niin voi jotakin vaikka työapua löytyä.
Nuo pintalaudat me putsattiin aivan käsikutterilla ja yhdet uudet kunnon terät piti ostaa. Kokemukseni oli, että tekemällä homma hoituu, eikä ihmettelemällä. Koppa kaljaa on joskus hyvä kaveri tekijälle pölyn keskellä.
Sitten pienenä vinkkinä. että tuollaista "tuppeen sahattua" pintalautaa saa ostaa uuttakin, eli rannikolla Skaftungin saha pikkuyritys, höylää laudat määrämittaan ja kohtuuhintaan.jostka yleensä on enempi vähempi kuluneita käytössä niin kannatta katsoa myös sellainen mahdollisuus että voiko laudat kääntää ylösalaisin.Nuo kun on yleensä tuhtia ponttilankkua ja se alapuoli on ihan käyttämätön.Tuli kerran tehtyä tuollainen operaatio ja onnistui todella hyvin
- aloittaja
Hyviä vastauksia ja vinkkejä... Kiitti kaikille!
- ammattilainen
aloittaja kirjoitti:
Ei tarvitse päälle hyökätä kuitenkaan. :) Ei täällä mitään paniikkia ole, koska vanhan talon tiesimme ostavamme. Tiedossa oli kyllä mahdollisesti vielä joskus edessä olevan esim, katon uusiminen, ulkorakennuksen korjausta, putkien uusiminen, sähköjen uusiminen yläkerrassa. Tämä lahokohta kamarissa oli vain uusi yllätys ja ajattelin senkin ottaa esille että onko ehdotuksia miten sen kanssa toimia. Tuleeko kovin hintavaksi korjata, voiko myyjän kanssa keskustella kustannusten puolittamisesta (koska emme ostaneet taloa kuitenkaan remontoitavan kohteen hinnalla) tms.....
Vanha eriste oli täysin kunnossa ja kuivaa, kosteusvauriosta ei nähty jälkeä joten luettelemasi voisi siis käydä.
Kiitos viestistäsi.Minäkin ostin 10 vuotta vanhan auton ja nyt huomasin, että siinä on ruostetta ym. vikoja.
Myyjä sanoi auton olevan loistokunnossa!
Voinkohan neuvotella hinnanalennusta?
On se kumma kun ihmisillä, jotka eivät tiedä talonrakenuksesta ja korjauksesta hölkäsenpöläystä on kaikenlaisia vaatimuksi hinnanalennuksineen kun ostavat vanhaa tavaraa.
Ostakaa uusia taloja niin saatte priimaa! - vahvasti
ammattilainen kirjoitti:
Minäkin ostin 10 vuotta vanhan auton ja nyt huomasin, että siinä on ruostetta ym. vikoja.
Myyjä sanoi auton olevan loistokunnossa!
Voinkohan neuvotella hinnanalennusta?
On se kumma kun ihmisillä, jotka eivät tiedä talonrakenuksesta ja korjauksesta hölkäsenpöläystä on kaikenlaisia vaatimuksi hinnanalennuksineen kun ostavat vanhaa tavaraa.
Ostakaa uusia taloja niin saatte priimaa!sanottu. Että kaikki uudet talot on sitten priimaa ?
- kirjaimellisesti...
vahvasti kirjoitti:
sanottu. Että kaikki uudet talot on sitten priimaa ?
..viesti meni varmaan kuitenkin perille? luulisin...
- jtu
ammattilainen kirjoitti:
Minäkin ostin 10 vuotta vanhan auton ja nyt huomasin, että siinä on ruostetta ym. vikoja.
Myyjä sanoi auton olevan loistokunnossa!
Voinkohan neuvotella hinnanalennusta?
On se kumma kun ihmisillä, jotka eivät tiedä talonrakenuksesta ja korjauksesta hölkäsenpöläystä on kaikenlaisia vaatimuksi hinnanalennuksineen kun ostavat vanhaa tavaraa.
Ostakaa uusia taloja niin saatte priimaa!Ostin kengät Kuusiselta ja ne hajosivat 3 päivän kävelyn pälkeen. Pohja kului puhki.
Myyjä sanoi , että olen kävellyt väärin.
- vanhaa rakastava
Moi! Meillä vanha savupirtti. Katto on patinoitunut melken mustaksi. Hirsissä joissain kohtia oli kuivaa lahoa Veistimme kuivat lahot ja laitettiin hyvää puuta tilalle ja tuppeen sahattua lautaa päälle. Korjaus on onnistuneen näköinen. Lattian alta paljastui ehjät paksut lankut, jotka tuoksui tervalle. Talon pohjalla oli maakellari ja alapojan juoksuhirret huonossa kunnossa. laitamme uudet juoksut ja päälle sitten vanhat lankut entisaikaa kunnioittaen Mitä eristettä sitten laitttais alle. Mökissä on hyvät tulisijat ym. Terveisiä kaikille jotka tekee vanhoja hirsimökkiremontteja ja hyvää kesää! TV.Meri
- torpan Terttu
"Ostakaa uusia taloja niin saatte priimaa!"
Hah...ei tosiaankaan.
Voin lyödä vuosipalkkani vetoa, että mun 130 vuotias hirsitaloni on vielä pystyssä toiset samat kun naapurin Älvsbytalo kestää n. 20 vuotta. Äijä kun kävelee sisällä, koko talo heiluu. Viime kesänä pystytettiin ja nyt jo jotain häikkää kun vettä tulikin jostain kellariin :O - van-ha-
Aina, kun vanhaa taloa remontoi niin lähtökohtaisesti lattia täysin purettava. Alahirret tarkastettava, jos on lahoa niin rahallisesti ei suuri kuluerä, jos itse tekee.
Tuvan nurkat tunkilla ylös, hirrestä laho osa pois ja uutta puuta tilalle. Kasaamisessa aina kattohuopaa (alushuopaa) lattian alle mahdollisimman paljon niin lahoamista ei tapahdu.
Jos hometta löytyy niin ei sitä tarvitse pelästyä. Kaupasta karkeaa suolaa iso säkki ja sitä levitetään alueelle hyvä kerros. Olen tehnyt muutaman suolakorjauksen vanhan talon alaosaan. Vanhimmat lähes 40 v. sitten ja niissä asutaan vieläkin. Muovit pitää kuitenkin jättää pois.- Ippar
Hei! Tuo suolakorjaus on minulle ihan uutta - en ole koskaan kuullut. Voitko yst. kertoa tarkemmin. Kiitos
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti8413434Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2322430Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori771996Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks141825- 991528
Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1821450Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos241326- 541186
Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_2231165- 311085