baarit

Mikä on mielestänne ylivieskan paras baari ja miksi? Itse olen sitä mieltä että jokeri mutta valitettavasti on ollut huomattavissa henkilökunnan väsyminen. Ennen niin mukavat työntekijät ovat olleet usein pahalla päällä ja epäystävällisiä se on tehnyt miinusta jokerille ja olen myös käyntiäni vähentäny sielä.

Taitaa nuorison käymisen lisääntyminen jokerissa käydä työntekijöiden hermoille.Jokeri olikin ennen viihtyisämpi paikka vähemmän tappeluita ja muita häiriöitä. Valitettavasti nuorison löydettyä paikan on meno muuttunut agressiivisemmaksi.Muuten aivan mahtava paikka kun tytötekijilläkin on hyvä päivä ja jaksavat hymyillä!
558954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Olen myös huomannut saman että työntekijät ovat _erittäin_ huonotuulisia,tekohymyä väkisin väänteleviä ja monesti ihan suotta äksyileviä ja palvelevat ainoastaan väkipakosta, monesti pahoittanut mieleni muuten hyvän illan päätteksi tai aikana ja Jokerissa tuntuu joskus että varpaillaan saa kulkea.
Minusta tai tietoni mukaan ei ketään ole siellä pakotettu työskentelemään vaan kai sieltä voi häipyä jos ei osaa kuin naama nyttyrällä kaljaa tarjoilla.

Äänestä
  • Paskaa. Vanhaa paskaa. Olisitte edes yrittäneet isot ihmiset.

    Äänestä

ennen jokeri oli melko tyhjillään ja työntekijöillä palkka helpommassa ku´aikaa jäi lorvailuu nyt joutuki alkaa tekehe töitä heti urakalla ja mukaan tuli oikeen kiirettä ja voi kamala autolline hankalia asiakkaita ni niiltä alko vituttaa ja jyvät eroaa ny akanoista ja hyvät asiakaspalveliat jokerin työntekijöistä olis tolla pupilla mahdollisuus vaikka mihin mutta voivat tyriä sen vittumaisii asiakaspalvelioihin

Äänestä
  • Kyllä vain jokerin asikaspalvelu on todella huonontunut väen lisääntymisen myötä, joka on tosi harmi. Olen kans mieleni pahoittanut jonottaessani tiskillä ja koittanut tilata juomista. Vastaanotto on ollut aika ajoin todella tylyä. Vaikka itse käyttäydyt asiallisesti. Toinen ikävä asia on se et joillakin myyjillä on tapana pitää kaverit ja tutut tyytyväisenä ja antaa heille aina ensin juomista vaikka näkevät että monet ovat jonottaneet paljon kauemmin. Ei oikeanlaista asiakaspalvelua.

    Olen useammalta ihmiseltä kuullut ikäviä kommentteja jokerin asiakaspalvelun huononemisesta. On monesti olo et anteeksi kun olemme täälä. Vaikka heidänhän pitäisi olla tyytyväisiä että kannamme rahaa heidän puljulleen. Juuri asiakaspalvelu on ollut jokerin valtti ennen jonka takia moni asiakas on palannut sinne uudestaan. Harmi että paikasta on tullut ilmapiiriltään tosi kireä ja hymyä irtoo enää harvoin. Kävisin useamminkin jos tuntisin oloni tervetulleeksi.

    Äänestä

Olisi mahkuja hyvinkin tuottoisaan bisnekseen ottaen huomioon baarin puitteet ja rennon sekä suhteellisen tasokkaan varustuksen ja asiallisen sisustuksen , vetäisi vaarista karvanoppateiniin mut kaikki voi tyssähtää epämiellyttävään ilmapiiriin jonne ei tee mieli enää palata ja nyt varsinkin kun ihmisillä on ylikorostunut tarve pihdata eurojaan ja moni miettiikin äärimmäisen tarkasti kenelle ja missä rahojansa antaa ja vihoviimeiseksi ainakaan tiskin takana tiuskivalle ylimielisesti asiakkaaseen suhtautuvalle baarityöntekijälle.

Varsinkin tuolla alalla kuulee että asiakkaat on vittumaisia ja muuta mutta ilman meitä fiksusti käyttäytyviä ja erittäin epäasiallisesti käyttäytyviä asiakkaita olisivat he tuolta osin työttöminä ja siinä ne erottuukin parhaat asiakas(palvelijat) huonoista , niinkuin joku jo aiemmin mainitsi.

Äänestä
  • asiakkaiden palveleminen kymppi miinus

    Äänestä

  • sinänsä huono paikka kirjoitti:

    asiakkaiden palveleminen kymppi miinus

    Järjestyksenvalvojia on nykyään Jokerissa? Ennen siellä oli tosi asiallisia portsareita, mutta viimme käynnistä on jo kohta 8 vuotta. Eipä taida samat miehet olla enään ovella.

    Äänestä

  • apina raivo kirjoitti:

    Järjestyksenvalvojia on nykyään Jokerissa? Ennen siellä oli tosi asiallisia portsareita, mutta viimme käynnistä on jo kohta 8 vuotta. Eipä taida samat miehet olla enään ovella.

    On siellä mielestäni ainakin yksi vanhanlinjan portsari vielä töissä, mutta on uusiakin.

    Äänestä

Olen ollut käymättä jokerissa puolisen vuotta, koska tympäännyin totaalisesti huonoon palveluun. Tarjoilijat olivat väsyneitä happamia ja uneliaita kuin pakosta siellä tiskin takana. Myös omistajat voisivat kiinnittää huomiota asiaan. Nyt oon käyny jonku kerran, nuoriso on tosiaan vallannu koko paikan.

Äänestä

Itse olen erittäin tyytyväinen 10-Kerhoon ja poketkin jaksaa hymyillä:) Musiikista paikka saa erittäin suuren plussan.

Äänestä
  • on mielestäni muuttunut kyllä asiakkaiden suhteen... Tuleepa tuolla siltikin käytyä.
    Ei se leskikään huono paikka ole.

    Äänestä

  • baari kirjoitti:

    on mielestäni muuttunut kyllä asiakkaiden suhteen... Tuleepa tuolla siltikin käytyä.
    Ei se leskikään huono paikka ole.

    Hei!

    Samaa pannut merkille että palveluntaso laskenut lehmänhäntänä alaspäin, ennen oli esimerkiksi tiskin takana aina hymyileväinen huumorintajuinen vanhempi rouva mutta nyt tiskintakana olevat eivät osaa kuin vittuilla ja palvella vitutus korviaan myöten paistaen ja palvelutyyli muutenkin melko monesti epäsopivaa ( ei oteta huomioon kaikkia kauan jonottaneita ) vaan oman " moraalin " mukaan asetetaan palvelujärjestys ihmisille

    Äänestä

  • Keijo.O kirjoitti:

    heti kun baareihin saadaan jonotusnumerot tiskille puheet voi lopettaa omista järjestyksistä, itse ainakin palvelen asiakkaita tiskillä järjestyksessä kierrosta tai päästä päähän tehden, niin kyllä jokainen saa jossakin välissä juomaa.
    Hautajaiset olen myös luvannut maksaa jokaiselle joka kuolee janoon baarissa, jossa työskentelen.
    Jokerissa kyllä olen sen huomannut että osalla omistajista asenne on hiukan töykeää joitakin kohtaan, itse olen kuitenkin hyvää palvelua saanut ja kun muistaa jättää aina vaikka ne kolikot sinne tiskille tipiksi ja portsarille lähtiessään setelin niin uskon että asenteet ovat heilläkin kohdillaan.
    www.aasiakas.net sivustolta löytyy hyviä ohjeita kuinka käyttäytyä asiakkaana ravintolassa, kannattaa katsoa..

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    olen kolmekymppinen ja minulla on hyvät tavat eli sillä asialla ei kyllä ole mitään tekemistä sen asian kanssa että olisin käytökselläni ansainut sen huonon kohtelun jonka olen jokerista saanut. Minulle on kyllä pienestä pitäen opetettu miten kanssa ihmisiä kohdellaan. Sinä voit olla hyvä asikaspalvelija tässähän ei puhuttu kun joistakin jokerin työntekijöistä joiden asikaspalvelutaidossa on parantamisen varaa. Kyllä asiakkaallakin on oikeus saada hyvää palvelua. ja vaatia sitä jos sitä ei saa. Vai olenko aivan väärässä? Ymmärän kyllä jos asiakas käyttäytyy asiattomasti ja sen takia ollaan vittumaisia mutta jos kiltisti jonotat juomaasi ja aina kun joku uusi tulee tiskille ja se saa ensin juomaa vaikka myyjä on huomannut että olet ollut siinä ensin. saat vaan myyjän vittumaisen katseen ja örähdyksen kun vihdoin sinua palvellaan niin ei siinä kyllä ilo ole ylimmillään. Ei sanota päivää ei kiitosta. Onko tämä sitten nykypäivän käsitys hyvästä asiakaspalvelusta? Vaadinko liikkaa jos haluan että kohdellaan asiallisesti? Olen kyllä saanut Ylivieskan baareissa myös hyvää asiakaspalvelua esim. joku aika sit mustassaleskessä. Ei ole kyse siitä että kaikki baarityöntekijät olisivat vittumaisia.

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    heti kun baareihin saadaan jonotusnumerot tiskille puheet voi lopettaa omista järjestyksistä, itse ainakin palvelen asiakkaita tiskillä järjestyksessä kierrosta tai päästä päähän tehden, niin kyllä jokainen saa jossakin välissä juomaa.
    Hautajaiset olen myös luvannut maksaa jokaiselle joka kuolee janoon baarissa, jossa työskentelen.
    Jokerissa kyllä olen sen huomannut että osalla omistajista asenne on hiukan töykeää joitakin kohtaan, itse olen kuitenkin hyvää palvelua saanut ja kun muistaa jättää aina vaikka ne kolikot sinne tiskille tipiksi ja portsarille lähtiessään setelin niin uskon että asenteet ovat heilläkin kohdillaan.
    www.aasiakas.net sivustolta löytyy hyviä ohjeita kuinka käyttäytyä asiakkaana ravintolassa, kannattaa katsoa..

    Miten sitä sitten jää enää rahaa ostaa juomaa ollenkaan, kun tippaat jokaista myyjää ja portsaria ?

    Tippaatko jos käyt pitseriassa tai grillillä ostamassa syömistä, niin myyjää, ja kokkihan sen tekee sen ruuan, sillekkinhän kuuluu tippi.

    Tai taksikuskia sillekkin tippiä, kun vie kotia. Ei ole kyllä normaalilla ihmisellä varaa enää käydä missään tuolla menolla.

    Äänestä

  • Terva Erkki kirjoitti:

    sillä että annatko tippiä 0,50€, 5€ tai 15€ ei ole mitään merkitystä.. kyse on omastatunnusta. don't be a fool... FOOL. oli sitten kyse taksi kuskista, baarimikosta, blokkarista, tai jostain muusta ylivieskalaista asiakkaiden palveliasta. Kun kuitenkin on hyvä muistaa että kukaan teistä ei saisi eikä voisikaan elää ilman vaatetta, viinaa, tupakkaa, bensaa, ruokaa ja "hyvinvointia" ilman asiakaspalvelijoita.

    AJATELKAA MITÄ ELÄMÄ OLISI JOS SAISITTE VIINAA AUTOMAATISTA
    http://www.whistlerdiaries.com/blog/images/alcoholic.jpg

    TAI VAATETTA PÄÄLLE ILMAN VALITSEMATTA ETTÄ MIKÄ TUNTUU HYVÄLTÄ
    http://tbn1.google.com/images?q=tbn:cOgVfjfGVAAHUM:http://blogs.pitch.com/clotheswhores/_44241041_muffin_203.jpg

    ja kyllä teille on yritetty tarjota hyvää palvelua, mutta ette ole oppineet sitä ottamaan vastaan. Pity for you...

    Äänestä

  • nohjaaaa,,,,, kirjoitti:

    Leskessä on EHKÄ "iloisemman" näköisiä työntekijöitä, mutta siellä saa kyllä odottaa paljon kauemmin sitä kaljaa kuin jokerissa. Ja siellä kuuluu vielä aivan kamalaa musiikkiakin. Jokerissa ei käy niin paljon "hienoja" asiakkaita jotka sitte kyylää kaikkien muiden vaatteita ja olemusta ja nauraa kikattelee samalla, kun luulevat olevansa maailman napoja. Tälläisiä asiakkaita on leski täynnä, joten ei kiinnosta mennä sinne ja pahoittaa mieltään sen takia että joidenki mielestä sulla sattuu olemaan ruma paita.

    Joten itse koen parhaana paikkana illan istujaisiin jokerin, jos tanssia tekee mieli nii 10-kerho. Kuuluu sentään ihmisten musiikkia.

    Äänestä

  • nohjaaaa,,,,, kirjoitti:

    sillä että annatko tippiä 0,50€, 5€ tai 15€ ei ole mitään merkitystä.. kyse on omastatunnusta. don't be a fool... FOOL. oli sitten kyse taksi kuskista, baarimikosta, blokkarista, tai jostain muusta ylivieskalaista asiakkaiden palveliasta. Kun kuitenkin on hyvä muistaa että kukaan teistä ei saisi eikä voisikaan elää ilman vaatetta, viinaa, tupakkaa, bensaa, ruokaa ja "hyvinvointia" ilman asiakaspalvelijoita.

    AJATELKAA MITÄ ELÄMÄ OLISI JOS SAISITTE VIINAA AUTOMAATISTA
    http://www.whistlerdiaries.com/blog/images/alcoholic.jpg

    TAI VAATETTA PÄÄLLE ILMAN VALITSEMATTA ETTÄ MIKÄ TUNTUU HYVÄLTÄ
    http://tbn1.google.com/images?q=tbn:cOgVfjfGVAAHUM:http://blogs.pitch.com/clotheswhores/_44241041_muffin_203.jpg

    ja kyllä teille on yritetty tarjota hyvää palvelua, mutta ette ole oppineet sitä ottamaan vastaan. Pity for you...

    Pahoillani olen jos totuus sattuu mutta Jokerissa on Ylivieskan tusina huonoimpia asiakaspalvelijoita, hyviä ja asianosaavia ammattitaitoisia asiakaslähtöisiä palvelijoita Ykasta toki löytyy mutta ei harmi Jokerista.

    Äänestä

Tykkään Jokerisa käyä. Sielä on parhaat karaokelaitteet ja eniten/laajiten biisivalikoimaa. Ja monenlaista porukkaa. Se on aina hyvä. Asiakaspalvelusta en osaa sanoa juuta/jaata. Aina oon saanu palvelua. Ei o ite tarvinu lasia hakia.
10-Kerholla on todella hyvää ja monipuolista musiikkia. Ja sielläki on alkanu oleen monenikästä ja -tyylistä porukkaa.
Leski on sitte se viimenen paikka, mihin kukaan ei ikään aio mennä ja josta kuitenki löytyy aamuyöstä lähes "kaikki". Noh, se on ainu paikka mikä on auki 4:än
Kukkuu on jees, mutta vähä syrjässä ja karska-laitteet ei koskaan toimi oikein. Ja biisivalikoima on vähintäänki mielenkiintoinen.. ;)
Myllysä ja Bar 5:ssa ei ole kovin paljo tullu käytyä. Muutaman kerran piipahtanu.
Ganesista ei ilikiä ees puhua.. Mii, not laik.
Siinä kai ne oli sitte?
Edelleenki sitä oikiaa rokkibaaria ootellesa... ;)

Äänestä

Vieska oli hyvä, mutta se lopetti. Jäin myös kaipaamaan Mix'diä. Mustassaleskessä en viihdy. Ganesissa lilluu kaikenmaailman juoppoja. 10-kerhossa saatan joskus poiketa. Nykyään nautin juomani pääosin kuitenkin kotona. Ja juomani on yhä useammin alkoholitonta.

Äänestä

ole jokerin voittanutta. Palvelu on hyvää. Kymppikerhossa on kiva käydä, ja leskeen aina sitte viimeks, koska se on neljään auki. Hyvää palvelua niissäkin on, ihmiset sen tunnelman luo, vai täh.

Äänestä

Joka paikassa on tullu käytyä. On niissä eroa noissa paikoissa, kuten vesissä.

Äänestä

Jokker baari se on hyvä baari...

Äänestä
  • niin nuo Jokerin asiakaspalvelua mollaavat kirojoitelmat olivat kaikki samasta näppäimistöstä peräisin. Varmaankin joku luuseri, jolla on jotain muuta henk.koht. kaunaa ko. baaria tai sen työntekijöitä kohtaan.

    Äänestä

  • Jokeri rules kirjoitti:

    niin nuo Jokerin asiakaspalvelua mollaavat kirojoitelmat olivat kaikki samasta näppäimistöstä peräisin. Varmaankin joku luuseri, jolla on jotain muuta henk.koht. kaunaa ko. baaria tai sen työntekijöitä kohtaan.

    sinähän sen tiedät......mitähän se ketään haittaa jos täälä keskustellaan asiasta. Se on vaan hyvä että asiasta ollaan montaa mieltä ja se herättää keskustelua. Olisihan se aika ihmeellistä jos kaikki olisivat samaa mieltä asioista. Eikä todellakaan ole ketään jokerin työntekijää vastaan mitään henkilökohtaista ettäs tiiät!

    Äänestä

Joko on jokerin uusi terassi valmis ?

Äänestä

ei siellä ole kui yks hapan akka ja hänki tekee parhaansa ollakseen ok. ihmiset ihmistä vastaan. työntekijät mukavia jos osaa itse käyttäytyä- paikka ei kaikkia houkuttele eiköä tarvi. pysyköön siis samana ihmisläheisenä ilman pinnallisuutta. sana sanaa vastaan ja silmä silmästä. näin juuri

Äänestä
  • Onkohan tuota enään, 90-luvun alussa oli siellä tosi mukavat tarjoilijat ja hyvännäkösetkin, Jaana ja mikäs sen hyväperäsen nimi nyt olikaan, Niina??

    Äänestä

  • Entinen tekulainen kirjoitti:

    Onkohan tuota enään, 90-luvun alussa oli siellä tosi mukavat tarjoilijat ja hyvännäkösetkin, Jaana ja mikäs sen hyväperäsen nimi nyt olikaan, Niina??

    Onko jokker baarissa samat "vanhat" portsarit ku ennen, tuli asiotua joskus paljonkin jokker baarissa.

    Äänestä

  • yhden muistan kirjoitti:

    Onko jokker baarissa samat "vanhat" portsarit ku ennen, tuli asiotua joskus paljonkin jokker baarissa.

    Oon Jokerissa törmännyt vaan kaikenlaisiin vanhoihin juoppoihin, milloin siellä se nuoriso käy?

    Äänestä

  • Entinen tekulainen kirjoitti:

    Onkohan tuota enään, 90-luvun alussa oli siellä tosi mukavat tarjoilijat ja hyvännäkösetkin, Jaana ja mikäs sen hyväperäsen nimi nyt olikaan, Niina??

    Ennen oli kaikki paremmin

    Äänestä

Paska paikka ainakin minun mielestä. Paikalliset möröt ja niiden aikaansaamat kakarat siellä käy.

Suosittelen niille Joilla on alkoholin kanssa ongelmia.

Äänestä
  • alavieskan ainut baari on paras!!!!

    Äänestä

  • Ainoastaan niillä joilla on ongelmia kyseisen tuotteen kanssa eivät käy baareissa.
    Jokerihan on aina ollut ns kansankapakka ja sellaisena se tulee toivottavasti pysyyn?
    Jatkoajan myötä (o3)kun päällysvaatteet on jouduttu jättää narikkaan on se myös siistiytynyt.
    Lisäksi 2€ narikkamaksu pitää pummit loitolla.
    Viikonlopun ikärakenne on 18-50 vuotta.
    Mitään sheikkerin heiluttajia ja lusikoitten kans kikkailijoita ei tiskin takaa löydy.
    Mutta asiallista palvelua sieltä saa jos muistaa itse olla asiallinen.
    Laulaa siellä muuten saa joka ilta ja nykyään myös päivallä kunnella vinyylejä ja kuulemma myös omia
    jos niitä joltain vielä nurkista löytyy?

    Äänestä

  • kolikkosilmä kirjoitti:

    Ainoastaan niillä joilla on ongelmia kyseisen tuotteen kanssa eivät käy baareissa.
    Jokerihan on aina ollut ns kansankapakka ja sellaisena se tulee toivottavasti pysyyn?
    Jatkoajan myötä (o3)kun päällysvaatteet on jouduttu jättää narikkaan on se myös siistiytynyt.
    Lisäksi 2€ narikkamaksu pitää pummit loitolla.
    Viikonlopun ikärakenne on 18-50 vuotta.
    Mitään sheikkerin heiluttajia ja lusikoitten kans kikkailijoita ei tiskin takaa löydy.
    Mutta asiallista palvelua sieltä saa jos muistaa itse olla asiallinen.
    Laulaa siellä muuten saa joka ilta ja nykyään myös päivallä kunnella vinyylejä ja kuulemma myös omia
    jos niitä joltain vielä nurkista löytyy?

    käyttäjille,sairaalan paarit paras paikka

    Äänestä

  • paarin kirjoitti:

    käyttäjille,sairaalan paarit paras paikka

    Käyhän ottamassa baarissa parit napanderit, ettei pipo kiristä liikaa.

    Äänestä

  • JoggerBar kirjoitti:

    Käyhän ottamassa baarissa parit napanderit, ettei pipo kiristä liikaa.

    No Kymppikerho on, niin no joo.

    Äänestä

  • kymppi. kirjoitti:

    No Kymppikerho on, niin no joo.

    Minusta ampulanssissa oli aikahyät paarit.

    Äänestä

Jokeri on ihan jees, tosin blondi "kaappi" portsari töykeä ja riuhtoo takkia niin että tavarat lentelee taskuista lattialle. Blondi myyjätär myöskin töykeähkö. Meininki kumminki ihan hyvä.
10-kerho on kallis, mutta menee joskus. tosin ylimielisiä leuhkoja neitejä asiakkaana usein.
Leski... Noh saa jonottaa,musiikki huonoa ja asiakkaat katsovat nenänvarttaan pitkin muita niinkuin joku jo sanoi.
Kukkuubaari on kiva,kivasti sisustettu ja palvelu hyvä :)
Bar5 siellä on joskus mielestäni ollut samainen blondi neiti myymässä kuin jokerissa,lueskelee lehteä ja on töykeän oloinen. palvelee jos jaksaa lukemiseltaan...
Että ylivieskaan voisi kyllä kehitellä jonkin kivan kapakan missä olisi ripaus uutta ja vanhaa,suht isokokoinen ja palvelu hyvä. kuten esimerkiksi Kalajoen Stage !
Joku oli maininnut Alavieskan Junkista, hyvä paikka, myyjä aina ihanan pirteä mutta miinusta örisevistä kanta-asiakas juopoista jotka änkeää väkisin pöytään istumaan.

1Äänestä
  • vejät kunnon töötit pohjiksi, niin sinä ei huomaa vaikka leuhka neiti örisee

    Äänestä

  • muhalaasaamahalaa kirjoitti:

    vejät kunnon töötit pohjiksi, niin sinä ei huomaa vaikka leuhka neiti örisee

    Viimeksi kun tuli käytyä niin palvelu oli kaikkea muuta kuin hyvää. V-mäiset portsarit, tylyjä,. isolla porukalla tultiin 60 km päästä. ,n 10 henkeä,ja kukaan ei halua enään käydä uudestaan.

    Äänestä

  • narkus kirjoitti:

    Viimeksi kun tuli käytyä niin palvelu oli kaikkea muuta kuin hyvää. V-mäiset portsarit, tylyjä,. isolla porukalla tultiin 60 km päästä. ,n 10 henkeä,ja kukaan ei halua enään käydä uudestaan.

    Se on vaan niin että paikkakuntalaiset on ihan pyllystä, sama mihin meet iltaa istuun, seurasta se kiinni on. Ei auta uusi baari, auttaa uusi paikkakunta.

    Äänestä

:)

Äänestä

Kerran käväsin Siellähän kaikki asiakkaat oli päissään.

Äänestä
  • viimeksi kävin renkku paarissa hyvä oli meininki ja jatkot haatasen ja hintsalan paarissa,ei voi moittia

    Äänestä

Jokeri on räkälä ja siellä haisee aina jalkahiki..

Äänestä
  • Niin sun omat jalat

    Äänestä

Ramppasin Ylivieskassa 1990 luvulla. Mikä oli mustalesken nimi ennen Mustaa leskeä? No se oli silloin kovakin menomesta vaikka nimikin muuttui . Vieskassa sitten bändejä kuunneltiin.

Äänestä
  • Riikan pub

    Äänestä

Ehottomasti on kaks parasta Baaria Hintsalan Baari ja Haatasen Baari.

Äänestä

Jokeri on paras, aina ollu!!!

Äänestä

Sikabaari on paras on kiinni.:))

Äänestä
  • monttu on ja oli paras,sit renkku

    Äänestä

Ylivieskassa Ei Ole yhtään Baaria, on vain juottoloita johon juopot kokoontuu.

Äänestä

Parasta siis lipittää kotona limonadia, rahaa säästyy.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kyselen vaan.. kirjoitti:

Mikä on mielestänne ylivieskan paras baari ja miksi? Itse olen sitä mieltä että jokeri mutta valitettavasti on ollut huomattavissa henkilökunnan väsyminen. Ennen niin mukavat työntekijät ovat olleet usein pahalla päällä ja epäystävällisiä se on tehnyt miinusta jokerille ja olen myös käyntiäni vähentäny sielä.

Taitaa nuorison käymisen lisääntyminen jokerissa käydä työntekijöiden hermoille.Jokeri olikin ennen viihtyisämpi paikka vähemmän tappeluita ja muita häiriöitä. Valitettavasti nuorison löydettyä paikan on meno muuttunut agressiivisemmaksi.Muuten aivan mahtava paikka kun tytötekijilläkin on hyvä päivä ja jaksavat hymyillä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu