Muiden eurooppalaisten suurkaupunkien ohella, myös espanjalainen Tarragonan kaupunki on palkannut siviilivaatteissa liikkuvan koirapoliisin, jonka tehtävänä on videokuvata salaa koirien ulkoiluttajia. Jos näiden lemmikit tekevät tarpeensa eivätkä niiden omistajat siivoa jälkiä, niin videonauhoja käytetään todisteena oikeudessa. Tähän mennessä salapoliisi on käräyttänyt jo satoja koirankakattajia. Sanktio on sakko ja sen ohella, toistuvissa tapauksissa, eläimen lopettaminen.
Valvonnan tehostuminen, enteilee täydellistä, tai osittaista koiranpitokieltoa.
Edellä oleva teksti on referaatti uutisesta, joka on luettavissa lähetyspäivänä iltalehdestä, tai lyhennelmänä iltalehden verkkoliitteestä.
Valvonnan tehostuminen, enteilee täydellistä, tai osittaista koiranpitokieltoa.
Edellä oleva teksti on referaatti uutisesta, joka on luettavissa lähetyspäivänä iltalehdestä, tai lyhennelmänä iltalehden verkkoliitteestä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
että koira lopetetaan omistajan välinpitämättömyyden takia!
Oliko se Kiinassa vai missä kun saa hirmuiset pikavoitot, pahimmassa tapauksessa vankeutta ellei peräti teloiteta, siitä jos sylkäisee tai heittää tupakantumpin tai jonkun muun roskan maahan. Tämä valvonnan tehostuminen enteilee edellisen logiikan mukaan ko. maahan täydellistä ihmiskieltoa.
..oli Singapore, ei Kiina. :-) Tuosta roskaamisesta yms. joutuu kulkemaan pitkin katuja muistaakseni huudellen että "Olen roskaaja, olen roskaaja!". Eli siis julkinen nöyryytys. Myös kepitys on käytössä kyseisessä maassa rangaistuksena rikoksista.
kiinassa olisi sitten provokieltokin, kai jokainen huomasi otsikoinnin ja lauserakenteen tuosta alkuperäisestä viestistä... Mä jo olin ajatellut, että kyseinen otus on saanut lääkityksen kohdalleen. Ikävä huomata ettei näin ole.
Asiasta: jos nyt oleellinen oli referoitu tuossa, niin on aika outoa että eläin lopetettaisiin. Sitäkään en ymmärrä, millä logiikalla tuo kerrottu johtaisi täydelliseen koiranpitokieltoon...???
Jonkinlainen häpeärangaistus olisi sopivin myös koiranpaska asiassa. Osaisikohan sellainen ihminen kuitenkaan hävetä mitään, joka jättää ulosteita kulkureiteille ja lasten leikkipaikoille.
Kiitos oikaisusta, en ollutkaan ihan varma, mutta jotain sen suuntaista muistelin. Hyvä, ettei tullut puhuttua ihan höpöjä. :=)
Mutta mikäli koirien jätösten keräämättä jättäminen aiheuttaisi saman rangaistuksen, olisi meteli todennäköisesti niin hirmuinen, että ympäristövirasto puuttuisi siihen, ja sitä paitsi koirat veisivät riemuissaan ne kepit.
Itä yleisesti, on koiraihmisille barbaarista ja sivistymätöntä aluetta, ilomantsista itään leviää keltainen koiransyöjien maa. Koiraihmisen reviiri on pieni. Reviiri merkitään selvästi, ja sitä puolustetaan haukkuen ja kyyristellen hampaat irvessä.
On surullista, että koiraihminen ei kykene laajentamaan ajatusmaailmaansa. Ei vanha koiraihminen opi uusia temppuja.
Eipä tuota viestin aloitustapaa enää voi olla tunnistamatta. Mutta tulihan näköjään ihan yhtä pätevästi perusteltua, miksi Singaporeen on tulossa ihmiskielto...
Tämä vanha tuttu on hokenut sitä täydellistä koiranpitokieltoa niin monessa viestissä, ettei siihen mitään logiikkaa tarvita (hänen mielestään). Tuskinpa sellaista siinä tekstissä lukikaan, se on hänen ihan oma vanha tuttu pakkomielteensä.
Onneksi oma maailmankuvasi on niin kamalan laaja, että käy kateeksi.
Onpa tavattoman ja tahattoman koominen heppu, tämä barbarismista sivistävä epeli!
Naatiskelkaa koiristanne!
videokuvata salaa? pitäähän työnantajankin kertoa työntekijöille, jos hän asentaa kameroita? miksi nyt sitten saisi?
kuulostaa vähän lapselliselta touhulta. varsinkin tuo rangaistus. omistaja tekee väärin, niin rankaistaan koiraa.. juu minä teen väärin, niin rankaistaan naapuria... toimii varmaan tosi hyvin.
Pohjoismaiden suurimman koirajärjestön Suomen Kennelliiton Koiramme-lehdestä nro 3 kannattaisi viestiketjun aloittaja-uhoajan varmaan lukea artikkeli:
Brysseliin on syntynyt Suomi-koirien yhteisö.
Valitettavasti artikkeli ei ole netissä, vain sen otsikko, mutta lehden voi ostaa irtonumerona tai käydä kirjastossa lukemassa. Kennelliiton jäsenillehän Koiramme-lehti tulee automaattisesti.
Eräässä kohtaa artikkelia oikein kuvan kera kerrotaan, että Belgiassa koirat saavat olla paljon vapaammin kuin erittäin koirarajoitteisessa Suomessa. Belgialaiset koirat ovat hyvin sosiaalisia ja hyvin opetettuja.
Tämä nyt ihan omin sanoin eikä mitenkään referoiden, mutta siinäpä sitä EU:n mallia oikein pääpaikalta. Eipä taida oikein enteillä sitä "täydellistä koiranpitokieltoa".
Että silleen.
kumpa tämäkin kaikki energia suunnattaisiin sille alueelle jossa todellakin on ongelmia. Lapsilla on kurjat olot kotona ja huumeet yleistyvät. Silti kaikki voimavara ja energia pitäisi suunnatta koirankakkojen kuvaamiseen. Hoh... suomalaiset ovat todellakin pelkkiä lampaita ja antavat päättäjien päättää kaikki. Lampaat kun seuraavat kiltisti perässä ja hieman mutisevat tämän tyylisillä palstoilla vastalauseita...
... kun päivä- ja sivutolkulla paasataan näistä jätöksistä oikein henkeen ja vereen.
Ja Euroopassa terroristit surmaavat pari sataa ihmistä tuosta vaan ohimennen.
Silti jollekulle suurin ongelma on koiranpaska.
Huh.
Pari päivää ilman provoja, niin johan alkoi tähänkin ketjuun tulla eloa. Olette hupaista sakkia.