Älykäs ongelmakoira

Mitähän se vielä keksiii

Minulla on 3-vuotias sakemanni joka koettelee hermoja aikalailla. Tässä vähän listaa herran puuhista.

Olen suihkussa shamppoot päässä. Oven takaa alkaa kuulua nuuhkutusta ja rapinaa. Oven kahva liikkuu (Koira kokeilee onko lukossa) Jos olen muistanut lukita oven, se sammuttaa valot ja saan hapuilla pimeässä.

Koira on myös melkoinen kahlekuningas. Jos koira on tavallisessa pannassa niin se osaa kiertää flexin puun ympärille ja vetää päänsä ulos pannasta, ennen kuin ehdin puuttua siihen. Kahdesti tehnyt saman myös kuonopannan kanssa, älkää kysykö miten. ;) Kahdet valjaat on mennyt riekaleiksi ja ainoa toistaiseksi varmin ulkoilutuspanta on ns. kuristusremmi.

Koira on mestari avaamaan ovia. Ei väliä aukeaako ovi sisään tai ulospäin ja jos ulko-ovi ei ole takalukossa mennään siitäkin pihalle, että heilahtaa. Onneksi pysyttelee yleensä pihapiirissä.

Manipulointi onnistuu hihasta repimällä (Voi järkyttää vieraita jotka eivät tunne koiraa)Jos koira haluaa esim. leikkiä pehmolelulla joka on pantu jemmaan naulakkoon, niin se ottaa hihasta kiinni ja taluttaa hölmistyneen vieraan eteiseen jossa alkaa tuijottamaan vuoroin naulakossa olevaaa pehmolelua ja vuoroin vierasta "Leikitäänkö" ;)

Ruoka-aika ei jää meillä huomaamaatta, kun koira skeittareiden tapaan astuu metallisen kupin reunan päälle jolloin se ponnahtaa pystyyn ja ottaa sitten kupin yläreunasta otteen. Sitten se kantaa kipon kovan lattian päälle ja paiskoo sitä lattiaan kuunnes viesti menee perille.

Kun lunta satoi helmikuussa kunnon kinokset, niin koira sai päähänsä käyttää kinostunutta lumihankea ponnahdusalustana tarhasta karatakseen. Nyt kun se tietää miten temppu tehdään, niin menee yli ilman kinostakin. Keväällä korotetaan taas tarhaa...

Tässä näitä pahimpia teppuja joiden lisäksi on vielä lukemattomia muita koiruuksia. Onko muita kohtalotovereita ja miten olette älykkään hurttanne kanssa pärjäilleet?

29

14026

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Staffisti

      kans tuollanen, ajokoiran ja hirvikoiran sekoitus :) Siis karkaili ovista jos ei muistanut lukita kunnolla ja se teki sen nopeasti. Sama juttu normaalin pannan kanssa, hihna kireälle ja tassulla panta niskan yli.
      Jos ei ruokaa ollut silloin kun piti, se "hankki" sitä itse. Joko naapurien tunkiolta tai sitten pöydältä tai kaapista. Se myös eroitti tutut ja vieraat eläimet, esim. rotat sai ulkona kyytiä, mutta mun kesyrotat sai vaellella ihan rauhassa. Samoin oli jäniksien laita, mutta oma kani sai olla vapaasti. Ja mikä hurjinta, meillä oli puolikesy supikoira joka nukkui aina talviunensa vanhantallin sisällä kopissaan. Tämä sai tulla syksyisin "kotiin" ja koira antoi sen olla, mutta annas olla kun tuli vieras supi maille.. Kyllä lähti noileesti poiskin!
      Vanhemmiten häiriköivä käyttäytyminen loppui, mutta siis tosi hyvä kasvattaja se mulle oli! Toko-kisoissakin saattoi jäädä seuraamisessa seisomaan ja heiluttamaan laiskasti häntää kun mä jatkoin kävelyä yksin. En ollut tarpeeksi jutussa mukana ja palautetta tuli heti :)
      Nuoruudessaan se karkasi naapurin yhden huskyn kanssa keskellä talvea. Olivat lähteneet hirven perään ja ehkä juosseet suden jälkien yli tai jotain, eivätkä enää päässeetkään kotiin. Reissu kesti yli kaksi kuukautta ja välillä oli 30 pakkasia. Husky jäi matkalle, mutta tämä selvisi hengissä vielä kotiin..
      Toi koira oli sellainen jota itse muistelen kaikkien aikojen parhaan ja viisaimpana koirana, samoin kaikki jotka sen tunsivat. Se on jäänyt mieleen ikäänkuin ylikoirana :)
      Näin varmaan käy sunkin koirasi kanssa!

    • minä

      Minulla on myös kokemusta samantyyppisistä koirista. Collie-urokseni muuten karkasi myös ketjupannasta. Jos ei panta antanut periksi, niin puri hihnan poikki. Vähän aikaa oli taluttimena auton hinausköysi, ja kaulassa kaksi pantaa, näin oppi pois pahasta tavasta.

      Tällä hetkellä ongelmia on lähes kolmevuotiaan japanipystykorva-lhasaapso sekoitukseni kanssa. Koiralla on älykkyyttä ja energiaa, joka valitettavasti purkautuu usein kenkien syöntiin tai listojen jyrsimiseen. Mikään lukko ei pitele ja ovet aukeavat kyllä, koira on oppinut, että sitkeys palkitaan! Ei auta agilityt ja muut, vaikka koira onkin niissä lähes luonnon lahjakkuus. Ei kyllä käy kateeksi sinua, mutta varmasti saat monet hyvät naurut (jälkeenpäin). Itse olen ajatellut, että on se kuitenkin niin ihana ja aina yhtä innokas otus, eikä koskaan käy aika pitkäksi sen kanssa. tosin koskaan ei voi tietää mitä kotona tullessa on odottamassa. Me pyrimme minimoimaan vahinkoja, koska olen jo vähän alistunutkin. Esim. lieden sulakkeet ovat aina pois päältä kun olemme pois kotoa, Senkin opimme kantapään kautta yhden vahingon jälkeen. Ja ulko-ovelle emme päästä koskaa, eteen laitetaan erilaisia barrikadeja rattaista yms.tuotteista, että pysyy edes koira asunnossa sisällä. (ja onneksi koira osaa syödä kengätkin kauniisti, päällepäin ei tuhot näy, vain vuorit on syöty.)Vessan ovessa on lukko väärällä puolella, jotta ei pääse ruokasäkille ja lasten vaipoille. Saat varmaan neuvoja , että lisää liikuntaa, ja järjestä muuta luvallista virikettä. Niistä voi olla apuakin, mutta oma koirani karkaa karkaamisen ilosta. heti aidan nähdessään se alkaa etsiä reittiä sen ohi, vaikka ei ole aidan sisällä vankinakaan.

      Huomasin itse, että kuri ei asiaa auta. päätin alistua itse. Minun koirani käyttää kaikki keinonsa myös saadakseen tahtonsa läpi, ja tehokkaaksi on osoittautunut kerjätä lapsilta. Tai "itkeä". Onneksi koirani on muuten erittäin kiltti ja rakastaa lapsia... Muuten ei tulisi mitään meidän elämästämme.

      • pahvilaatikko

        Olisko pieniä johtajuus ongelmia?


    • -Mä-

      Tuota... Tuohon kaulapanta juttuun en osaa oikeastaan sanoa kuion että ihailen koiraasi ja sen älyyttä...No tuohon ruokakuppi juttun anna vinkiksi että, laita kuppi niin ettei se saa sitä tai yritä opettaa niin että jos se kolistelee ei tuu mitään ruokaa, muttaa jos on edes hetken hiljaa saa jotakin... Tai opeta niin että sen on esim. istuttava jos haluaa ruokaa...
      En tiiä auttaako vinkkini, koska ei oma koira niin tee...

      • Jukka

        Talossasi asuu aikapommi! Joku kerta kun istut vaikka sohvalla kattomassa tv.tä koira hyökkää kimppuusi. Ei se kauaa kattele tollaista johtajaa. Sen päässä kytee koko ajan että milloin minusta tulee laumanjohtaja. Tee nyt hyvä ihminen sille selväksi kuka käskee. Ei sitä tarvii hakata, eikä sen tarvii sua ruveta pelkää. Kyllä mä tiedän kun mulla on 3 uros shefferii ollu!!! Onhan se älykäs, en sitä kiellä!


      • Mitähän se seuraavaksi keksii?
        Jukka kirjoitti:

        Talossasi asuu aikapommi! Joku kerta kun istut vaikka sohvalla kattomassa tv.tä koira hyökkää kimppuusi. Ei se kauaa kattele tollaista johtajaa. Sen päässä kytee koko ajan että milloin minusta tulee laumanjohtaja. Tee nyt hyvä ihminen sille selväksi kuka käskee. Ei sitä tarvii hakata, eikä sen tarvii sua ruveta pelkää. Kyllä mä tiedän kun mulla on 3 uros shefferii ollu!!! Onhan se älykäs, en sitä kiellä!

        Homma on kyllä siltä puolin hanskassa, eli johtajasta ei ole ollut epäselvyyksiä ja koirat ovat molemmat tottelvaisuuskoulutettuja. Meillä on myös Siperian Husky-rotuinen vetokone ;)


      • apua
        Mitähän se seuraavaksi keksii? kirjoitti:

        Homma on kyllä siltä puolin hanskassa, eli johtajasta ei ole ollut epäselvyyksiä ja koirat ovat molemmat tottelvaisuuskoulutettuja. Meillä on myös Siperian Husky-rotuinen vetokone ;)

        jos koira raahaa ihmisen hihasta pitäen "lelulaatikolle" niin kyllä johtajuudesta on epäselvää. Lue vaikka Fennelin kirja "koulutan koirani", siinä ihan hyviä vinkkejä. Muutakin hyvää kirjallisuutta löytyy. Katso vihjeitä myös osoitteesta www.kumikana.org
        Koira on nyt jostain saanut päähänsä, että hänen kanssaan pitäisi aina seurustella kun ihmisiä on paikalla.


      • Mitähän se vielä keksii
        apua kirjoitti:

        jos koira raahaa ihmisen hihasta pitäen "lelulaatikolle" niin kyllä johtajuudesta on epäselvää. Lue vaikka Fennelin kirja "koulutan koirani", siinä ihan hyviä vinkkejä. Muutakin hyvää kirjallisuutta löytyy. Katso vihjeitä myös osoitteesta www.kumikana.org
        Koira on nyt jostain saanut päähänsä, että hänen kanssaan pitäisi aina seurustella kun ihmisiä on paikalla.

        Kuten sanoin se taluttaa hölmistyneitä vieraita, EI omaa väkeä. Mikäs sakemmanni se sellainen on joka antaa vieraiden pomotella. Palveluskoirasta ei saa hyvää sylikissaa vai mitä? =)

        Valitettavan moni yrittää kitkeä koirasta sen vähänkin älykkyyden pois ja muokata siitä typerän robootin jonkun niteen ja halon avulla. Onneksi ei kaikki... *Huoh

        Koiran älykkyyden ja ylimääräisen energian kanvoimisessa järkevään toimintaan voi meillä olla ongelmia, mutta ei tosiaankaan johtajuudessa.

        Mainittakoon, että minä en edusta sitä koulukuntaa joka uskoo koiran totaaliseen alistamiseen aina luonnevikaisuuteen saakka. Näitä pelokkaita ja fleguga koiria näkee valittettavan usein häntä koipien välissä laahustamassa isäntänsä perässä.


      • Mitzie
        Mitähän se vielä keksii kirjoitti:

        Kuten sanoin se taluttaa hölmistyneitä vieraita, EI omaa väkeä. Mikäs sakemmanni se sellainen on joka antaa vieraiden pomotella. Palveluskoirasta ei saa hyvää sylikissaa vai mitä? =)

        Valitettavan moni yrittää kitkeä koirasta sen vähänkin älykkyyden pois ja muokata siitä typerän robootin jonkun niteen ja halon avulla. Onneksi ei kaikki... *Huoh

        Koiran älykkyyden ja ylimääräisen energian kanvoimisessa järkevään toimintaan voi meillä olla ongelmia, mutta ei tosiaankaan johtajuudessa.

        Mainittakoon, että minä en edusta sitä koulukuntaa joka uskoo koiran totaaliseen alistamiseen aina luonnevikaisuuteen saakka. Näitä pelokkaita ja fleguga koiria näkee valittettavan usein häntä koipien välissä laahustamassa isäntänsä perässä.

        eikä muuta!


      • seropi

        Mulla loppu koiran ruokakuppiongelmat siihem, kun laitoin ruuankuppiin ja istututin koiran viereen. Koira ei saanut ottaa ruokaa ennen kuin annoin luvan. Koira istua tollotti ruokakippoansa aina sen ajan kun itse söin ja sen jälkeen annoin luvan. Toinen mahdollisuus olis tietty laittaa ruoat kippoon niin, että koira näkee, että ne on siellä ja nostaa pöydälle ja syödä vaikka itse leivän tjsp, että koira näkee. Antaa koiralle ruuan sittenv asta kun itse on lopettanut. Tärkeintä on muistaa, että sinä määräät ja annat luvan. Ei saa antaa koiran määrätä. Johtajuus kiistaahan toi on.
        Kannattais ehkä muutenkin "alistaa" koira peinillä jutuilla, että se hoksaa, että sinä määräät eikä se. KLuten kun menette ulos, sinä astut ovesta ekana ulos eikä koira. Kuntulette taks kotia, sinä menet taas ovestaekana. Sinä määräät ketä koiraa mennään tapaamaan ja ketä ei. Myös harjoittelemalla tottelvaisuutta muutenkinleikin varjolla auttaa asiaa. Vetoleikeissä sinun pitää aina voittaa. Silläkin pystyy koiralle näyttämään kuka johtaa, kun kerää vaikka lelut leikkimisen jälkeen "koriin" sinä määräät milloin leikitään jne.
        Kuitenkin niin, että koiralla on hauskaa :) Tämmöset pienet asiat auttoi omalle koiralleni.


      • hki-82
        Mitähän se vielä keksii kirjoitti:

        Kuten sanoin se taluttaa hölmistyneitä vieraita, EI omaa väkeä. Mikäs sakemmanni se sellainen on joka antaa vieraiden pomotella. Palveluskoirasta ei saa hyvää sylikissaa vai mitä? =)

        Valitettavan moni yrittää kitkeä koirasta sen vähänkin älykkyyden pois ja muokata siitä typerän robootin jonkun niteen ja halon avulla. Onneksi ei kaikki... *Huoh

        Koiran älykkyyden ja ylimääräisen energian kanvoimisessa järkevään toimintaan voi meillä olla ongelmia, mutta ei tosiaankaan johtajuudessa.

        Mainittakoon, että minä en edusta sitä koulukuntaa joka uskoo koiran totaaliseen alistamiseen aina luonnevikaisuuteen saakka. Näitä pelokkaita ja fleguga koiria näkee valittettavan usein häntä koipien välissä laahustamassa isäntänsä perässä.

        Nimim .jo viides sakemanni talossa
        Moro. Mulla tällä hetkellä viides koira maisemissa ja on iältään vasta 11 vkoa (sekä urosta että narttua..). Ja nyt voin jo ilmassa huomattavaa neroutta verrattuna neljään aikaisempaan. Menoa tahdittaa varsin rauhallinen 6-v narttu, joka on kotona ihanteellisen säyseä ja ei koskaan tuhoa/sotke.Nukkuu yksinolot, eli mallikappaleena pitäisi toimia varsin hyvin tuolle nuorelle. Kun taas tämä rääpäle menee aidoista läpi, kiipeilee sohville/sänkyyn vaikka aina niistä lentää emännän otteella alas. Heti silmän välttäessä on pöydältä tavarat revitty alas ja työpäivän aikana on turha yrittää rajata sohvalle menoa aidoin.tuo houdini menee läpi mistä ikinä mahtuu. Asuntoni on sen mallinen ettei kuitenkaan porttien teettäminen onnistu vaan on käytettävä edestä pois nostettavia malleja. Heti 8-vkon iässä se sai kaadettua reilu 20-kiloisen kokoontaitetun näyttelyhäkin nurin kun ei vaan halunnut olla keittiössä. (häkki oli tuettu kahden seinän väliin esteeksi niin, ettei se ihan senkokoiselta elukalta pitäisi kaatua.) Mikään kielto ei mene perille ja kaikesta negatiivisen palautteen se kääntää edukseen ja alkaa leikkiä. Ainut kunnon palaute on mennyt perille vanhemmalta koiraltani ja tämä palaute vei meidät lääkäripäivystykseen. Koska pentua en rupea tikkeihin asti pureskelemaan, tuottanee se minulle työtä ja pinnanvenytystä. No tämä olkoon kaikista koiristani ensimmäinen todellinen haaste. Muut ovat olleet aina hanskassa, hihnaa en käytä lenkeillä juuri koskaan ja sosiaaliset tilanteet on aina helppoja. Koiriani kehutaan kotiseudulla ja minulta pyydetään jopa koulutusapua tuttavapiirissä. Eli kyse ei tässä tapauksessa ole osaamattomuudestani tai kokemattomuudestani. Olen täysin samaa mieltä ettei nuo "älykkyysongelmat" johdu aina siitä johtajuudesta. Joillekin ei vaan riitä kotiin jääminen luun seuraan, vaan tila otetaan haltuun tavalla millä hyvänsä. "Innolla" odotan miten tämä pentu kasvaa. Nyt vielä suht helppoa, kun ovia ei ylety avaamaan ja tiskipöytä on riittävän korkealla tavaroiden jemmaamiseen. Tsemppiä ja kärsivällisyyttä!!!


      • miikku
        Jukka kirjoitti:

        Talossasi asuu aikapommi! Joku kerta kun istut vaikka sohvalla kattomassa tv.tä koira hyökkää kimppuusi. Ei se kauaa kattele tollaista johtajaa. Sen päässä kytee koko ajan että milloin minusta tulee laumanjohtaja. Tee nyt hyvä ihminen sille selväksi kuka käskee. Ei sitä tarvii hakata, eikä sen tarvii sua ruveta pelkää. Kyllä mä tiedän kun mulla on 3 uros shefferii ollu!!! Onhan se älykäs, en sitä kiellä!

        Jep, samaa mieltä! Itselläni kanssa oikein "tapaus", mutta kyllä tietää mitä saa tehdä ja mitä ei.... Kaikille niin sanotuiden ong. Koira omistajille. Liian vähän tekemistä koiralla! Keksikää jotain yhteistä puuhaa... Agility, jäljestämistä, tai ihan vaan kotona leikkimistä, lenkit eicriitä fiksulle koiralle.


    • lantsu

      Ruokakuppiongelmaan kokeilepas ihan hupina tehdä puusta jakkara (niin kuin saunassa tms.) ja siihen reikä. Tähän reikään teräksinen kuppi, johon ruoka ja juomat tarjoillaan (siis kaksi reikää... Tekee hyvää muutenkin suht isolle koiralle syödä, kun on kupit korkeammalla. Jos ei muuta niin jakkaraan vielä seinät niin ei saa alta päin pukattua kuppeja pois :)

    • Nappis

      Onneksi en itse omista tuollaista keksijä-koiraa :) Vanha koirani pääsi aikoinaan myös kettinki(kuristus)pannasta mutta se loppui siihen kun seurasin koiran puuhia ja lopetin "riisuutumisen" ottamalla niskasta kiinni ja kieltämällä ennen kuin oli vapaana. Kyllähän koiruli muutakin teki ja sai todella tehdä rajat selväksi koska koiralla on aimo annos dominannsia.

      Sinun koirasi varmaankin hakee huomiota tuolla toiminnallaan. Ja haluaisi olla kaikkialla mukanasi, jopa suihkussa. Kannattaa yrittää kieltää heti kun näkee koiran suunnittelevan jotain kielletyn tekemistä kuten kupin kolistelua. Tai jätä yksinkertaisesti huomiotta koko kolistelu, kolistelkoon vaikka tunnin -lähde esim. pois koiran näkyvistä.Tai mikset ottaisi kuppia kokonaan pois lattialta ja laittaisi lattialle vasta kun koira saa ruokaa?

      Tärkeintä olisi miettiä, että missä kohtaa omalla reagoinnillasi koira saa haluamansa huomion tekemisillään. Rangaistuksena voisi hyvin toimia se huomiotta jättäminen. Ja itse voit keksiä koiran tehdessä "pahaa" jotain omaa mukamas mielenkiintoista puuhaa joka taas kiinnittäisi koiran huomion ja mahdollisesti se jättäisi ilkityöt.

    • Mitzie

      koiraasi olemaan irti, esim. koirapuistossa jossa on muita koiria. kiinnostus pysyy usein muissa koirissa, eikä halua karkaamiseen tule.

      Hanki keraaminen, tasapohjainen tai alaspäin levenevä ruokakuppi.

      oviin lyhyet varmuusketjut, ylös. koira saa oven auki, mutta turhautuu, kun ei pääsekään ulos.

      anna ruoka ja mene sitten itse suihkuun. teippiä valokatkaisijaan tai valokatkaisija toisin päin, jos mahdollista.

      sisällä ovien kahvat pystyyn. itse niihin tottuu nopeasti ja toimii myös pienten lasten kanssa.

      koiralle virikkeitä, saksanpaimenkoira on käyttökoira. papanoita pehmeämuoviseen pulloon tai piiloon erilaisten purkkien alle, niin että niiden etsimisessä on töitä.

      koiralle tarhaan jotain mielenkiintoista, kuten esim. iso lehmän reisiluu. ylös tarhaan roikkumaan naruista jotain, mikä koiraa kiinnostaa, esim oma lelu tai herkkutikkuja. niin korkealle, ettei koira yletä hyppimättä. palkkion saaminen ei välttämättä ole helppoa, koska narut heiluvat.

      pitkiä lenkkejä, niin että koira saa purkaa energiaansa myös muualla, kuin kotona. myös tottelevaisuuskoulutus ja agility voivat auttaa, koska aktivoivat koiralle tyypillisiä toimintoja, kuten laumanjohtajan (sinä) tottelemista.

      tsemppiä!

      • Mitzie

        pistä panta JA valjaat ja hanki hihna, jonka pituutta voi säätää. niissä on klipsit molemmissa päissä, toinen kiinni pantaan ja toinen valjaisiin. ja jos valjaat ovat hyvän malliset, niin saman koukun voi laittaa pantaan ja valjaisiin, jolloin et tarvitse kahta. koira ei siis saa pantaa pois, kun se on kiinni valjaissa.

        pitää vain olla ovelampi kuin koira! virikkeet ovat kuitenkin tärkeitä, kaikkea ei saa kieltää.


    • Sorry nyt vaan

      Minusta sinun ja koirasi välillä on johtajuusongelma. Tuolla kipon viskoomisella se komentaa sinua antamaan ruokaa, älä lähde touhuun mukaan,vaan ruokakippo pois lattialta ja esille vain ruoka-aikaan, syönnin jälkeen taas pois näkyvistä. Pistä koirasi istumaan ennekuin annat ruokaa pyydä katsekontakti ja sitten vasta lupa ruokailuun.

      Koirallasi taitaa olla myös eroahdistus, jos se on tulossa perääsi, kun olet suihkussa. Sama juttu jos yrittää häippästä ulko-ovestakin, koiraasi ahdistaa.

      Sitten vielä, sanot, että koirasi on tottelevaisuuskoulutettu, eikö se sitten ole hanskassasi, ilman pantaa ja remmiä? En tarkoita millään pahalla... mieti.

      Ota hieman etäisempi asenne koiraasi, pyydä se luoksesi, kun haluat silittää, älä silitä silloin ,kun se haluaa. Tee itse aloitteet leikkeihin, ei mitään rajuja ja kiihottavia leikkejä vaan rauhallisia ja aivonystyröitä kuluttavia leikkejä. Joku jo yllä kirjoitti niistä ovihommeleista, eli lyhyesti, sinä kuljet ovista ensin, sinä annat luvan hypätä autoon, sinä annat luvan tulla autosta pois ja niin edelleen.

      Mitä hyötyä on , että koira osaa tottelevaisuusliikkeitä, jos se ei osaa tavallisia kotikoiran perusjuttuja.

      Älä nyt vedä herneitä nenään, olen itsekin joutunut näiden asioiden kanssa painimaan, tiedän minkälaista se on. Hyviä jatkoja teille!

      • Ode

        elikkäs pikku lisäys.. et voi vaatia koiralta mitään mitä se ei vielä osaa.. eli jos pyydät koiraa katsomaan itseäsi ennen ruoan antamista täytyy koiran todella osata,älä odota ihmeitä! :) tosin jos koirasi oli koulutettu niin sittenhän se varmasti sujuukin :)


      • Pihlaja
        Ode kirjoitti:

        elikkäs pikku lisäys.. et voi vaatia koiralta mitään mitä se ei vielä osaa.. eli jos pyydät koiraa katsomaan itseäsi ennen ruoan antamista täytyy koiran todella osata,älä odota ihmeitä! :) tosin jos koirasi oli koulutettu niin sittenhän se varmasti sujuukin :)

        Minulla on kanssa aika itsepäinen ja fiksu koira.
        tottelee jos huvittaa, ja osaa kyllä, mutta esim. lenkillä jos haistelee koirankusta, niin ei meinaa millään kuulla mitään. Ei mun mielestä koiraa välttämättä tarvitse kouluttaa, jos koira seuraa vapaana muutenkin eikä karkaa pihasta ja on ihmisiä kohtaan hyvä ,niin mikäs siinä.
        Helposti antaa liian vähän vapauksia ja omia valintoja koiralle jos on kouluttanu hirveeen Hyvin sitten ärsyttää kun sitä ei vapaana huvitakaan tulla yms. Parempi että se tekee kaiken vapaaehtoisesti. Muuten tulee ongelmia kun koira on vaikka vapaana niin ei sitten olekaan yhtään hallinassa.


    • xyy

      No meilläkin on kaikenlaista keksitty esim tässä veijari kertoilee itse juhannuksestaan:
      "Olen Pira, melkein 7 kk saksanpaimenkoiratyttö ja haluan tässä kertoa Juhannuksestani, koska minulla oli niin hurjan kivaa. Olen Emäntäni mukaan melko vilkas neiti...

      Tarkoitus oli lähteä torstai-iltana Juhannusliikenteeseen, kun isäntäväki pääsee töistä. Isi olikin päässyt jo 16 aikaan ja Emäntäkin tuli 17 aikaan. Olin jo tajunnut että jotakin poikkeuksellista on tiedossa, kun eteinen oli täynnä kasseja ja pussukoita. Siksi en halunnutkaan lähteä yhtään puiston reunaa pitemmälle asioilleni, vaan halusin autoon mahdollisimman pian - ettei minua vain unohdettaisi ja jäisin paitsi ties mistä kivasta.

      Nukuin matkan kiltisti, pääsimme sujuvasti ja turvallisesti perille. Nyt kello oli jo jotain ilta puoli kahdeksan, ja minä olin lepäillyt koko päivän ja olin täynnä tarmoa.
      Ensi töikseni päästyämme anoppilaan minä säntäsin kuuman matkan jälkeen vilvoittelemaan mutajokeen. Emännällä oli jotain sanomista tähän jokeen menemiseen, mutta minulla ei tässä kohtaa ollut korvia.

      Tervehdin Mummun ja Vaarin (anoppi ja appi) iloisesti. Kun tykkään kaikista ihmisistä, olen niin iloinen etten osaa olla hyppimättä ja saatanpa yrittää etuhampailla näpsästäkin. Emäntä ei tästä tykkää lainkaan ja yritti minua kieltää ja estää. Silti pääsi käymään niin että kynteni raapaisi Vaarin käteen ... ja koska hän on reumaatikko joka käyttää kortisonia, pienestäkin raapaisusta on kaameat seuraamukset: käteen tuli haava ja mustelma. Tästä Vaari suuttui kamalasti. Viime kerralla oli kuulemma meinannut mennä silmä häneltä (tätä ei tosin Emännälle oltu kerrottu). Sitten minulle tuli ankara komento olla remmissä Vaarin lähellä. Myös Mummu tämän jälkeen pelkäsi minua, koska hänellä taas on verenohennuslääke käytössä, hänelläkin pienikin naarmu vuotaa ja kestää parantua pitkään. Kyllä minä sitten Juhannuksen aikana sain olla irtikin esimerkiksi kun grillattiin ja metsässä, mutta Emäntä vahti tarkasti, ettei enää päässyt käymään hyppimisiä.

      Emäntä tästä välikohtauksesta oli pitkään harmissaan. Tuulispäänä menimmekin purkamaan intoa pururadalle, jossa onneksi oli melko hiljaista ja sain poukkoilla välillä irtikin. Teimme 5,5 kilometrin lenkun ja Emäntä piti minulle natsikuria. Tämän lenkin jälkeen olinkin jo vähän rauhallisempi ja maltoin odotella kun Isi ja Emäntä saunoivat. Minä sain odotella pukuhuoneessa koska minua ei uskallettu päästää saunaan. Luulivat että olisin polttanut itseni pataan tai kiukaaseen. En tietenkään olisi, ennemmin olisin leikkinyt kylmävesisaavin kanssa...
      Pihalla olisi ollut paljon mielenkiintoisempaa kuin saunan pukuhuoneessa. Ikkuna oli auki ja se mutajoki tuoksui nenään ja lokit kirkuivat. Kyllästyin ja yritin mennä ikkunasta ulos. Ikkuna oli sopivasti kuonon korkeudella joten siitä olisi kyllä näppärä koira päässyt. Ikävä Emäntä oli sitä mieltä että siitä ei mennä, vaan nyt ollaan pukuhuoneessa! Välillä kysyy kärsivällisyyttää olla koiranpentu ja yrittää totella ihmisten oikkuja...

      Aamulla sitten taas uudet kujeet. Emäntä vei minua kävelylle "kylille", etten vallan metsiydy. Oli melko kuuma ja minä kyllä kuljin aika mallikelposesti tämän keikan.
      Sitten menimme metsään, on kuulemma jokin ihmisten perinne hakea Juhannuskoivut ja vihtatarpeet. Siellä oli kivaa poukkoilla, en ihan onnistunut tunkea käpälääni vesurin alle kun Vaari kaatoi koivuja. Lopuksi Emännän piti kerätä kukkia mutta se retki loppui siihen kun rusakonpoikanen houkutteli minut jahtaamaan itseänsä. Juoksimme ensin poispäin ja sitten takaisinpäin eikä emäntä ihan saanut minua napattua turkista kiinni ohimennessäni. Olenhan sentään vikkelä neiti! En minä kauaa rusakkoa jaksanut jahdata kun se hävis ties mihin kauas. Lähdimme sitten kotiin ja pesemään mattoja. Minäkin sain olla pesupaikalla pylväässä kiinni mutta tylsäähän siinä oli ja kuuma. Siksi piti vähän haukkua muita matonpesijöitä.

      Tässä vaiheessa minä olin jo aika väsynyt koko Juhannukseen enkä jaksanut enää palloillakaan leikkiä ja minun piti grillillä ruveta rähjäämään Emännälle ja puremaan sen käsiä kun ei parempaakaan tekemistä ollut. Emäntä ei tästä(kään) tykännyt ja selätti minut ja piti puhuttelun. Mummu tästä kauhistui ja siirtyi 5 metrin päähän ihmettelemään... Sitten Emäntä vei minut sisään "nukkumaan". Isi oli minulle seurana ja seuraavan kerran kun Emäntä tuli paikalle, olin lipaston päällä seisomassa ja kiipeämässä kohti hyllyllä olevaa leipäpakettia. Isi otti tapauksesta valokuvan, kun hänestä se oli hauska. Emäntä oli eri mieltä. Tämän jälkeen maltoinkin jo nukkua - jo oli aikakin!

      Loppuilta meni ihan mukavasti. Minä siirryin jo aika aikaisin saunomisen jälkeen sisälle Isin kanssa nukkumaan, kun näytti siltä että kaikki herkut oli jo grillattu eikä mitään sen jännempää enää tapahtunut.

      Aamulla Emäntä aikoi siirtyä aamupissatukseni jälkeen telttaan nukkumaan, kun hänellä oli vähän tunkkainen olo. Hän ajatteli että lepäilemme raikkaassa ulkoilmassa pari tuntia. No minähän en missään teltassa jaksanut viihtyä, ulkona olisi ollut paljon mielenkiintoisempaa, lokit ja se mutajoki... Räpsäisin ensin hyttysverkko-oveen käpälänkokoisen ilmareiän. Emäntä kielsi. Kohta hän torkahti ja katsoin tilaisuuteni tulleen: Emäntä heräsi siihen että olin rikkonen verkko-oven, juuttunut rinnuksistani siihen kiinni, pää oli jo menossa ulkona. Tästä Emäntä suivaantui ja vei minut autolla taas sinne kivalle pururadalle, teimme siellä tällä kertaa vain 4 k lenkun, kun oli entistä kuumempi päivä. Emäntä opetti minua tulemaan luokseen (=syömään makkaraa) aina kun tuli ihmisiä vastaan. Välillä sain olla irtikin poukkoilemassa.

      Tämän jälkeen mentiin puhtaamman joen rantaan pesemään turkkia. Siellä piti olla remmissä koska oli 2 muutakin koiraa, joista toinen meni heti syrjemmälle ja toinen nuori noutajapoika Eppu olisi leikkinyt minun kanssa. Mutta minusta Eppu oli sen verran köykäinen leikkikaveri että sille piti ärähtää. Uimassa kävin kuitenkin ensimmäistä kertaa ihan itse, yksin uimaan asti. Emäntä oli tyytyväinen, turkki tuli puhtaaksi.

      Kotona Anoppilassa meninkin melkein ensi töikseni taas mutajokeen plutikoimaan, niin että se siitä puhtaasta turkista. Tuo mutajoen matala lahti on siitä tosi koiranpentuystävällinen, että sinne ei ihminen voi tulla kun on niin mutainen pohja ja vähän vettä. Että sielläpä Emäntä sitten rääkyi rannalla ihan keskenään, huuteli koiraansa pois joesta. No meninhän minä sieltä aika pian, tällä kertaa, kun houkuteltiin sanalla joka tarkoittaa että saat makkaraa....

      Muu Väki lähti Juhannuspäivän ajelulle ja me jäimme emännään kanssa tiskaamaan. Sain hepulikohtauksen. Juoksi portaita ylös alas, 2 porrasta kerrallaan, matot rullalle, kiitolaukkaa saliin, kynttilä putosi lattialle.... Olin punaisella antiikkisohvalla, toinen sohvatyyny oli jo lattialla tapettuna ja olin käymässä toisen tyynyn kimppuun, kun Emäntä säntää ihmettelemään kolinaa. Hän väitti että olin yliväsynyt, ja kohkottaminen johtui siitä. Onneksi Muu Väki ei ollut tätäkin kaikkea näkemässä...

      Välillä pelasimme palloa ja sain olla irti. Siihen asti kun tiellä meni ohi toinen koira ja sille piti käydä räkyttämässä. Ei nimittäin tarvitse meidän Anoppilan ohi tiellä muiden kulkea! Sen toisen koiran emäntä ei kuitenkaan halunnut seurustella minun kanssa. Juoksinpa sitten Emännän luokse, kun niin houkuttelevasti huuteli.

      Pallolla emäntä teki minulle "älykkyystestin". Sen kulku on seuraava: jalkapallo potkaistaan kuusiaidan yli ja katsotaan, kuin nopeasti koira keksii lähteä kiertämään kuusiaidan päätyyn ja toiselle hakemaan palloa. Suoritusarvioinnissa huomioidaan edellisten koirien suoritukset (ajan kultaamin muistoin) tässä asiassa. No, ei tarvitse varmaan mainita, että minä sain aika erinomaisen tuloksen tässä testissä, näpsäkkä ja itsenäinen tyttö kun olen! Heti lähdin hakemaan palloa aidan takaa. Hah, helppo nakki.

      Loppupäivänä ei paljon tapahtunut muuta ja siksipä illan jo hämärtyessä kirmasin taas mutajokeen ja kuinka onnekkaasti kävikään: rannassa oli sorsaemo poikasineen ja emo sitten rääkkyen alkoi minun kanssa leikkimään: krääk ja 5 metrin lento, krääk ja 5 metrin lento.. tätä kesti 10-15 min kun säntäilimme siellä edes takaisin, sorsa edellä ja minä perässä. Se oli su-per-ki-vaa. Vihdoin aloin väsyä ja korvani aukesivat, Mummu rannalla huuteli "tule ottamaan makkaraa". Emäntä karjui pää punaisena jotain ja oli kumman vihainen. Otti minua niskanahasta kiinni ja paiskasi maahan, uhkasi ampua ja tehdä rukkaset ja ties mitä kamalaa. Väitti että oli huutanut koko ajan minua pois joesta, mutta en minä mitään ollut kuullut....Isikin oli paikalla ja yritti rauhoittaa emäntää. Minun mielestäni Emännälle voisi antaa jotain Valiumia.

      Aamulla mukavien sorsajahtiunien jälkeen Mummua piti haukkua. Mitäs oli alakerrassa omassa sängyssään nukkumassa ja pää peiton alla. Onhan se nyt sen verran epämääräistä että haukkua pitää! Ties mikä kummitus siellä olisi voinut olla.

      Niin väsynyt olin kaikesta touhusta että lenkille en Emännän kanssa suostunut lähtemään kuin muutaman sata metriä. Huilimme ja aloimme kerätä tavaroita kotiinlähtöä varten. Aamupäivällä kävimme vielä läheisessä "saaressa" johon pääsee maata pitkin. Emäntä kertoi että aiempina vuosina siellä on ollut lampaiata. Voi harmi kun nyt ei ollut, ne olisivat varmaan kivoja leikkikavereita! Olen minä nimittäin sellaisia aidan takaa nähnyt. Siellä saaressa sain kuitenkin olla irti, kun siellä ei ollut muita ja oli aidattu alue. Nyt sain mennä luvan kanssa uimaan (ei sillä että yleensä niitä lupia kyselisin), ja meninkin taas ihan itse yksin reippaasti.

      Emänta laittoi minut tiskauksen ajaksi juoksulankaan pihalle. Jonkun ajan päästä hän kuuli kummaa vinkunaa ja meni ikkunasta tarkistmaan, että onhan koiralla kaikki hyvin. No siellähän makasi juonsunarun päässä maassa aivan rauhallisesti tyhjä panta. Ja koira oven takana vinkumassa seruaa ja sisään. Eipä ole Houdinille temppu eikä mikään luikerrella pannasta irti.
      Sitten vielä oleskeltiin pihalla ja keräiltiin tavaroita ja potkittiin vähän palloa. Mutta kotiinlähtöä minä jo odotin, oli ikävä omaa nukkumanurkkaa.

      Siihen omaan nurkkaan lösähdinkin väsyneenä kun olimme kuman automatkan jälkeen päässeet kotiin. Sitä ennen piti kuitenkin haukkua naapurit ja hätistää naapurin Minni-snautseri sisään. Aidan takaa on niin hyvä räksyttää Minnille, ja Minni luikahtaa sisälle omaan kotiinsa. Lenkillä voimme kyllä käydä ja silloin Minni kyllä on pienestä koostaan huolimatta pomo.

      Tämän jälkeen olikin aika lepäillä rankan Juhannuksen jälkeen."

    • vahti

      meillä myös ongelmakoira jolta ei kekseliäisyyttä puutu ja yllättäen koirasta löytyy myös sakemannia mutta toinen puoli huskyä.ovet aukeaa joka suuntaan ja valleja osaa tehdä jotta pääsee esteiden yli ym ja vilkkautta riittää,odotellaan vaan että koska herra alkaa aikuistua:)oikeastaan meillä suurin ongela ääretön vahtiminen,haukkuu kaikki pihassa liikkujat ja kyläilijät eikä lopeta vaikka käskee ja nuuhkinut tutun vieraan

    • Ongelman oivaltanut

      Hei!
      Suosittelen lämpimästi kaikkien koira ongelmien kanssa painiville lukemaan Pertti Vilanderin koiran korjaus kirjan. Se on meidän perheen raamattu ja ensimmäinen koirakirja joka toimi käytännössä.

    • wsddasasdadasd

      Lisää aivojumppaa ja lenkkiä. Kyllä se siitä väsyy!

    • Tuplu

      Ei ei eii mitään Pertti Vilanderia!! Ihan täyttä potaskaa tyypin opit! Tuire Kaimion kirjat hyviä. Aloittajalla ei ole johtajuusongelmaa vaan koiralla on liian vähän tekemistä. Ts. viihdyttää itseään noilla tempuilla. Noilla ovista menemisillä ym. ei ole merkistystä, pääasia on, että omistaja päättää mitä ja miten asiat tehdään. Johdonmukaisesti.

      Koiran käyttäytymisen perus sääntö on se, että koira tekee sitä, mikä on sille palkitsevinta. Eli tuohon karkailuun voisi auttaa se, että koira saisi säännöllisesti juosta vapaana luvan kanssa. Ja omistajan pitää tehdä itsestään mielenkiintoisempi koiran silmissä. Eli lelu/ruokaa mukaan, koiraa palkitaan silloin tällöin hyvästä käytösestä. -> oppii, että kannattaa pysyä ohjaajan lähellä. Ruokakupin paiskomisella hakee huomiota, eli jos mahdollista, niin annat sen paiskoa kuppia vaikka maailman tappiin asti, mutta ruoka tulee vasta kun lopettaa. Tai sitten se kuppi koiran ulottumattomiin.

      Onnittelut fiksusta koirasta!

      • Lempi 10kk

        Ollaan tehty oman sakemannin kanssa (tyttö 10kk) niin, että jos se lähtee karkuun/ ei tule , kun huutaa. Ei jäädä odotteleen eikä huuteleen. On joitain kertoja jäänyt ihan oven ulkopuolelle. Tavallaan viesti on se, että" EVVK, missä olet". Kyllä on sit tullut, kun uudestaan on avannut oven. Tällä hetkellä tulee hyvin tykö ja kehun, kun tulee. (nyt pitää koputtaa puuta). Meillä ongelma, on se että se tuhoo kaiken ollessaan yksin tai kaksin toisen sakemannin (tyttö 4v) kanssa. Ollaan nyt eroteltu ne portilla, kätetty tabascot yms. Tällä hetkellä meillä ei eteisessä ole "mitään" ja kaikissa ovissa salvat. Mutta koulutus jatkuu koko ajan ja mielenkiinnolla etsin vinkkejä.....


      • vilander

        Meidän sakemanniin on nimenomaan Vilanderin opit auttaneet, pehmeät keinot eivät todellakaan poistaneet ongelmakäyttäytymistä, mikä johtui johtajuusongelmasta, vaikka luulin että sitä ei meillä ollut.

        Koira on nykyään huomattavasti rennompi ja ennen kaikkea kuuntelee minua joka tilanteessa. Koira ei enää räyhää ja vapaanakin ohittaa toisen koiran vierellä kulkien. Mitkään temppukoulutukset eivät tähän auttaneet.

        Sehän tietysti riippuu ihan koiran luonteesta mikä koulutusmenetelmä sopii, mutta itselläni on kovapäinen (mutta hyvin kiltti) koira, että sen kouluttamisessa oli "pehmeät" keinot ihan yhtä tyhjän kanssa.


    • j0j

      Ensinnäkin ota fleksi pois käytöstä ja käytä normi remmiä,koira ei pääse pitkälle eikä näin kiertämään puita. Toiseksi ota ruokakuppi pois aina kun koira on syönyt,laita kaappiin tai johonki mistä se ei sitä saa. Sinä päätät ruoka-ajat,ei koira.

    • dfgdgfdgfdg

      No meillä on foksi ja melkoinen houdini myös..mutta jää karattuaan pihapiiriin tai käy katsomassa tuttuja naapureita ja palaa takaisin sitten. ;)

      Avannut ovia jo puolivuotiaasta ja kahvat oli laitettava väärinpäin sekä takalukkoon..oli mukava ylläri kun tulin kotiin (asuin silloin kerrostalossa)ja ovessa lappu että koiranne karkasi käytävään on meillä tallessa...hiukan manasin ettei laittanut takalukkoon ovea..naapurissa se ärsyttävä nassikkamme heilutti häntää ja oli iloinen kun tulin hakemaan..gggr.

      Muuten on vilkkaana uteliaana ja päättäväisenäkoirana jäänyt lapsiporttiin kiinni jäänyt hissin oven väliin pudonnut portaat kun sähläsi meinannut jäädä kiikun väliin jne..ja kun rakennettiin niin oli joka touhussa mukana toi puukon minulle ja poisti palouretaania kuten minäkin paikasta missä ei pitänyt sitä olla(koirani yleensä matki minua) ;) ja meinasi uteliaisuuttaan laittaa naamansa kuivauslaitteeseen sen älkeen oli kiinni kun rakentelin..pöllii pyyhekumin heti jos silmä välttää, tekee harhaustustemppunsa ja muka nukkuu ja kun katse välttää niin kumi pöllitty.. suututtuaan pienenä luuttasi lattiat päällystakeilla ja veti vessapaperirullan paperin ympäri kämppää..

      Ja hauskin oli kun olin matchshowssa niin meni pullajonoon jonon perään..mutta unohti rahat vaikka on se joskus kioskista onnistunut saamaan ilman rahaakin nakin. Tosin jonottaa joskus myös bussiin jos ovi aukeaa..kun sillä menty. Mitäs muuta näitä riittää..on kuin milou joka paikan touhu. Joskus huvittaa ja naurattaa ja joskus manaa..mutta hauska pakkaus se on ja pidän siitä että on joka asiasta oma mielipide..muuten koira hyvin tottelevainen ja tokossa pärjännyt hyvin.

    • Ei toivoa enää

      Itselläni ei ole todellakaan älykäs koira. No minulla on 2,5 vuotias sekarotuinen koira. Koira on toisinaan ihana mutta tuottaa ongelmia paljon tuottanut koko tuon ajan mitä se meillä on ollut. Koira on ollut yleensä sisällä mutta kokeiltu myös ulos mutta ei viihdy ulkona juoksee vain koko ajan ja haukkuu. Sisällä hyvin vaikea olla, myös koska joudumme pitämään koiraa poissa ollessamme pienessä häkissä koska muuten se tekee tuhoja. Entisessä talossa kyseinen koira tuhosi kaikki huonekalut jyrsi yksin ollessaan eikä luut, lenkkeily eikä mikään auttanut, myös koiran ongelmana on edelleen se että ei edes tahdo ulos vaan saattaa yhtäkkiä kusta ja paskantaa sisälle vaikka olisi vasta käytetty ulkona. Ja nyt kun olemme muuttaneet uuteen taloon siksi pidän koriaa häkissä sen yksin ollessa koska en halua että se tuhoaa uudetkin huonekalut ja pilaa uuden laminaatin kusemalla ja paskantamalla. Eihän tuo pienessä häkissä oleminenkaan ole koiran elämää mutta kaikkea on yritetty ja oma mielenterveys ollut välillä koetuksella myös koiran takia. Olen tullut pikkuhiljaa siihen päätökseen että lopettaminen on ainut vaihtoehto, koska kaikkea on jo yritetty ja tuon ikäisen on vaikea opettaa enää. Minulla on ollut aijemminkin koira eikä koiran kanssa ollut ikinä mitään ongelmaa. Vaikka tuo koira on rakas niin mielummin ehkä lopettaa sen kuin antaa sen kärsiä ja itse myös tästä hommasta joutuu kärsimään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2900
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1557
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1079
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe